torstai 30. tammikuuta 2025

Miten selvitä tammikuusta?

 

Tarvitaan punaviiniä, kirjallisuutta, villasukkia,heijastimia, sateenvarjoja, kumisaappaita, veden kestävää ripsiväriä ja resilienssiä. 

Lapsuuteni Kuopiossa tammikuusta selvittiin hengissä  järjestämällä tammimarkkinat (järjestetään niitä kai vieläkin).  Oli aina niin kylmä, että silmäripsiin kertyi sentin paksuinen jää. 

En muista ostaneeni markkinoilta oikein mitään, silti sinne oli päästävä. Helppoheikit kailottivat  jonkun rahasumman ja alkoivat latoa toripöydälle rukkasia. Pöydälle kertyneen rukkaspinon sai sitten sillä summalla.  Tarjoukseen piti tarttua heti. Samaa strategiaa käytetään nettimyynnissä. Helppoheikit näyttelivät, että joutuivat myymään hanskat tappiolla.  

Tarjolla oli viipurinrinkeleitä, hiivalla kohotettuja kuivahkoja leivonnaisia. Maalaisisännät kävivät strip tease -teltassa tai stripparia ja yleisöä varten pysäköidyssä linja-autossa. Markkinat olivat talvinen kohokohta, ihmisiä keräävä atrappi. 

Palataan nykytodellisuuteen. Laternassa järjestettiin taas eilen runoraati. Raatia veti runoilija Erkki Kiviniemi, vakioraatilaisiin kuuluvat edelleen Niina Hakalahti ja Heikki Salo ja vieraana kävi näyttelijä Auvo Vihro. Runot luki Eriikka Magnusson. Eriikka Magnusson on ehkä ainoa ihminen, jonka puheääntä kadehdin. Hän on kuulemma saanut äänen syntymässään. Ääntä ei voi ostaa sovelluskaupasta.

Katsojat saavat runotekstit runoraatiin tullessaan, raati on saanut ne jo aiemmin.  Heillä on siis pieni etumatka. Runoille annetaan leikkimieliset pisteet ja runoja pyritään analysoimaan. 

On ilo kuunnella raatia, mitä kaikkea he runoista löytävät ja miten itsekin alkaa löytää oman tulkintansa. Runoja ei käsitellä tiukkapipoisesti vaan huumori kuuluu asiaan. 

Siteeraan pätkän Anna Elina Isoaron runoa (29/30 pistettä):

"katsot ylös, et näe kattoa/ katsot ympärillesi, seinät ovat lahonneet kuin oljet/ on jäljellä vain ovi, jota vasten painaudut/ vain ovi säpissä/ kahden maailman välissä."

 

Ei kommentteja: