Viime yönä heräsin kahden maissa. En saanut unta. Yritin toistaa merkityksetöntä sanaa. Kääntelin jalkateriäni kuin tuulilasin pyyhkimiä. Hengitin tietoisesti, pidensin uloshengitystä. Ei mitään hyötyä. Luovutin.
Sytytin valot ja aloin lukea kirjaa (Sally Salminen, Aikani Amerikassa). Nousin ylös ja söin mandariinin. Kirjoitin tekstiä liuskan verran, enkä ole vieläkään uskaltanut katsoa mitä. Muutin aikamuotoa, vaihdoin näkökulmaa.
Joku tiesi kertoa, että on täysikuu. Se kuulemma selittää kaiken.
Kävin tänään ottamassa influenssa- ja koronarokotukset. Rokottaja ei ollut mikään varsinainen ilopilleri. Ehkä hänkin oli valvonut yöllä.
Tutustuin kuntien yhteiseen E-kirjastoon, jossa on saatavilla useita aikakausilehtiä ilmaiseksi. Eeva-lehdestä luin juttuja voimaantuneista keski-ikäisistä naisista, jotka haluavat elää yksin.
Rokotuksesta kotiin palatessani näin pitkän surullisen jonon: Asunnottomien yön tapahtumassa (tapahtumaa ei järjestetä yöllä, kuten ei taiteiden yötäkään) vapaaehtoiset jakavat lahjoituksena saatuja vaatteita, hygieniatuotteita, lämmintä ruokaa ja lahjakortteja. On mahdollista saada hiustenleikkuu, Kelan neuvontaa, asunto- ja talousneuvontaa. Artistit esiintyvät. Ehkä asunnottomien yö kuulostaa dramaattisemmalta kuin asunnottomien päivä. Taiteiden päiväkin vaikuttaisi enemmän eläkeläisten jutulta, eikä ollenkaan yhtä trendikkäältä kuin taiteiden yö.
Minäkin tein pienen lahjoituksen, jolla joku pääsee myöhemmin syömään lounaan. Lahjoitus ei mitään ratkaise, mutta itselle tuli hyvä mieli, eikä maksanut paljon. Jos olisin Jeesus-tyyppi tarjoaisin jollekin asunnottomalle kodin. Koska en ole, maksan 7.70 e.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti