tiistai 2. joulukuuta 2014

Runosalapoliisi

Sain viestin mieheltä, joka kertoi olevansa alani spiritual father of India. Viestissä lueteltiin lukuisia muitakin arvonimiä. Tohtori kertoi vaatimattomasti olevansa lecturer in most countries of Europe, Asia and America. Tämä lääkäri muisteli edelleen lämmöllä vierailuaan Suomessa 1957. En tiedä mitä viestiin vastaisin. Sairaalaa, jota intialainen lääkäri haikailee, ei ole enää olemassa.

Tarvitsisimmeko mekin hengellisen isän tai äidin? Arkkiatri on jonkinlainen lääkärien henkinen isä, oraakkeli, jolta kysytään vastauksia erilaisiin eettisiin kysymyksiin. Hän on kaiken kilpailun, rahan puutteen, surkeiden potilastietojärjestelmien ja muun arkisen yläpuolella. Intialaiset tarvitsevat alakohtaiset oraakkelinsa. Pieni Suomi selviää vähemmällä.

Olen toiminut runosalapoliisina. Kaikki alkoi runosta, jonka luin facebookista. Runon väitettiin olevan Pablo Nerudan kynästä, suomentajaa ei mainittu.

HIDAS KUOLEMA

Kuolee hitaasti hän,
 
joka ei matkusta eikä lue, ei kuuntele musiikkia,
ei rakasta itseään.

Kuolee hitaasti hän,

joka tuhoaa oikean rakkautensa,
joka ei anna itseään autettavan.

Kuolee hitaasti hän,

joka muuttuu tavan orjaksi, käyden joka päivä samoja polkuja,
joka ei muuta rutiinia ja joka ei riskeeraa vaihtamalla vaatteittensa väriä
tai puhumalla muukalaisen kanssa.

Kuolee hitaasti hän,

joka kieltää intohimonsa ja niiden tunteiden kuohun,
jotka kirkastavat katseen ja eheyttävät särkyneet sydämet.

Kuolee hitaasti hän,

joka ei vaihda elämänsä tyyliä, kun on tyytymätön työhönsä ja rakkauteensa,
joka ei riskeeraa varmaa epävarman sijaan,
jotta voisi kulkea unelmiensa perässä,
joka ei anna itselleen mahdollisuutta ainakin yhden kerran elämässään paeta viisailta neuvoilta.

Elä tänään,

riskeeraa tänään,
tee tänään,
älä anna itsesi kuolla hitaasti,
älä unohda olla onnellinen.



Minun teki mieli lisätä perään: tänään ei käy kun minulla on saunavuoro.


Selasin kokoelman Andien mainingit, joka sattuu olemaan kirjahyllyssäni. Ei löytynyt. Kaivoin Nerudan runoja Metson runohyllystä, niissäkään ei kyseistä runoa ollut. Siinä penkoessani mietin, ettei Neruda näytä käytävän toistoa tehokeinonaan ja että sellaiset ilmaukset kuin "elämän tyyli" ja "paeta viisailta neuvoilta" eivät kuulosta suomentajan tekstiltä (Pentti Saaritsa). Tässä runossa ei kylläkään mainittu kääntäjää.


Kaikkialla netissä väitettiin runon olevan Nerudan tuotanoa, kunnes löysin vihjeen siitä, että sen onkin kirjoittanut edelleen vaikuttava Martha Medeiros. Runo tuntuu olevan kovin suosittu. Eräs kaverini sanoi, että rehtori oli lukenut runon uusille ylioppilaille. Kannattaako siinä vaiheessa rohkaista riskeeraamaan, kun riskeeraamispotentaalia on vielä melko paljon jäljellä? Englannin kielisessä versiossa käytettiin hitaasta kuolemasta ilmaisua "death in small doses", joka miellyttää minua kovin.


Kaikkeen netin sisältöön ei todellakaan kannata luottaa. Neuvoo runosalapoliisi. Jos lukijoilla on varmempaa tietoa runosta, niin ottaisin sitä mielelläni vastaan.

6 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Netissä (ja jääkaappimagneeteissa) kiertää paljon sitaatteja, esim. Elämänviisauksia, jotka eivät ole henkilöiltä, joiden ajatuksia niiden väitetään olevan. Tämän luin joskus netistä.

Heidi kirjoitti...

Kun yksi laittaa kirjoittajan väärin, niin se leviää niin kuin ei koskaan ennen nettiä.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Matkalippuakohan se henkinen isä on vailla?

Heidi kirjoitti...

Siitä ei ollut kyse.

Roope Dessutom kirjoitti...


Koska olen jonkin verran Nerudaan perehtynyt, asia alkoi kiinnostaa. Ei vaikuttanut Nerudalta

Näyttää todellakin siltä, että kirjoittaja on Martha Medeiros. Löytyi alkuperäinen teksti, jonka kopioin tähän. En osaa kieltä, mutta google käänsi. Kyllä se sen verran muistuttaa tätä suomennosta, että pitäisin asiaa selvänä. Se vaikutelma kyllä tulee, että tämä netissä kiertävä suomennos ei noudata kovinkaan tarkasti alkuperäistä. YouTubessa on tähän liittyvää musiikkiakin.

Muere lentamente

Muere lentamente
quien se transforma en esclavo del hábito,
repitiendo todos los días los mismos trayectos,
quien no cambia de marca.
No arriesga vestir un color nuevo y no le habla a quien no conoce.

Muere lentamente
quien hace de la televisión su gurú.

Muere lentamente
quien evita una pasión,
quien prefiere el negro sobre blanco
y los puntos sobre las “íes” a un remolino de emociones,
justamente las que rescatan el brillo de los ojos,
sonrisas de los bostezos,
corazones a los tropiezos y sentimientos.

Muere lentamente
quien no voltea la mesa cuando está infeliz en el trabajo,
quien no arriesga lo cierto por lo incierto para ir detrás de un sueño,
quien no se permite por lo menos una vez en la vida,
huir de los consejos sensatos.

Muere lentamente
quien no viaja,
quien no lee,
quien no oye música,
quien no encuentra gracia en si mismo.

Muere lentamente
quien destruye su amor propio,
quien no se deja ayudar.

Muere lentamente,
quien pasa los días quejándose de su mala suerte
o de la lluvia incesante.

Muere lentamente,
quien abandona un proyecto antes de iniciarlo,
no preguntando de un asunto que desconoce
o no respondiendo cuando le indagan sobre algo que sabe.

Evitemos la muerte en suaves cuotas,
recordando siempre que estar vivo exige un esfuerzo mucho mayor
que el simple hecho de respirar.
Solamente la ardiente paciencia hará que conquistemos
una espléndida felicidad.

Martha Medeiros

Heidi kirjoitti...

Tätä voitaneen pitää varmana juttuna. Liekö runoa painettu mihinkään suomeksi. Jollain espanjan tunnilla viimeinen säe oli kuulemma käännetty: "Valloittaaksemme itsellemme loistavan onnen meidän pitää olla kiihkeän kärsivällisiä".

Odotan lomamatkaa kiihkeän kärsivällisesti.Odotan joulua kiihkeän kärsivällisesti. Aion olla kiihkeän kärsivällinen ihminen muuten vaan.