"Olet laihtunut" sanoo äitini minulle melkein joka kerta tavatessamme. Jos hän ei sano, päättelen lihoneeni. Tapaamme melko harvoin. Hän muistaa minut jotenkin lihavampana kuin olen. En ole koskaan ylittänyt painoindeksiltäni normaalin rajaa. Mikä taakka noin konkreettisestikin on oikeasti lihavilla ihmisillä kun jo pieni ylipaino on murheen aihe.
Sanon välillä vahingissa tuon saman kommentin tyttärelleni. Aikoinaan otin pulttia hänen ulkonäöstään, joka kieltämättä oli välillä huomiota herättävä, milloin hän oli kalju, milloin korvalehdet oli venytetty erilaisiin muotoihin. Myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei sillä ole väliä. Toki ulkomuotokin on muuttunut konservatiivisempaan suuntaan. Aina sisällä on kuitenkin ollut sama hieno ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti