Jostain kirjoitusoppaasta löytyy (ihan varmasti) harjoitus, jossa käytetään kirjojen ensimmäisiä virkkeitä ja ne järjestellään miten järjestellään. Kun ei ollut muutakaan tekemistä kuin imurointi tai lauseiden kopioiminen, valitsin tietysti jälkimmäisen. Nyt vieressäni sohvalla makaa sekalaisia, pölyisiä kirjoja hujan hajan.
Pääsiäinen ei tunnu niin synkältä, kun tekee jotain hyödyllistä:
Alussa oli meri. Oli kylmä. Sumeilematonta valoa, rivakkaa aamunraikkautta oli pyrkinyt huoneisiin jo viikkoja. Kun kirjoituksen pinta murtuu, paperiarkkien välistä valuu hiekkaa.
Kun olin lapsi, tiesin että tulevaisuudesta tulisi sopuisa
ja valoisa. Äiti kuoli tänään. Kun viimein lyömme takaovet kiinni ja ahtaudumme penkille hullunkuriseen
riviin, minusta ei tunnu miltään.
Tuohon aikaan ovikello ei juuri soinut, ja jos soi, peräännyin talon takaosiin. ”Mitä sinä kirjoitat nykyään”, kysyi eräs kaukainen sukulainen. Miten mielikuvitukseton on jälleen eläinkunta!
Ottakaa te tytöt viimeiset pellit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti