Joulukalenterin 8.luukku

Kahdeksas luukku:

Joulun aikaan joudumme kärsimään juhlapyhistä, jotka sotkevat säädyllisen viikonpäiväjärjestyksen. Minusta tuntui jo tiistaina, että nyt on perjantai. Oikea perjantai tuntui sunnuntailta, samaten lauantai ja nyt sitten herättiin jo varsinaiseen sunnuntaihin. Liian monta peräkkäistä sunnuntaita. Näin pitkän sunnuntaiputken jälkeen on vaikea palata arkeen. 

Olen ollut samassa lukupiirissä stand up -koomikko Anitta Ahosen:n kanssa. Sittemmin lopetin lukupiirissä käymisen. Aikansa kutakin. 

Kävin katsomassa kun A esiintyi Työviksen isolla näyttämöllä otsikolla Anitta Iso A: 60 & kuoleman välillä. Lähes tuhannen katsojan sali oli loppuunmyyty. 

A tanssi lavalle lurexeissaan taputettavaksi sopivan musiikin saattamana ja sai heti yleisön puolelleen. Kyllä A:ssa on lavakarismaa. Hän on kehittynyt siitä, kun näin hänen esiintyvän muutamia vuosia sitten. Yleisössä oli paljon pikkujoululaisia pikkujoulupromilleissa. Valmiina nauramaan. Katsomoon sai kantaa siiderit, kuoharit ja viinit. 

Tykkäsin esityksestä eniten, kun se käsitteli kipeitä juttuja kuten kuolemaa ja sairauksia ja suhdetta sukulaisiin. Minusta nauruun kuuluu vähän surua. Alapäävitsailusta en erityisemmin välitä, se on niin kulunutta. Vaikea keksiä mitään ihan uutta. Runsas kiroilu ei minua häiritse, vaan se on virkistävää.

A kertoi, että hän on pärjännyt ottamalla kaikenlaisia keikkoja. Hän on esiintynyt kirkoissakin. Herramme huoneessa hän tuskin kertoo sitä yläpäässä ruostetta, alapäässä kosteutta juttua. Tesoman kirkossa oli mietitty voiko häntä pistää esiintymään alttaritaulun eteen ja A oli kuulemma sanonut, ettei hän sen taaksekaan mahdu. 

Onnea ja menestystä kuudenkympin ja kuoleman väliselle ajalle!

En halua puhua politiikasta

Hesarin pääkirjoituksessa Laura Saarikoski kirjoitti tänä aamuna rasismin syistä. Usein se saa alkunsa osattomuuden tunteesta. Minä en saa mitään, mutta tuolla muualta tulevalla hemmolla on valtion piikki auki. Se ei todellakaan pidä paikkaansa, mutta kyse onkin tunteesta, ei tiedosta.

Eräs potilas valitti minulle, että maahanmuuttajille annetaan kaikki, mutta hän ei saa yhtään mitään. Sanoin, että "Suoneesi tiputettiin juuri viiden tonnin edestä lääkettä". Potilas oli vilpittömän hämmästynyt. Ehkä niiden hoitojen hinnoista kannattaisi joskus mainita. Ei se poliklinikka- tai sairaalamaksu todellakaan kata hoidon kustannuksia.

Kuulin Nääshallilla, että ukrainalaispakolaiset kieltäytyvät heille tarjotuista töistä ja sanovat "En viitsi, kun saan rahaa mitään tekemättä". Kun kysyin, mistä tämä tieto on peräisin, ilmeni että joku tämän rautaa nostavan miehen kaveri oli kuullut tämän kaverin kaverilta.  

Instassa jaetaan stand up -pätkää, jossa mies sanoo, etteivät ihmiset halua puhua politiikasta.  Se ei koske meitä. He sanovat: "En ole maahanmuuttaja, mustaihoinen, muslimi, tai juutalainen, en ole homoseksuaali, biseksuaali, transsukupuolinen, en ole nainen, vanha, nuori, opiskelija, ammattiyhdistyksen jäsen, taiteilija, tieteen tekijä, journalisti, julkisen puolen työntekijä, en hengitä ilmaa, en juo vettä...en ole raskaana, minulla ei ole mielenterveysongelmia, minua ei ole hiljattain ammuttu..." Politiikka ei kosketa minua!

 

Stand up -keikalla

Dustin Hoffman näytteli uransa loppuluisua elävää stand up -koomikkoa Bob Fossen elokuvassa Lenny. Elokuva sai 70-luvulla peräti kuusi Oscar-ehdokkuutta. Lenny Bruce, joka oli siis oikea henkilö, esiintyi yökerhoissa USA:ssa joskus 60-luvulla. Hän huuteli törkeyksiä lavalta ja joutui tästä syystä tekemisiin lainvalvojien kanssa. Mies inhosi tekopyhyyttä.

Kuopiossa 70-luvun lopulla ei kukaan ollut kuullutkaan stand up -keikoista, joita järjestetään nykyään melkein joka kylässä. Kaikki tietävät, että tilaisuuksissa kuuluu nauraa ja taputtaa ja että koomikko saattaa vinoilla huonorakkoiselle katsojalle.

Eilisellä stand up -keikalla esiintyi peräti kuusi koomikkoa, joka teki siitä aika sirpalemaisen. Esiintyjät kyttäsivät kelloa ja heillä oli kova hoppu voittaa yleisö puolelleen. Mitään suurta yhtenäistä tarinaa ei olisi ehtinyt välittää, eikä ollut aikaa suvantoihin vaan oli pakko tykittää täysillä koko ajan.

Olen nähnyt stand up -komiikkaa aiemmin livenä vain kerran ja tuolloin esitys järjestettiin peräti Tampere -talon suurella näyttämöllä. Ymmärsin amerikkalaisten tähtien teksteistä noin kaksi kolmasosaa, nyt ymmärtämisongelmia ei esiintynyt.

En käy arvostelemaan esityksiä, jotka olivat kaiken kaikkiaan viihdyttäviä. Jutut olivat paikoitellen erittäin onnistuneita ja omaperäisiäkin. Lavakarismaakin löytyi.

Tavallisimmat aiheet vaikuttivat olevan seksi (tietenkin), pienelle paikkakunnalle syntyminen, koronapandemia ja oman ylipainon mollaaminen. Paras materiaali löytyi näiden aiheiden ulkopuolelta.

Enää ei poliiseja kiinnosta törkeyksiä lateleva koomikko vaan poliisi tulee paikalle vasta kun joku vetää pyssyn esille. Kun ehtii.

Suosittelen stand up- iltaa muillekin, sillä kyllä live-esitys televisioviihteen voittaa.