Lauantaina järjestettiin Kirjailijaliiton kevätkokous ja -juhlat. Osallistujia oli vähän alle sata. Pidettiin puheita, käsiteltiin esityslistalla olevat asiat ja jaettiin kaksi palkintoa. Neuloin kokouksen ajan villapaitaa.
Olen niin sivistymätön, etten tunne Koskelaisen tuotantoa. Wikipedia kertoo, että hän on julkaissut romaanin, viisi runokokoelmaa ja viisi esseeteosta. Hän on suomentanut runoja ja työskennellyt aiemmin Nuoren voiman liiton toiminnanjohtajana ja Nuori Voima -lehden toisena päätoimittajana. Hän kirjoittaa myös kirjallisuuskritiikkejä. Häntä voisi kutsua kulttuurin monitoimihenkilöksi.
Markku Karpion olen tavannut Kariston tilaisuudessa, hän asuu Utössä ja kertoi sieltä hauskoja juttuja. Karpio kirjoittaa nuorten- ja lastenkirjallisuutta. Hän on saanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja.
Sattumoisin molemmat palkinnonsaajat ovat syntyneet 1961.
Olisipa kiva saada joku palkinto, olen saanut vain suklaa-Finlandian. Suklaa-Finlandia on ihan itse kehittämäni palkinto ja saan sen joka toinen vuosi. Palkinto jaetaan joulukuussa, 2025 on suklaa-Finlandia-vuosi.
Palkintopuheiden jälkeen nautimme kuohuviinit. Sillä aikaa kun laiskottelimme ja teeskentelimme, että kaikki on ihanasti ja kirjamyynnistä virtaa rahaa, katettiin buffetpöytä. Saimme ilmoittautuessamme kaksi drinkkilippua.
Minä tanssin Bara bara bastuun ja Ich Kommen. Palasimme Tampereelle kymmenen junassa.
Lapset kävivät eilen syömässä. Tarjosin hampurilaiset ja pakasteranskalaisia. En päivittänyt asiaa someen, mutta voin paljastaa, että sain kimpun kauniita Pirkka-pioneja ja vähän muutakin somaa.
5 kommenttia:
Kiinnostavia kirja-arvioita Koskelainen ainakin kirjoittaa lehtiin. Minulle hänen kirjansa Anteeksi häiriö, mutta tämä on vallankumous: Suuren harhan jatkot Latinalaisessa Amerikassa oli silmiä avaava, ja viimeinen sysäys siihen, etten enää pitänyt Kuubaa Neuvostoliittoa kummempana, vaan ihan samanlaisena diktatuurina. Sitä ennen oli pientä vallankumoushurmaa ilmassa, Guevaran kuvan koristamaa.
Koskelainen on kirjoittanut "Mitä et sano" runoteoksen. Tässäpä sopiva jatko blogistin "Ei saa ... " teossarjalle. Eli "Et sano xxx yyy zzz" -sarja. Ihmisillä kun on paljon enemmän ajatuksia mitä sitten sanovat.
Minäkin olen niin vanha että tiedän Che Guevaran, ja sen tunnetun kuvan hänestä. Luin jostain että hän kertoi olleensa siinä tilaisuudessa kovassa flunssassa ja siksi katse on niin "poissaoleva". Sen kaikki tulkitsevat niin että hän katsoi määrätietoisesti tulevaisuuden ylevään päämäärään. Ja kuvasta on miljoonapainoksia. Näin se menee, historia oikkuilee.
terv. Auvo T
Kuten kirjoitin, olen sivistymätön! Tilaisuudessa sanottiin, että nämä palkinnot ovat siitä erityisiä, että saajat ovat toisten kirjailijoiden valitsemia.
Nyt pitää mennä kirjastoon ja lainata hänen runojaan.
En enää muista, oliko Jukka Koskelainen yksi niistä innostuneista mieskriitikoista, jotka menivät retkuun, kun Pirkko Saisio kehitti itselleen satiirisen pseudonyymin, Jukka Larsson (Ruotsissa asuva homoseksuaali teologi, entinen linnakundikin taisi olla).
Uskottavuus meni kuitenkin pitkäksi aikaa siinä vaiheessa, kun Saisio (taas! Hän on kyllä nerokas!) loi kirjailija Eva Weinin. "Weinia voi pitää Daniel Katzin jälkeen Suomen toisena juutalaisena kirjailijana", Koskelainen kirjoitti Hesarissa ja löysi "Weinin" romaanista vaikka minkälaisia koskettavia henkilö-, suku- ja kulttuurihistoriallisia kytköksiä.
Toimillaan Saisio onnistui aika hyvin osoittamaan, kuinka kirjoittajan (oletettu) persoona ohjaa ja muokkaa lukukokemusta, myös ns. ammattilukijoiden. Aiheesta on sittemmin tehty väikkärikin.
Nykyään tällainen kulttuuri-identiteetin omiminen tuskin kävisi enää laatuun, olivatpa motiivit mitkä tahansa. Kirjallisuuskriitikoiden valtakin on kutistunut liki olemattomiin ja lukuvinkkejä tarjoilevat nyt kirjatokkaajat ja muut influensserit.
Lähetä kommentti