Joulukalenteri (3. luukku)

Päivi Haanpää haastatteli minua Kuurasta ja isomummosta Tampereen kirjafestareilla.  Haastattelu meni mielestäni tosi hyvin ja haastattelija oli erinomainen. Kuulijoita ei ollut edes kymmentä ja muutamat heistä olin valheellisesti houkutellut paikalle ämpäreillä, kahveilla ja konjakeilla. Lastenkirjahaastattelut järjestettiin toisen kerroksen nurkassa. Signeerasin parin kaverin kirjat. Heidän mielestään Kuura ja karkaileva isomummo oli ihana.

Kävin kuuntelemassa Sirpa Kähköstä, jolla oli useampiakin esiintymisiä suurissa saleissa. Siitä huolimatta kuulijat hädin tuskin mahtuivat niihin sisälle. 

Kähkönen puhui Jutta Urpilaisesta, jonka ahkeruudesta ja tunnollisuudesta mainittiin tänään Hesarissa moneen kertaan. Niinhän menestyneistä naisista aina sanotaan. Kympin tyttöjä ja tylsiä ahertajia, ilman suuria visioita ja nuorten lupaavien avustajien kähmintää. Kun haastattelija oli sanonut Kähköstä ahkeraksi kirjailijaksi, hän oli sanonut "Ei, minä olen lahjakas kirjailija". 

Tänään saatte joulukalenterista ruskean paperipussin, josta löytyy omena ja piparkakku. Älkää syökö kaikkea kerralla.

Alaston salissa

Olen viime päivinä nähnyt ja kuullut liikaa kirjailijoita. 

Torstaina kävin Metsossa kuuntelemassa Pirkko Saision haastattelua, jossa puhuttiin lähinnä hänen uusimmasta romaanistaan Passio. Saisio sanoi halunneensa kirjoittaa pienen kirkkaan romaanin, mutta jostain syystä kirjasta kehkeytyi 732 sivun järkäle. Passion kirjoittamiseen meni vain kahdeksan kuukautta. En ole ikävä kyllä vielä lukenut sitä. 

Joku kysyi Saisiolta lapsuuden kirjaelämyksistä. Ensimmäinen kirjailijan itsensä lukema teos oli Anni Polvan Tiina. Kun Saisio siirtyi aikuisten kirjoihin, hän etsi niitä kodin tietosanakirjastakin ja meni kirjastoon kysymään löytyykö teiltä romaania ”Alaston salissa”. Ei löytynyt, mutta Alastalon salissa olisi ollut kirjaston hyllyssä. Sitä Saisio ei tietenkään halunnut.

Osallistuin perjantaina ja lauantaina Helsinki lit -käännöskirjatapahtumaan (kirjailijahaastattelut ovat nähtävissä myös Hesarin sivuilla). Haastateltavia kirjailijoita oli yksitoista ja haastattelut käytiin suomeksi, englanniksi ja ranskaksi.

Sampsa Peltonen haastatteli algerialaista Kamel Daoudia ranskaksi ja käänsi samalla puheen meille sivistymättömille. Esitteessä mainitaan, että kirjailijan teos Tapaus Mersault keskustelee Albert Camus'n Sivullisen kanssa. Kuulostaa akateemiselta. Daoud vaikutti älykkäältä mieheltä ja hän sanoi kaikenlaista viisasta. Kirjoitin viisauksia tilaisuuden ohjelmalehtiseen, jonka sitten kadotin, joten jäätte niitä vaille.

Glasgowissa kasvanut Douglas Stuart tarjosi romaaninsa Shuggie Bain käsikirjoitusta vähintäänkin neljäänkymmeneen kustantamoon ja sai hylsyjä, mutta löysi lopulta kustantajan kirjalleen ja romaani voitti myöhemmin Booker -palkinnon. Shuggie Bain perustuu Stuartin omaan elämään. Romaanista tulee mieleen Édouard Louisin Ei enää Eddy, koska molemmissa kirjoissa kuvataan köyhää lapsuutta, kiusaamista ja päähenkilön homoseksuaalisuutta. Stuartille kävi hyvin, hän muutti New Yorkiin ja hänestä tuli muotisuunnittelija ja nyt siis vielä kirjailijakin. Hän väitti kirjoittaneensa lapsuudestaan kahdeksantoistatuhatta sivua. Puolisolla meni seitsemän kuukautta tekstin lukemiseen. En löytänyt montako sivua Shuggie Bainissa on. 

Saamelainen Kiirunasta lähtöisin oleva Ann-Helén Laestadius puhui romaanistaan Varkaus ja saamelaisten kohtelusta Ruotsissa, joka on ollut törkeää, ihan kuten Suomessakin. 

Sirpa Kähkönen haastatteli sympaattista Colson Whiteheadia ja huomasin, että Kähkönen oli lukenut kirjailijan uutuusromaanin Harlem Suffle todella tarkkaan. Romaanissa elää 60-luvun New York ja kaikki kuulosti todella mielenkiintoiselta. Romaanille tulee kuulemma vielä jatkoa.

Helsinki  litin eräs tähti oli 64-vuotias Bernardine Evaristo, joka oli ensimmäinen musta nainen, joka sai Booker-palkinnon. Evaristo palkittiin 2019 romaanista Tyttö, nainen, toinen. Evaristo manifestoi palkinnon jo silloin, kun hänen kirjojaan myytiin vain vähän. Olenkin miettinyt mitä se manifestoiminen tarkoittaa ja aion manifestoida itselleni Finlandia-palkinnon. Evaristo puhui vanhenemisesta(kin) ja sanoi, että jo nelikymppiset sanovat, että elämä on ohi vaikka kaikki on ohi vasta kuolemassa. 

Helsinki lit on erittäin suositeltava tapahtuma. Kuten varmasti osasitte laskea, en kirjoittanut kaikista esiintyjistä ja kirjoista. En jaksa. Tapahtuma järjestettiin Bio Rex-elokuvateatterissa Lasipalatsissa, joka sopi hyvin tällaiseen tilaisuuteen. Jos saa valittaa (aina saa), vessoihin oli pitkät jonot ja esittelylehtinen oli mielestäni turhan niukka vaikkakin ulkoasultaan tyylikäs. Kirjat olisivat saaneet olla näyttävämmin esillä.

Lippu salkoon!

Jos oikein laskin, niin Suomessa on tänä vuonna kaksikymmentäyksi  liputuspäivää ja seitsemän päivää, jolloin suositellaan liputusta. En ymmärrä mitä eroa suosituksella ja varsinaisella liputuspäivällä on. Tuleeko liputuspäivänä tyhjästä lipputangosta joku sanktio? Suosituspäivänä lippu vedetään salkoon, jollei satu olemaan krapula, eikä sada. Joku ehkä tietää vastauksen tähän. Vaalipäivä on aina liputuspäivä. 

Merkittävän naishenkilön vuoksi pakkoliputetaan vain 19. maaliskuuta, joka on Minna Canthin ja tasa-arvon päivä. Suosituspäiviin kuuluvat Miina Sillanpää (samalla liputetaan kansalaisvaikuttamista) ja Tove Jansson (ja suomalainen taide). Yhtään naista ei ole yksistään katsottu liputtamisen arvoiseksi vaan kylkeen on liimattu jotain yleisesti hyvänä pidettyä asiaa. Aino Aalto joutuu jakamaan päivän miehensä ja suomalaisen arkkitehtuurin kanssa. 

Toki moni mieskin kulkee samassa rintamassa jonkun tärkeän asian kanssa: Mikael Agricola (suomen kieli), J.V. Snellman (suomalaisuus), Eino Leino (runo ja suvi), Aleksis Kivi (suomalainen kirjallisuus), Kustaa Adolf (ruotsalaisuus) ja Jean Sibelius (suomalainen musiikki).  J.L. Runeberg juhlii vain itseään.  

Heinäkuussa on vain yksi liputuspäivä, vaikka hyvällä kelillä olisi helpompi vetää lippu salkoon, toisaalta tammikuussa ei ole vakiliputuspäiviä, tänä vuonna tammikuussa äänestettiin. Moni ei tiennyt mistä. 

Joku kysyi, kuka olisi nykyajan Minna Canth ja minä ehdotan Sofi Oksasta, joku toinen kannatti Sirpa Kähköstä, joka sekin on hyvä ehdotus. Molemmat ovat hyviä kirjailijoita ja yhteiskunnallisesti aktiivisia naisia.