Kaksi näytelmää (Satan ja Kysy siskolta, Tampereen teatterikesä)

Katsoin eilen kaksi hyvin erilaista näytelmää: Satan ja Kysy siskolta.

Saatanalla saattoi olla sormensa pelissä: Kirjekuoressa, jonka sain,  piti olla kuusi lippua, mutta niitä olikin  seitsemän ja yksi lipuista oli ruotsalaisen Iggy Malmborgin esitykseen Satan. En ollut sitä pyytänyt.

Esitteen mukaan Satan leikitteli omaelämäkerrallisilla aineksilla. Todellakin leikitteli, katsoja mietti koko ajan mikä oli totta. Jossain vaiheessa alkoi tuntua selvältä, että minua huijattiin. Odotin jatkuvasti, milloin jotain kamalaa tapahtuisi, sillä olihan näytelmän suositusikäraja 16+ 

Esityssaliin mennessämme soi erittäin kovaääninen elektroninen musiikki. Kuin omat voimakkaasti vahvistetut sydämen lyönnit. Paukutuksen jälkeen hiljaisuus tuntui viisikymmentä metriä syvässä tyhjässä kaivossa istumiselta.

Suurimman osan ajasta Malmborg nöhjötti tuolissaan tyhjällä lavalla, puhui ja joi välillä vettä pullostaan.  Hän kertoi lapsuudestaan uskonnollisessa kodissa. Jumala ei ollut lempeä ja anteeksiantava ja karkin syöminenkin oli syntiä. Enempää en halua juonesta kertoa, sillä se pilaisi katsomiskokemuksen. 

Näyttelijä puhui englantia ja tekstityskin oli hyvä. 

Outo näytelmä, mutta hyvällä tavalla. Kannatti ehdottomasti nähdä. Kamalat penkit (esityspaikkana oli Teatterimonttu), ehkä epämukavuus sopi esitykseen. Iggy Malmborg istui vastaavalla tuolilla.

Kysy Siskolta oli edellisen vastakohta. Satu Rasilan kirjoittaman ja ohjaaman näytelmän esityksessä lava oli täynnä naisia ja musiikkia. 

Näytelmän lähtökohtana on ollut Rasilan oma vanheneminen:

 “Aloin kirjoittaa tekstiä ohjenuoraksi itselleni. Oma pelkoni on, että viisikymppisyys muuttaa minut tapettiin sulautuvaksi tädiksi, ja haluaisin vanheta rohkeasti, tyylikkäästi sekä huumorintajuni säilyttäen. Siihen toivottavasti auttaa, kun tietää mitä muutoksia hormonit aiheuttavat kropalle ja mielelle. Tämän esityksen myötä otan vaihdevuodet haltuun ja kieltäydyn muuttumasta näkymättömäksi.”

Kysy siskolta -näytelmän musiikin oli säveltänyt Anna-Maija Kähärä, joka oli myös koko ajan lavalla. Toinen muusikko oli Sara Puljula ja moni näyttelijäkin soitti välillä jotain instrumenttia ja kaikki tietysti lauloivat. Tunnetuimpia olivat ne esityksen "vanhat" Susanna Haavisto ja Eija Ahvo.

Lavan takaseinälle oli rakennettu erilaisten ovien rivi, josta naiset astuivat lavalle ja ottivat jonkun naiselämän roolin, joissa käsiteltiin PMS -oireita, kuukautisia, synnytyksiä, keskenmenoja, vaihdevuosia jne. Usein mainittiin aviomies, tunsin eronneena ja yksin asuvana jonkinlaista vierautta. En ehkä muutenkaan oikein osaa samaistua kaikkiin noihin naisten juttuihin, vaikka en ole koskaan toivonut olevani muuta sukupuolta kuin nainen. Ehkä tämä esitys oli vähän sovinnainen ja hyvinkin heteronormatiivinen. Kun hormoneista oli puhe, olisi mukaan voinut ottaa vaikka transnaisen tarinan. 

Ympärilläni kaikui välillä nauru ja toisinaan kuului niiskutusta ja kyllä minäkin nauroin. Lopussa noustiin seisomaan ja taputtamaan. Näytelmä kesti väliaikoineen kolme tuntia, joten nouseminen olikin jo terveellistä. 

Katsomiskokemuksen perusteella voisin sanoa, että teatterikatsomon voisi täyttää väsyneillä, itsensä rumiksi ja vanhoiksi kokevilla naisilla ja moni heistä kävelisi esityksen jälkeen ulos salista rinta rottingilla ja  oven karmit ryskyen. 

Ylempi kuva: Rolf Arnold, Tampereen teatterikesä 

Alempi kuva: Maria Peltoniemi, Tampereen teatterikesä