Komiikka ja runous

En ole viime päivinä päivittänyt blogiani. Tuntuu kuin olisi laiminlyönyt työtehtäviäni ja koen nyt syyllisyyttä laiskuudestani. Pyydän anteeksi.

Aiemmin tapanani oli lukea aamulla Hesari ja katsoa illalla puoli yhdeksän uutiset. Nyt kannan uutisia taskussani. Niitä kommentoidaan somessa, ja ilma on vihasta sakeaa. Käsi hapuilee puhelinta koko ajan. Voi tietysti miettiä, että kuka käskee seurata kaikkea jatkuvasti. 

M:n kassi ja puhelin olivat pudonneet järveen ja puhelin oli kuivumassa riisin seassa. Kännykän piti olla suljettuna melkein vuorokauden. Puhelin tuli hänelle jatkuvasti mieleen, vaikka hän ei ole edes somessa. 

Huomasin, että tarkastan jopa pankkitilini saldon mobiilipankista päivittäin kuin pelkäisin rahojen muuten häviävän tililtäni. Tai odottaisin sinne suurta summaa. 

Kävin P:n kanssa kahvilla Tammelantorilla (minulla oli ilmainen kahvi+pulla -lippunen, jonka sain yhdeltä mieheltä Nääshallin kuntosalilla, kun valitin, ettei kahvilassa käy pankkikortti). Siinä istuessamme alettiin tuoleja ja pöytiä koota kasaan ja sanoimmekin, että nostetaanko meidätkin kohta syrjään. Ei nostettu. Lähtiessämme kahvilanpitäjä antoi minulle muovikassin, jossa oli neljä viineriä ja neljä munkkia. Se saattoi olla kesän paras päivä. 

Olen lueskellut kymmenen vuoden takaista kirjaa "Miten kirjani ovat syntyneet 5" ja kiinnitin huomiota Sinikka Nopolan tekstiin: "Sanojen järjestys luo komiikkaa. Komiikan kirjoittaminen muistuttaa runouden tekemistä: se on hienomekaniikkaa, jossa sentinkin siirto, sanan vaihtaminen toiseen, voi tuhota koko rakennelman." Tämä on niin totta!

Olen iloinen Junnilan erosta, mutta ei se ongelmia kokonaan ratkaise. En povaa hallitukselle kovin pitkää ikää. Tämän halusitte varmasti tietää. Politiikasta puheen ollen, Mika Aaltola on nyt tullut siihen tulokseen, että haluaa pyrkiä presidentiksi, vaikka sehän on ollut koko ajan selvää.

Virkkaan vielä yhden kerroksen

Tarjouduin kastelemaan jälkeläiseni ja hänen puolisonsa kukkat ja yrtit sillä aikaa kun he ovat poissa. He palasivat eilen kotiin, ja olin unohtanut koko viherkasvit. Kärsin vakavasta dementiapelosta, joten pidän kaikkia unohduksia ilmeisinä dementian merkkeinä. Myrtit ja yrtit olivat selvinneet hengissä, näin minulle vakuutettiin.

Ville Hänninen on haastatellut joukon suomalaisia kirjailijoita teokseen Miten kirjani ovat syntyneet. Minulle selvisi, että Petri Tamminen on kirjoittanut esikoiskirjansa Metso-kirjastossa! En ole vielä lukenut Hännisen teosta kokonaan, mutta tie kirjailijaksi ei ole kepeä kulkea. Ensimmäiset kirjat ovat harvoin myynti- ja arvostelumenestyksiä, vaan niitä edeltävät teokset ovat ainakin minulle ihan tuntemattomia. Ja joskus tulee niitä hylsyjäkin.

Luin Mika Waltarin sanoneen, ettei koskaan saa paljastaa jonkun teksin syntyneen helposti, vaan sen pitää kertoa vieneen kaiken. Ihmissuhteet, yöunet, terveyden ja varsinkin mielenterveyden.

Hallitus on muodostettu ja nyt odotan kauhulla mitä seuraavaksi tapahtuu. Onneksi toinen poikani nauttii juuri aikuiskoulutustukea, sillä se lakkautetaan. Minulta ei viedä juuri mitään vaan niiltä, joilla on jo ennestään vaikeaa. 

Olen seurannut Erkka Mykkäsen podcastia Kirjoittamisesta ja tykännyt kovasti. Kaipasin jotain muuta kirjoittamiseen liittyvää kuunneltavaa ja löysin eilen englanninkieliset podcastit. Mahtavaa!

Joku saattaa ihmetellä, miksi olen laiskistunut blogin päivittämisestä. Se johtuu siitä, että virkkaan paitaa jämälangoista. Yhden beigen lankakerän löysin Lapintieltä pahvilaatikosta, jonka päällä luki "Saa ottaa!" Mietin heti aamusta, että kirjoittaisinko vai virkkaisinko yhden kerroksen. Virkkaan lopulta vähintään kuusi kerrosta.