Katsoin Juho Kuosmasen kiitellyn ja palkitun elokuvan Hytti nro 6. Kävi niin kuin usein suurissa odotuksissa tuppaa käymään, ne eivät täysin täyttyneet. Elokuvaa voisi kuitenkin nimittää nostalgiseksi hyvän mielen elokuvaksi. Kaikki tietävät, että Hytti nro 6 on saanut inspiraationsa Rosa Liksomin samannimisestä romaanista.
Kuosmasen elokuvassa suomalaisopiskelija (Seidi Haarla) matkustaa junalla Muurmanskiin katsomaan kalliomaalauksia ja venäläinen kaivosmies Ljoha (Juri Borisov) on menossa samalle paikkakunnalle töihin. He joutuvat samaan vaunuosastoon. Jo elokuvan alussa käy ilmi, että suomalaisnaisen rakastettu on venäläinen naisprofessori, joten romanssiodotuksia ei juuri ole. Ljoha juo viinaa, syö suolakurkkuja ja on pelottava. Jotensakin kliseinen näkemys venäläisistä. Ljosan ja suomalaisnaisen välille syntyy kuitenkin jonkinlainen lämmin side.
Mietimme, että miltä vuosikymmeneltä elokuva oli, ainakin ajalta ennen kännyköitä.
Pidin näyttelijöistä, visuaalisesta ilmeestä ja tunnelmasta. Mutta elokuva ei saanut minua sekaisin, kuten rosoisempi Mies joka ei halunnut nähdä Titanicia.
Olen kirjoittanutkin siitä, kun matkustimme 80-luvulla Neuvostoliiton, Romanian ja Bulgarian halki junalla Istanbuliin. Mekin nukuimme neljän hengen vaunuosastossa. Seuranamme samassa hytissä matkusti venäläinen nainen poikansa kanssa. Tuolloin junamatkustajat pukivat heti makuuvaunuun tullessaan pyjamat päälle ja kävivät asemilla ostamassa mummoilta omenia yöasuissaan.
Muut matkustajat olivat kovin kiinnostuneita meistä ja karttakirjastamme, jota moni kävi matkan aikana selailemassa. En nähnyt kenenkään juovan viinaa. Emme ymmärtäneet kanssamatkustajien puheesta mitään, mutta ei se haitannut.
Neuvostoliiton ja Romanian rajalla junavaunut nostetiin ilmaan ja niihin vaihdettiin uudet pyörät, sillä raideleveys muuttui. Tullimiehet tarkastivat tavaramme todella tarkasti, he avasivat tamponilootankin ja selasivat matkakirjat. Rajalla meiltä vietiin äidin ja pojan osoitelappu (he jäivät junasta jo aiemmin). Toivottavasti heille ei koitunut tästä ongelmia.
2 kommenttia:
Minulla kävi vähän samalla tavalla. Odotukset olivat pilvissä kaikkien kehujen jälkeen. Sen lisäksi romaani oli minulle elämys, joka vielä kasvatti niitä odotuksia. Näyttelijät onnistuivat kyllä tosi hyvin rooleissaan, mutta noissa tunnepuolen asioissa oli minusta pientä epäuskottavuutta. Toisaalta nuoruus ja seikkailunhalu selittää paljon noita ailahtelevia juttuja.
Laimea on se adjektiivi mikä minulle tuli tästä mieleen vahvimpana. Yhdessä kohtaa jopa nukahdin.
Lähetä kommentti