Näköradio

Kävimme poikani kanssa ostamassa minulle television Verkkokaupasta. Gigantista saa helpommin palvelua, mutta Verkkokaupassa ei tyrkytetty uutta puhelinoperaattoria, kolmen vuoden lisätakuuta televisiolle, joulukinkkua tai Ruotsinristeilyä. 

En olisi luultavammin onnistunut itse saamaan uutta televisiota toimintakykyiseksi tai ainakin se olisi vaatinut kiroilua ja aiheuttanut verenpaineen nousun. Poikani teki sen työn. Edellisestä televisiostani löytyi vain maltillinen määrä analogisia kanavia. Ehkä tuo möhkäle käytti antennia eikä kaapelia, en enää muista.  Ainakin se oli tanakampi ja painavampi, vaikka ruutu oli säälittävän kokoinen tähän uuteen verrattuna.

Päätin, ettei televisio ole paha, se on vain laite kuten se padikin, jolla olen katsellut ohjelmia Ylen Areenasta. Minä määrään minkälainen suhde meille television kanssa muodostuu. 

Strömsö monesti pelasti minut työaikoinani. Tuleva työviikko ahdisti sunnuntaisin, mutta Srömsö rauhoitti. En ole koskaan tehnyt niitä askarteluja tai ruokia, joita Strömsössä tehdään, mutta minusta oli rauhoittavaa katsoa niiden tyyppien puuhastelua. Strömsössä mikään ei koskaan mene pieleen kuten oikeassa elämässä on tapana käydä. 

Korvaava teelusikkakokemus

Aloittaminen on vaikeaa. Ehkä sen kuuluu olla sitä. Millainen olisi maailma, jos kaikkien olisi vaikea aloittaa asioita. Moni tärkeä asia jäisi tekemättä, toisaalta ei ehkä olisi sotiakaan, eikä kukaan ehtisi ajaa metsäkoneella raakkujoen yli. 

Oli vaikea ottaa käsikirjoitus esille. Oli työlästä tehdä aamutoimet ja viedä roskat.  Nyt kun olen päässyt alkuun, minua ei pysäytä kuin kahvi- ja lounastauko.

Kävin eilen ystäväpariskunnan luona, jossa oli muitakin vieraita. Ihan minun takiani oli valmistettu kasvisruokaa, ihanaa marokkolaista pataa. Sain pataruoan ohjeen, jonka mukaan ruokaa pitää kypsentää uunissa kaksi ja puoli tuntia. 

Olen moneen otteeseen vinoillut isäntäväen (emäntäväen) perinnöksi saaduille pöytähopeille, joiden säilyttämistä varten heidän olohuoneessaan seisoo hopeakaappi. Nyt sitten sain heiltä kolmetoista teelusikkaa. Ne eivät olleet yhtenäinen satsi, vaan monenlaisia lusikoita kaiverruksineen. Kun laskin lusikat, sain vielä yhden, joten nyt minulla on neljätoista hopeista teelusikkaa. 

Minulle on jäänyt trauma siitä, etten saanut Keski-Suomen keskussairaalalta hopeisia teelusikoita merkkipäivänäni, sillä minulla ei ollut virkaa (monella muullakaan ei ollut, se oli silloin tavallista).  Nyt olen parantunut tuosta kolhusta ja saanut korvaavan teelusikkakokemuksen. 

Joulukalenterin 24. luukku

Kahdeskymmenesneljäs luukku: 

Tämän viimeisen luukun pitäisi sisältää jotain merkittävää, mutta tuotan pettymyksen. Voitte lopettaa lukemisen tähän. 

Nuoriso kävi. Tein radikaalin päätöksen: Aion ostaa television. Olen vuosia katsonut televisiota padilta, eikä se ole paras aparaatti siihen tarkoitukseen. 

Saa nähdä pystynkö pitämään television katselun kohtuudessa. Näyttääkö televisio rumalta? Minkä kokoisen näköradion hankin? Ennen ne olivat tanakoita, mutta muuten vaatimattomia, nyt ne levittäytyvät peittämään koko seinän. Olohuone täyttyy televisiosta. Pitää luopua huonekaluista, kaataa seiniä, ostaa uusi asunto. Poikani lupasi viedä minut lauantaina televisiokauppaan.  Voin vielä peruakin.

Taloyhtiön roskikset ovat jo tänään täynnä. En kestä sitä, että varikset levittävät roskat pitkin pihaa. Onhan se muutenkin ikävää, että roskaa tulee niin paljon. Jospa  säilön roskat kotiini odottamaan perjantaita. Tai vien roskat pimeän turvin lähitalojen roskiksiin.  Jos näette Tampereella naisen hiipimässä talojen pihoissa muovikasseja roikottaen, niin minä se olen.

Hyvää joulua! Merry Christmas! Feliz Navidad! God jul! Höid jõule!

Kuva: Heidi Mäkinen, Kukkakaupan ovi.

 

Joulukalenterin 23. luukku

Kahdeskymmeneskolmas luukku:

Olen jaksanut päivittää blogiani kaksikymmentäkaksi päivää peräkkäin ja tästä tulee kahdeskymmeneskolmas päivitys. Määrä edellä on menty ja laadusta on tingitty. 

Joulu on viimeistä silausta vailla: puuttuu enää joulumieli, joulusää, joulusiivous, joululeivonta ja jouluruoanlaitto. Olen minä siivonnutkin, mutta olen keskittynyt kylpyhuoneen alimman kaakelirivin puunaukseen. Tätä vauhtia tulee valmista joskus kesäkuussa.

Vein signeeratun lastenkirjani Kuura ja karkaileva isomummo ja jo makuloidun harvinaisuuden Ei saa elvyttää Metson vaihtohyllyyn. Käyn myöhemmin katsomassa, menivätkö kaupaksi. Hinta on ainakin kohtuullinen.

Suositan joululukemiseksi Fred Vargasin (Fred on salanimestään huolimatta nainen) dekkaria Sinisten ympyröiden mies. Kirja ei ole erityisen jännittävä, mutta sen henkilöt ovat erikoisia ja rakastettavia. 

Tiedotus jalankulkijoille: Tampereen keskustan jalkakäytävät ovat paljolti sulaneet, eivätkä enää hengenvaaralliset.

Joulukalenterin 22. luukku

Kahdeskymmenestoinen luukku:

Kotimaisten kielten keskuksen, Kotuksen vuoden sanapoimintoja voi lukea laitoksen sivuilta.

Teidättekö mikä on banaanilankku? Se tarkoittaa voimisteluliikettä, jossa maataan selällään ja kohotetaan jalat ja kädet vartalon jatkeena irti alustasta. Keho muodosta huonolaatuisen banaanin. Oletteko tehneet lyttyperunapiirakkaa?  Kokeilleet Mewing-liikettä, jossa kieli painetaan kitalakeen ja sen pitäisi häivyttää kaksoisleukaa.  En ole testannut edellä mainittuja juttuja. En ole käynyt tänään pierukävelyllä, enkä ole koskaan temuttanut. Pitäisi muuten joskus laittaa väskisoosia.

Kotuksen sivuista on myös apua jos haluat joulun jälkeen irtautua suvustasi ja keksiä uuden sukunimen. Sieltä löytyy vanhoja sukunimiä, jotka ovat vapaata riistaa, sillä ne eivät ole enää käytössä ja uusia keksittyjä nimiä. Kannattaa valita valmiiksi.  Miten olisi Heidi Aamuvalo? Etulahti? Haapasuvanto? Ilvesneva? Joenmutka? Yölampi? Miksi tyytyä Mäkiseen. Siksi, että on laiska.

Kävin aamulla kävelyllä. Etsin puhelimeltani jotain sopivaa kuunneltavaa ja lensin mahalleni. Vilkaisin nopeasti ympärilleni, eikä muita lenkkeilijöitä näkynyt. Hyppäsin pystyyn. Tarkastin luut ja ilahduin siitä, että ne olivat ehjät. 

Hain äsken kirjastosta kirjan. Jalkakäytävät olivat kuin luistinradat, mutta epätasaisemmat. 

Enää ei tarvitsee nukkua kuin kaksi yötä, ja sitten on jouluaatto. Joulukalenteri loppuu.

Joulukalenterin 21. luukku

Kahdeskymmenesensimmäinen luukku:

Nyt könkätään jo joulukalenterin loppukaarteessa.  Vauhti alkaa hidastua, toiset ohittavat ulkokaarteen puolelta. Tekisi mieli luovuttaa. 

Monesta joulukalenterista on jo avattu viimeinenkin muita suurempi luukku, jossa on se kuuluisa seimi, itämaan tietäjät, enkelit ja muut asiaankuuluvat tyypit.  Tai mahdollisesti joulupukki tai joulukuusi tai molemmat. Ehkä siitä luukusta löytyy se kaikkein paras suklaakonvehti.

Kirjoitin Googlen hakusanatksi 24 kilometriä, joka vastaa helposti kahtakymmentäneljää blogipäivitystä ja sain tulokseksi alamäkiuinnin Oulankajoella (19.7.2025). Onkohan presidentti tietoinen uintitapahtumasta? Sain samalla tietää, että lokuussa 2023 matkustajalentokoneen lentäjä piirsi koneellaan taivaalle 24 kilometrin pituisen peniksen. Olisin pärjännyt ilman tuota tietoa.

Ruokakaupassa ei ollut tungosta. Kävin kahteen otteeseen ostamassa pari kassillista ruokaa, vaikka aion tarjota aterian ainoastaan jouluaattona. Ostin joulusuklaata, sillä olen aiemmin ostamani jo syönyt. Eiköhän näillekin käy samoin. 

Hankin Tokmannilta ainetta nimeltä Pink Stuff, se näyttää puolukkarahkalta. Kokeilin tiskialtaaseenn ja kylläpä se kiiltää. Aion myöhemmin testata sitä ihan varovasti muutamiin kylppärin kaakeleihin. 

Käväisin Keskustorilla sijaitsevassa Vanhassa kirkossa laulamassa joululauluja. Pappi tarjosi glögiä. Yritin laulaa hiljaa, sillä pelkäsin laulavani nuotin vierestä.  Ex-mieheni sanoi aikoinaan, ettei lauluni osu nuotteihin ja olen sen jälkeen vältellyt laulamista, vaikka olisi kova halu laulaa. Laulaminen itkettää minua, joka tekee siitä vielä vaikeampaa.

Joulukalenterin 20. luukku

Kahdeskymmenes luukku:

Jouluaatto lähestyy, enkä tiedä mitä ruokaa tarjoaisin. En syö lihaa, enkä aio ryhtyä seitankinkkuihin, "munakoisosilleihin" tai porkkaloihin.  

Yhden naapurin koira haukkuu, toisen palohälyttimestä on mennyt patteri, yläkerrassa imuroidaan. Palohälytin häiritsee eniten.  

Isäni haluaisi laulaa kotonaan (asunto sijaitsee palvelutalossa), mutta ei kuulemma pysty, sillä laulu voi kuulua naapuriin. Lohdutin häntä sillä, että naapurit ovat todennäköisesti puolikuuroja. Isän lapsuudenkodissa lähinaapuri oli jossain perunapellon ja metsikön takana näkymättömissä tai sitten järven vastarannalla. 

Lapsena joulua vietettiin joskus mummolassa, jonne oli ajomatkaa melkein viisisataa kilometriä. Sinne matkustettiin junalla kunnes ostettiin auto. Ensimmäinen auto oli Anglia ja sen jälkeen Volvo Amazon. Isän siskon perhe myi Volvoja, autot olivat aina käytettyjä. Takapenkillä ei ollut turvavöitä. Riideltiin kuka sai istua keskipaikalla, josta saattoi nousta seisomaan etupenkkien väliin. 

Mummolajoulusta muistan pakkasen. Auton akku tuotiin sisälle lämpimään (ehkä muistan oikein, ehkä en). Ämpärissä kylmässä porstuassa likosi lipeäkala. Kuusi haettiin mummolan metsästä. Joulukuusessa paloivat oikeat kynttilät. Puuta piti vahtia, sillä kun kynttilän liekki lähestyi oksaa, tilalle vaihdettiin uusi. Aamulla oli ihanaa, kun vaari sytytti uuneihin tulet.  Hiillosta arvioitiin, mummolla oli pelko, että pellit suljettaisiin liian aikaisin ja kaikki kuoltaisiin häkään. 

Puulämmitysnostalgia päättyi puulämmitteiseen asuntoon, jossa tuli asuttua. 

Olen nyt kirjaston kahvilassa viimeistelemässä blogipäivitystä, takana kerrotaan juttuja mielisairaista sukulaisista.  Naiset puhuvat niin kovalla äänellä, etten voi välttyä kuulemasta kaikkea. Molemmista naisista on sittemmin kuulemma tullut hoitajia.  

Eiköhän tämä riitä tältä päivältä.

Joulukalenterin 19. luukku

Yhdeksästoista luukku: 

Päätimme eilen mennä R:n kanssa joululounaalle ravintola Astoriin. R ehdotti, että tavataan siinä, missä  jehovat päivystävät. He seisovat joulun tienoilla lehtitelineineen raatihuoneen edessä satoi tai paistoi. Hyötysuhde on huono: Tuskin saavat edes yhtä ihmistä kuussa parannettua, siitä huolimatta päivystyksiä ei lopeteta säästösyistä.

Seuraavaksi R ehdotti treffejä Koiso-nimisen miestenvaateliikkeen edessä. Ihmettelin, miksi emme tapaa Astorin edessä, kun kerran olemme sinne menossa. R ei osannut sanoa syytä siihen. Ravintolaan ei mahtunut, eikä moneen muuhunkaan paikkaan.

Tänään oli hengenvaarallisen liukasta. Paras tehdä tasapainoharjoituksia ympäri vuoden päivittäin. Kahvakuulajumpassa seistiin yhdellä jalalla, toinen jalka nostettiin polvi koukistettuna ylös ja sitten pyöritettiin kahvakuulaa vartalon ympäri, vaihtamalla sitä kädestä toiseen. Nastakengätkin ovat yksi vaihtoehto.

Kävin M:n kanssa joulutorilla (Keskustori). Monenlaista oli myynnissä, mutta mitään en tarvitse. Menimme torille kyhättyyn ravintolaan. Sisään astuessa linssit huurtuivat. Join Glühweinia pahvimukista. Lämmitetystä viinistä huolimatta en tavoittanut keski-eurooppalaista tunnelmaa.

Joulukalenterin 18. luukku

Kahdeksastoista luukku:

Päivän jouluvalmistelut:

Herätys. Venyttely. Ihmettely.

Aamiainen, Hesari, Sanalouhos. Leikkaukset. Ilmastokriisi. Kriisi. Sää. Kävely.

Instapäivitys, blogipäivitys, sähköposti, Facebook. Kirjoittaminen. Suihku ja pukeutuminen. Hartioiden pyörittely. Housut vai mekko. Sukkahousut. Maiharit. Huulipuna.

Ovatko avaimet mukana? Muovijäte. Biojäte. Sekajäte. Pahvilaatikko.

Lounas. Pullakahvit. Sosiaaliset kontaktit. Ruokakauppa.

Tungos. Kiukku. Parku.

Paluu. Seestyminen. Puhelut.

Sohva. Lepäily. Lukeminen (kirjoittaminen).

Kummastelu. Iltapala. Iltapesu. Lukeminen.

Valvominen. Yöuni. Heräily. Kääntyily. Tyynyjen rymsteeraus.

Kuva: En löytänyt mitään kivaa. Ensi vuoden väri.

Joulukalenterin 17. luukku

Seitsemästoista luukku:

Kävin isän luona Salossa. Isä oli vastassa rautatieasemalla. Sanottiin pari sanaa säästä ja kelistä. Lähdettiin kävelemään isän palveluasuntoa kohti. Isä liikkui rollaattoria työntäen, hänen kengissään oli irroitettavat nastat. Huomasin, että rollaattorilla on vaikea liikkua jäämuhkuraisilla jalkakäytävillä. Pyörätuolilla se tuskin edes onnistuisi. Lastenvaunujen työntäminen olisi työlästä.

Isä oli ostanut samalla reissulla talouspaperia ja kaksi ruusukimppua, joita myydään marketeissa.  Toisessa kimpussa ruusut olivat tummanpunaisia ja toisessa vähän pinkkiin vivahtavia. Perillä isä etsi maljakot, minä asettelin ruusut vaaseihin ja isä määräsi sijoituspaikat. Vanhempi ruusukimppu siirettiin yhden hyllykön päälle ja uudet ruoka- ja sohvapöydälle. 

Kävimme syömässä asuintalon kahvilassa. Isä osti mukaan neljä pullaa. Hän syö keliakiaruokaa, mutta se ei estä pullien syömistä (keliakiaa ei ole siis todettu, mutta hän on diagnostisoinut sen itse). Katsottin Youtubesta Bachin jouluoratoriota. Sisko miehineen kävi kahvilla.

Lähtiessäni halasin isää. Meidän perheessä ei halailla, joten halaus oli irtonainen ja hämillinen, vähän puolittainen ja harjoittelematon. Vartalomme eivät koskettäneet toisaan, mutta kädet kuitenkin. Mietin, että jos isä nyt kuolee, niin on halattu viimeisellä tapaamisella. Pitää tietenkin paikkansa myös toisin päin. Jos minä satun kupsahtamaan ennen seuraavaa kertaa.

Kuva on Logomon sillalta. Vaihdoin junaa Turussa.

Joulukalenterin 16. luukku

Kuudestoista luukku: 

Olen matkalla Saloon sukulaisvierailulle. Palaan kotiin jo samana iltana. Tämä on ns. jouluvierailu.

Pitkästä aikaa Tampere-Salo väliä matkustaessa voi vaihtaa junaa Turussa, eikä tarvitse mennä Pasilaan. En pidä Pasilan asemasta ja näin pääsee halvemmalla, aikaakin kuluu peräti kymmenen minuuttia vähemmän. Turussa ehtii juoda kahvit tai ainakin vähän jaloitella, tosin juna on kymmenen minuuttia myöhässä. 

Ravintolavaunua ei ole, mutta kahvia saisi ostettua konduktööriltä. 

Tampereella eräs mies halusi istua omalle paikalleen. Juuri sillä paikalla istunut herra ei olisi viitsinyt siirtyä, mutta nousi kuitenkin lopulta ylös ja vaihtoi vaunua. Käytti painokelvotonta kieltä. Joku yskii.

Olen viettänyt niin paljon aikaa kotona, että olen jo tässä vaiheessa virkistynyt. 

Runoraadissa Heikki Salo sanoi, että ihmisen paras ominaisuus on uteliaisuus. En osaa sanoa, millä tilalla uteliaisuus olisi minun Ranking-listallani. Katsoin eilen Areenasta Pia Andellin lyhytelokuvan Kesken, jossa yksi illallispöydässä istunut mies sanoi "Vanheneminen alkaa, kun uteliaisuus päättyy". 

Joulukalenterin 15. luukku

Viidestoista luukku:

Luin somesta, että eräs itseäni joitakin vuosia nuorempi eronnut nainen oli löytänyt Tinderistä itselleen miehen ja elää nyt onnellisessa parisuhteessa. Viisi vuotta kului aktiivisessa etsinnässä. Eräs nainen kertoi käyneensä treffeillä seitsemänkymmenen miehen kanssa ennen kuin löysi sopivan. 

Kuulostaa kamalan vaivalloiselta.  Vähän pelottavaltakin. Nuorena ei tarvinnut kuin katsoa jotakin silmiin liian pitkään, juoda vähän liikaa alkoholia ja kohta huomasi seurustelevansa. 

Voisin kokeilla jotain höyhenenkevyttä suhdemuotoa. Ei minusta ole kenenkään kanssa asumaan. En jaksa. Jatkan itseni kanssa seurustelua. 

Ilahduin lukiessani Hesarista, että pullakahveja harrastavat ihmiset elävät pidempään kuin niistä kieltäytyvät. Pullakahvi-ihmisten elämä on mukavampaa, ja lisävuodet tarkoittavat enemmän pullakahveja. 

Pitäisi leipoa taatelikakku. Äitini leipoi paljon, mutta en usko, että hän rakasti leipomista. Kun kysyin äidiltä, mitä kakkua sinä leivot, hän vastasi melkein aina "Sellaista vain kakkua".  Äiti leipoi ihania korvapuusteja.

Ex-anoppini teki erityisen hyvää tiikerikakkua. Hän jätti jälkeensä  kakkureseptin, mutta sillä reseptillä sai aikaiseksi vain laimean kopion alkuperäisestä. Hän oli sensuroinut reseptistä merkittävän osan voista ja sokerista. 

Kuva Tampereen joulutorilta, Heidi Mäkinen

Joulukalenterin 14. luukku

Neljästoista luukku:

Näin äsken ikkunasta, kun sininen hetki laskeutui kerrostalojen ja kotikatuni ylle. Huomasin, että pitäisi imuroida. 

Rakas joulupukki, anna elämääni ihminen, joka pitää imuroinnista. Mielellään myös lattioden pesemisestä.  Anna siivooja.

Rakas joulupukki, anna minulle ainakin kymmenen suhteellisen selväpäistä vuotta. Hyvät yöunet. Joku kiva kattolamppu ja matto olohuoneeseen.  Isompi kylpyhuone.

Rakas joulupukki, anna lapsille rinkallinen onnea. Vastoinkäymisille riittää pikkukukkaro.

Muut sukulaiset ja ystävät meinasivat unohtua: Heille toivon lahjaksi kärsivällisyyttä.

Joulukalenterin 13. luukku

Kolmastoista luukku:

Palaan lintujen ulosteisiin. Joku ehkä ihmettelee mitä tekemistä niillä on joulun kanssa. Ei mitään.  Linnunkakka liittyy runouteen (viittaan joulukalenterin kahdenteentoista luukkuun).

Linnunkakka on valkoista, toisin kuin nisäkkäiden uloste. Linnuilla kaikki eritteet (myös virtsa) poistuu viemärisuolen kautta.  Se valkoinen väri johtuu siis ureasta eli virtsahaposta. 

Palaan myös Maisku Myllymäen romaaniin Valvoja. Nimi on hauska, sillä se liittyy minäkertojan ammattiin (museovalvoja) ja hänen univaikeuksiinsa. Heräsin viime yönä yhdeltä, joka on todella typerä aika herätä. En saanut nukuttua, joten valvoin ja luin Valvojaa. 

Kävin ystävän kanssa Ikeassa. Kännykän askelmittarin mukaan kävelimme tavaratalossa lähes kolme kilometriä. Ostin myrkynvihreitä lautasliinoja, pakastepullia ja kasvispyöryköitä. Hankin  biojäteastian, ja  luulin jättäneeni sen Ikeaan. Ostos löytyi ystäväni autosta. 

Tunnelma tiivistyy. Joulu lähenee. Paniikki iskee, verenpaineet nousevat ja joululaulut raikaavat. Olen toivottanut monelle hyvää joulua. En ole lähettänyt yhtään joulukorttia. USA:ssa joulukorteissa luki "Happy Holidays!" Ihan ymmärrettävä, läheskään kaikki eivät vietä joulua. Hesarin mukaan ruotsalaisessa yrityksessä on annettu ohjeeksi toivottaa hyvän joulun sijaan hyvää lomaa. En tunne ketään, joka ei viettäisi joulua ainakin jotenkin, mutta se todistaa vain sen, että minun tuttavani ovat homogeenista joukkoa.  Jos joku ei vietä joulua, saa olla viettämättä. Ei hän riistä minulta lanttulaatikkoa, joulutorttuja ja joululauluja. 

Joulukalenterin 12. luukku

 

Kahdestoista luukku:

Joku varmaan luuli, että olen jäänyt auton alle, kun joulukalenteria ei saatu auki heti aamusta. Ei sentään, tässä se tulee taas.  Halusitte tai ette.

Tänään pidettiin kauden viimeinen kahvakuulajumppa. Vetäjä kysyi haluammeko taustalle joululauluja vai tavallista jumputusta (mitä se nyt sitten onkaan). Äänestimme: Neljä kannatti joululauluja, neljä ei. Ohjaaja soitti puolet ajasta joululauluja ja puolet muuta.

Jossain vaiheessa kisailtiin siitä, kuka välttyy 1.-24.12 välisenä aikana kuulemasta Whamin kappaletta Last Christmas. Eräs runoilija väitti, että kisan tausta olisi homofobinen.  Kappaleen luoja George Michael kuoli joulupäivänä 2016.

Tiesittekö mitä tarkoittaan agalmatofilia? Sana esiintyy Maiski Myllymäen romaanissa Valvoja ja se tarkoittaa seksuaalisen mielenkiinnon kohdistumista patsaisiin ja nukkeihin. Minä en tiennyt. Lukeminen kannattaa. Valvoja kertoo museovalvojan yhdestä päivästä, olen edennyt tekstissä puoleen päivään. Romaania voi kyllä suositella.

Viimeisimmässä runoraadissa keskusteltiin mm. lintujen ulosteista. Keskustelu käynnistyi Arto Mellerin runosta CREDO.

CREDO

Armon värähtämätön valo./ Ikkunaan rikkiräiskähtäneen linnunpaskan lävitse.

Onko linnunpaskan läpi kulkeva valo värähtämätön? Voiko linnunuloste olla muuta kuin rikkiräiskähtänyt (kana-asiantuntija vakuutti, että voi). Minä luulin pitkään, että kanat ulostavat niitä säännöllisen muotoisa prikettejä, joita Kekkilä myy lannoitteeksi.  

Kuva: Heidi Mäkinen, Runoraati

Joulukalenterin 11.luukku

Yhdestoista luukku:

Olen maltillinen joulukoristelija. Onhan tässä ollut monenlaisia vaiheita, ennen kuin olen tavoittanut seesteisen tavan odottaa joulua. Tai en minä sitä erityisemmin odota.

Omistan joulukynttelikön, jossa on seitsemän lamppua. Kun yksi lampuista menehtyy, sammuttaa kynttelikkö itsensä kokonaan. Pitää testata, mikä lampuista on kuollut, vaihtaa uusi ja sen jälkeen kaikki lamput palavat iloisesti.  

Olen joskus ostanut kaksi patterilla toimivaa koristetta, tähden ja joulukuusen. Molemmat hillitynvalkoisia. Hankin ne joitakin vuosia sitten Claes Ohlsonilta. 

Lapset ovat aikoinaan tehneet koulussa puisen joulutalon ja kuusen. Kukaan ei enää muista kumpi on tehnyt kumman. Ne ovat suosikkikoristeitani.  Kaapissani on pari valonauhaa, jotka ovat toivottomassa sotkussa. Joudun selvittelemään niitä kuin kalaverkkoja.

Olin kuvataiteilijoiden ja kirjailijoiden yhteisissä pikkujouluissa Mältinrannassa. Juhlat olivat nyyttikestit ja oli tosi vaikea miettiä mitä viedä. 

Pikkujouluissa piti esitellä itsensä, hyvä kun muistin esittelyn jälkeen oman nimeni. Alkuun näytettiin videoteoksia, jotka nähdessään äitinsä mukana ollut pikkulapsi puhkesi lohduttomaan itkuun ja äidillä meni kauan hänen rauhoittamiseensa. Muutamat kirjailijat lukivat pätkiä teoksistaan. Söin sipsejä ja juttelin pääasiassa niiden kanssa, jotka tunsin jo entuudestaan.

Joulukalenterin 10. luukku

Kymmenes luukku:

Tämän päivän luukusta paistaa aurinko ja syödään salaattia, jossa on uunissa paahdettua myskikurpitsaa. Itse tein.

Pesin pellavalakanat yhtä aikaa mustien alushousujeni kanssa. Ei olisi kannattanut. Alushousut ovat pesun jäljiltä beigessä nöyhdässä. Julkaisin alushousukuvan Instassa. Onneksi en sentään pukenut niitä päälleni kuvausta varten. Ikäisiltäni ihmisiltä pitäisi kieltää somen käyttö. 

Itsenäisyypäivän juhlissa presidentti Alexander Stubb toivoi lahjaksi joulupyjamaa. Hän saanee  usemmankin pyjaman. Myös hänen vaimoltaan Suzanne Innes-Stubbilta kysyttiin joululahjatoivetta. Innes-Stubb hämmentyi, eikä keksinyt mitään, joten hänkin sanoi haluavansa joulupyjaman. 

Voi kun joku ostaisi minulle käsilaukun (turha toivo). En osaa valita käsilaukkua. Jos saisin päättää, kaikkiin naisten vaatteisiin ommeltaisiin tilavat taskut. Haluaisin olohuoneeseen uuden maton, vaikka pärjään entiselläkin. Kertun oksennukset eivät enää juurikaan erotu matosta. 

 

Joulukalenterin 9.luukku

Yhdeksäs luukku:

Miksi tuo luukku pitää mainita kaksi kertaa. Ensin otsikossa ja sitten tekstissä. Jostain syystä tein sen ensimmäisellä kerralla, enkä pysty enää lopettamaan.  Pitää olla varovainen tekemisissään, sillä kaikki voi riistäytyä käsistä.

On pakko jakaa huumorin määritelmä, joka on peräisin huumorin ammattilaisen Anitta Ahosen blogikommentista. Hän on varastanut sen Leea Klemolalta: "Koko huumori on sitä, ettei kuollutkaan. Muuten se on tyhjännauramista. Huumori on yhteistä helpotusta siitä, ettei kuollutkaan, ettei käynytkään niin hullusti, selvisi."

Suosittelen joulukalenteriksi Ylen Areenasta löytyvää podcastia 12 diktaattoria (diktaattoreita löytyy sieltä ikävä kyllä huomattavasti enemmän kuin kaksitoista). Ohjelmassa kerrotaan myös Syyrian vallasta syöstystä ja venäläisten luo turvaan karanneesta tohtori Bashar al-Assadista. 

Mitä tekemistä diktaattoreilla on huumorin kanssa? Diktaattorit ovat niin kohtuuttomia raakuudessaan ja vallan ja rahan himossaan, että se menee mustan huumorin puolelle.  

Onneksi ihminen ei ole kuolematon, ei edes diktaattori.  Kannattaa nauraa silloin, kun vielä on elossa. Sen jälkeen se on huomattavasti vaikeampaa. 

Kännykkäkuva: Heidi Mäkinen

Joulukalenterin 8.luukku

Kahdeksas luukku:

Joulun aikaan joudumme kärsimään juhlapyhistä, jotka sotkevat säädyllisen viikonpäiväjärjestyksen. Minusta tuntui jo tiistaina, että nyt on perjantai. Oikea perjantai tuntui sunnuntailta, samaten lauantai ja nyt sitten herättiin jo varsinaiseen sunnuntaihin. Liian monta peräkkäistä sunnuntaita. Näin pitkän sunnuntaiputken jälkeen on vaikea palata arkeen. 

Olen ollut samassa lukupiirissä stand up -koomikko Anitta Ahosen:n kanssa. Sittemmin lopetin lukupiirissä käymisen. Aikansa kutakin. 

Kävin katsomassa kun A esiintyi Työviksen isolla näyttämöllä otsikolla Anitta Iso A: 60 & kuoleman välillä. Lähes tuhannen katsojan sali oli loppuunmyyty. 

A tanssi lavalle lurexeissaan taputettavaksi sopivan musiikin saattamana ja sai heti yleisön puolelleen. Kyllä A:ssa on lavakarismaa. Hän on kehittynyt siitä, kun näin hänen esiintyvän muutamia vuosia sitten. Yleisössä oli paljon pikkujoululaisia pikkujoulupromilleissa. Valmiina nauramaan. Katsomoon sai kantaa siiderit, kuoharit ja viinit. 

Tykkäsin esityksestä eniten, kun se käsitteli kipeitä juttuja kuten kuolemaa ja sairauksia ja suhdetta sukulaisiin. Minusta nauruun kuuluu vähän surua. Alapäävitsailusta en erityisemmin välitä, se on niin kulunutta. Vaikea keksiä mitään ihan uutta. Runsas kiroilu ei minua häiritse, vaan se on virkistävää.

A kertoi, että hän on pärjännyt ottamalla kaikenlaisia keikkoja. Hän on esiintynyt kirkoissakin. Herramme huoneessa hän tuskin kertoo sitä yläpäässä ruostetta, alapäässä kosteutta juttua. Tesoman kirkossa oli mietitty voiko häntä pistää esiintymään alttaritaulun eteen ja A oli kuulemma sanonut, ettei hän sen taaksekaan mahdu. 

Onnea ja menestystä kuudenkympin ja kuoleman väliselle ajalle!

Joulukalenterin 7. luukku

Seitsemäs luukku: 

Tampere-talolla järjestettiin itsenäisyyspäivänä Tampere Filharmonian konsertti, jonka solistina lauloi sopraano Helena Juntunen. En ole orkesterin nimen kirjoitusasua itse keksinyt, vaan  se on tämmöinen kansainvälinen. Tähän on tultu. 

Orkesterin pääkapellimestarina toimii nykyään Matthew Halls, ei enää Santtu-Matias Rouvali, jota kaikki rakastivat. Ehkä Hallsiakin vielä joskus rakastetaan samalla intohimolla kuin Rouvalia. Hyvin hänkin hommansa hoitaa. 

Orkesterissa soittaa 97 muusikkoa, joten se on täysimittainen sinfoniaorkesteri. Suomessa näitä orkestereita on vain kolme (Tampere Filharmonian lisäksi Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kaupunginorkesteri). 

Sinfoniaorkesterin konserteissa vaalitaan perinteitä. Orkesterin jäsenet pukeutuvat arvokkaasti. Kapellimestari käyttäytyy tietyllä tavalla. Kappaleen loputtua hän laskee kätensä teatraalisesti alas ja seisoo hetken kuin patsas ja sitten rentoutuu. Aplodit voivat alkaa. Vaikka soittimet nykyään viritetään viritysmittarien avulla, antaa oboe aina konsertin alussa äänen (tämän kuulin eilen). Soittimet ovat useinmiten tuttuja ja turvallisia, melkein aina samoja. 

Yleisö käyttäytyy musiikin soidessa hillitysti, yskii ja rapistelee vasta tauon aikana. Musiikin loputtua rauhallisilta vaikuttaneet kuulijat saattavat villiintyä ja nousta seisomaan (jos niveljäykkyys antaa myöten) ja taputtaa vimmatusti. Huutaa bravoota. 

Sinfoniaorkesterin konserttia voi verrata väitöstilaisuuteen. Väitöksessäkin noudatetaan vanhaa sovittua käsikirjoitusta. Itsenäisyyspäivän vastaanotto presidentinlinnassa kuuluu tähän samaan joukkoon. Nämä olivat Alexander Stubbin ensimmäiset itsenäisyysjuhlat presidenttinä, joten seurasin kaikkea tarkasti. 

Veteraanien juhlien siirtäminen edeltävään päivään oli suuri muutos ja varmasti järkevä. Ellen Svinhuvudin kakun poistamiseen tarjoiluista en osaa ottaa kantaa. Joku sitäkin varmaan kaipailee.

Kiinnitin huomiota siihen, että varsinaisiin juhliin oli kutsuttu paljon Stubbien ystäviä ja vaalikampanjaväkeä. Vähän paheksun. 

Siinä vaiheessa kun televisiokamera kuvasi juhlissa tarjottavia herkkuja, minua alkoi naurattaa. Täällä minä makaan sohvalla ja katson joillekin toisille katettuja tarjoomuksia. 

Tampere Filharmonian konsertin alussa lauloimme yhdessä Maamme-laulun. Vaikka en ole mitenkään yltiöisänmaallinen, minua alkoi itkettää. Pystyin pitämään kyyneleet poissa ajattelemalla, että tämänkin kokemuksen hallitus haluaisi varmasti meiltä viedä. Olihan konsertti mitä suurimmassa määrin sitä luksusta, jota kulttuuriksi kutsutaan.

Joulukalenterin 6.luukku

Kuudes luukku: 

Kuudes luukku aukeaa tummanharmaana. Vastapäisen kerrostalon muutamalla parvekkeella tuikkivat  kausivalot. Ikkunoissa näkyy joulutähtiä.

Tästä olen kirjoittanut aiemminkin, mutta ei se mitään. Ehkä kaikki eivät ole lukeneet. Isälleni on ollut tärkeää sytyttää itsenäisyyspäivänä ikkunoille kaksi kynttilää. Hän tarkasti myös naapuriston ikkunat. Ne, jotka eivät sytyttäneet kynttilöitä, olivat kommunisteja. 

Virossa juhlitaan 24.2. Viron tasavallan perustamisjulistusta vuodelta 1918. Tapasin aikoinaan virolaisen lääkärin, joka sanoi, että neuvostovallan aikaan Virossa oli  kiellettyä juhlistaa päivää kahdella ikkunakynttilällä. Kaikenlainen päivän juhliminen oli mahdotonta. Virolainen lääkäri kuoli myöhemmin Estonian onnettomuudessa.  Elämä on arvaamatonta. 

Eräs brittimies sanoi minulle, ettei heillä ole itsenäisyyspäivää, mutta monet heidän hallitsemansa maat juhlivat sitä, että ovat itsenäistyneet. Päässeet heistä eroon.  Luin lehdestä toisesta britistä, joka oli muuttanut Suomeen, ja arvosti suomalaisia työaikoja.

Vietän itsenäisyyspäivää keskiluokkaisesti käymällä ulkoilemassa, Tampere Filharmonian konsertissa ja ravintolassa syömässä.  Toivon, ettei hallitus leikkaisi varsinkaan kulttuurista ja terveydenhuollosta. Yksityiselle terveydenhuollolle suunnattu tuki pitäisi antaa julkiseen terveydenhuoltoon. Samaa mieltä on lääkäriliittokin.

Joulukalenterin 5. luukku

Viides luukku:

Kirjoitin lääketieteellisen lehden Ohjeita nuorelle itselleni -juttusarjaan tekstin erikoistumisestani (jutussa piti käsitellä ihan tiettyjä sovittuja teemoja). Lähetin sepustukseni lehteen. Se oli kuulemma vähän kyyninen. En haluaisi olla kyyninen, joten kirjoitin uuden, joka luultavammin oli ihan yhtä kyyninen, mutta huonompi kuin se alkuperäinen. Yritän olla ajattelematta mitä kollegat siitä tuumivat. 

Olen kirjoittanut 2013 blogiini tekstin otsikolla Porkkanan tarkoitus. Hesarin kuukausiliitteessä 1994 kerrottiin kuinka Espoon Eestinkallion 3 A luokka kirjoitti kuuluisille, viisaille ihmisille ja kysyi heiltä elämän tarkoitusta. Suurin osa vastauksista oli tylsiä ja ennalta arvattavia. Poikkeuksen tekivät Anto Leikolan ja Ralf Långbackan ajatukset elämän tarkoituksesta. Molemmat heistä siteerasivat Anton Tšehovin kirjettä vaimolleen Olga Knipperille: "Sinä kysyt: Mitä elämä on? Se on samaa kuin kysyisi, mikä on porkkana. Porkkana on porkkana ja siitä ei voi sen enempää tietää". 

Ohjeeni nuorelle lääkäri-itselleni kuuluivat seuraavasti: Kuuntele enemmän ja puhu vähemmän. 

Toinen ohje oli käytännön neuvo: Ihmiseltä ei kannata kysyä mitään, kun hän on riisuutumassa, sillä silloin vaatteiden riisuminen keskeytyy pitkäksi aikaa.  Harva meistä on multitaskaaja. 

Kuva: Heidi Mäkinen, Pyhäjärven ranta

Joulukalenterin 4. luukku

Neljäs luukku:

Pikkujouluissa joku sanoi, että nykyään joulun väri on vihreä eikä punainen. Kommentti saattoi johtua siitä, että kaksi naista hänen pöydässään oli pukeutunut vihreään ja yhden korvissa killuivat vihreät joulupallot. Minulla oli vihreä mekko, jonka olin humalapäissäni tilannut nettikaupasta.

Punainen on perintenen joulun väri. Menestyneet ihmiset, kuten kirjailija Satu Rämö pukeutuvat punaiseen. He eivät halua piiloutua vaan näkyä. Heidän kirjojaan ei myydä tuhatta kappaletta vaan kymmeniä tuhansia. Heidän sähköpostiviesteihinsä kustannustoimittaja vastaa ennen kuin he ehtivät edes lähettää niitä. 

Saariselällä järjestettiin aikoinaan monotansseja, joissa todella tanssittiin elävän bändin tahdissa monoissa ja hiihtovermeissä. Vakikävijät neuvoivat pukeutumaan punaiseen hiihtoasuun, jolloin suosio oli taattu. 

Aloitin Sally Rooneyn uuden romaanin Intermezzo. Siinä Ivan pelaa shakkia jonkun pikkupaikkakunnan  harrastajia vastaan yleisölle avoimessa näytöksessä. Ivan pohtii pelaamistaan ja käyttääkö shakkiin liikaa aikaa. Hän päätyy siihen, että oli hyvä pelaamaan jo viisitoistavuotiaana ja alkuun kehittyikin, kunnes ei enää kehittynytkään, päinvastoin. Minusta tuntuu kirjoittamisen suhteen samalta. En tosin ole koskaan ollut erityisen hyvä. En mikään Sirpa Kähkönen, Jukka Viikilä tai Pajtim Statovci. Käytän kirjoittamiseen ihan liikaa aikaa tuloksiin nähden.

Itsesääli on vaivaannuttavaa. Kaapistani ei löydy punaisia vaatteita. Taidan lähteä ulos.

Joulukalenterin 3. luukku

Kolmas luukku:

Söin tämän joulunajan ensimmäisen joulutortun. Täytteenä oli luumumarmeladia ja lehtitaikina oli käännelty tähden muotoon. Pidän enemmän puolikuun muotoisista tortuista. Niihin mahtuu enemmän luumumarmeladia. 

Jouluksi ostamani suklaarasian sisällön olen jo ahminut. Jopa ne pahimmat. Ainuttakaan konvehtia ei ole jäljellä.

Jouluherkkuja ei kannata hankkia liian aikaisin, sillä muuten iskee jouluherkku-uupumus. Ensimmäiset piparkakut maistuvat paremmilta kuin viimeiset. 

Älkää syökö joulukinkkua. Possut ova sympaattisia ja fiksuja eläimiä, eikä  kinkun ahtaminen ole terveellistä eikä ekologista.

Jos kuitenkin syötte kinkkua, ei saa kaataa kinkun rasvaa viemäriin, sillä se voi mennä tukkoon. Rasva houkuttelee rottia paikalle. Hesarissa julkaistaan pari kertaa vuodessa artikkeli vessanpytyn kautta asuntoihin kroolaavista rotista. 

Pyydän anteeksi kolmannen luukun sisältöä, joka ei ole kovin mielikuvituksellinen. Minua vituttaa eräs asia, josta en ainakaan vielä viitsi/voi täällä kertoa. Olen melko varma, etten kuitenkaan voi olla kirjoittamasta siitäkin vielä joskus.  Sormiani jo polttelee.

Kuva: Heidi Mäkinen, Cafe Metson jouluvaloja

Joulukalenterin 2.luukku

Toinen luukku: Vinkkejä parempaan elämään

Lauantain pikkujouluissa kuulin pari vinkkiä, jotka olivat minulle tuttuja ja pari uutta. 

Pöydässäni eräs nainen kertoi käyneensä syömässä tornissa. Hän haki tornin nimeä, mutta ei sitä löytänyt. Nainen piirsi kahdella kädellä ilmaan kuviota, jonka keskiosa oli kapeampi. Arvailimme Torni-hotellin ravintolaa, mutta hän tarkoitti Näsinneulaa. 

Hänkin oli oppinut järvisäännön (vanha vinkki): Näsijärvi on järvi, jonka rannalla seisoo Näsinneula, se toinen järvi on Pyhäjärvi. Opin sen pojaltani. Suomessa on 39 Pyhäjärveä, Näsijärviä on tietääkseni vain yksi.

Kerroin toisen vinkin, joka oli pöytäseuralaisilleni tuntematon. Tampere-Helsinki- Tampere junien ykkösvaunu on aina Helsingin päässä. Joka muuta väittää on väärässä, olen nimittäin seurannut tilannetta jo monta vuotta. 

Vieressäni istunut mies kertoi kolmannen vinkin (uusi). Kengännauhoja ostaessa on vaikea tietää minkä pituiset nauhojen pitäisi olla. Kengännauhapaketeissa lukee monenko reikäparin kenkiin ne on tarkoitettu.  Lukee niissä nauhojen pituuskin. Unohdan usein mitata ne vanhat nauhat. Mittanauhakin on monesti kateissa.

Neljäs vinkki (uusi): Lähde pikkujouluista kotiin ajoissa. Älä lähde jatkoille. Noudatin tätä vinkkiä. En tiedä miten olisi käynyt, jos joku olisi houkutellut oikein kovasti.

 

Joulukalenterin 1.luukku

Eräs kirjailija julkaisee somessa joulukalenteria, jonka luukut sisältävät romaanien ensimmäisiä lauseita. Mieleni tekisi plagioida, mutta se tuntuu väärältä. Miten olisivat viimeiset sanat? 

Aloitan kalenterin tietämättä mitä tästä tulee. Luultavammin ei mitään. Aion julkaista joka päivä. Jos tekstiä ei ilmaannu, olen jäänyt auton alle. 

Ensimmäisestä luukusta löytyvät Tampereen jouluvalot:

Pyynikin uimahallissa voi jumpata vesijumppavideon ohjeiden mukaisesti. Kukaan ei näe heiluvatko jumppaajan kädet ja jalat kuten ohjaajalla, sillä ainoastaan liikunnan harrastajan pää on näkyvissä. Näyttö on sijoitettu altaan matalaan, mutta nopeasti syvenevään päähän. Sijainnit, joissa jalat ulottuvat pohjaan ovat kovasti kilpailtuja. Syvemmällä saa pelätä hörppäävänsä uimavettä. Näin pienessä tilassa vesijumppa on kontaktilaji.

Altaassa on tiettynä viikonpäivänä sama jumppaporukka. Kun tungen itseni joukkoon huomaan "mitä se tuokin tänne tuppautuu"-katseet. Usein joku neljänkymmenen minuutin jumppa on juuri lopuillaan ja kun se on loppunut joku jumppaajista napauttaa uuden pitkän jumpan alkavaksi. Kukaan ei osoita merkkejä pois lähtemisestä. 

Viimeksi naiset keskustelivat altaassa jouluvaloista.  Jumppa ei ole este vilkkaalle keskustelulle. "Hävettää Tampereen jouluvalot" eräs harmaahiuksinen nainen sanoi. Kaikilla on harmaat hiukset ja säädyllinen sininen tai musta kokouimapuku. Jouluvaloasia oli kipeä, sillä perään nainen sanoi, että Turussa valot ovat ihan toista luokkaa. 

Seuraavaksi eräs jumppaaja paheksui sitä, että joulutorin viralliset avajaiset järjestetään lauantaina klo 17, jolloin kaikilla on sauna.  

Ihan vaan vesijumppaavien asukkaiden vinkkinä kaupungin johdolle.