Näytetään tekstit, joissa on tunniste alusvaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alusvaatteet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. lokakuuta 2022

Rumat alushousut

Kävin uimahallissa, jossa pari musliminaista ui lastensa kanssa. Naisten keho oli peitetty vaatetuksella päästä varpaisiin. He kävivät suihkussakin noissa pitkähihaisissa paidoissa ja pitkissä mustissa trikoohousuissa. Miten inhottavilta tuntuvat märät vaatteet iholla.

Kävimme ystävän kanssa Tullintorin kauppakeskuksessa. Pistäydyimme kaupassa, jossa myydään sukkahousuja ja alushousujakin. Näimme siellä sikarumat lörpsöttävät alushousut. Ne oli ripustettu oikein tyrkylle, joten ehkä sellaiset menevät kaupaksi. Mietimme, milloin ryhdymme moisten kammotusten käyttäjiksi. Kaverini sanoi, että siihen väliin kuuluvat vielä  siirtymävaiheen alushousut.  Jos osaisin piirtää, piirtäisin pikkuhousujanan, jossa vasemmalla ovat stringit ja äärimmäisenä oikealla lahkeelliset beiget puuvilla-alushousut (ei elastaania vaan roikkuva malli).

Mummo käytti vaaleanpunaisia lahkeellisia alushousuja ja osti niitä meillekin joulu- ja syntymäpäivälahjoiksi. Niissä oli aina runsaasti kasvun varaa.

Pukeutumista pidetään pinnallisena, toissijaisena asiana. Muodin seuraamista pidetään epäekologisena ja epäeettisenä. Vaatteet pitää kaivella kirpputoreilta tai ostaa järkyttävän hintaisia design-riepuja. Pukeutuminen ei ole kuitenkaan pelkästään kylmältä ja sateelta suojautumista vaan myös itseilmaisua. 

Muistan iäkkäitä potilaita, jotka sanoivat, etteivät he enää tarvitse yhtään uutta vaatetta. Minusta se oli jotenkin surullista, vaikkakin tietysti ekologista ja eettistä. Kaipaisin reilun kaupan vaatteita vai onko vaatteiden valmistaminen aina epäreilua? Jos niiden ompeleminen on reilua, niin vähintään kankaiden valmistus on saatanasta.

perjantai 17. heinäkuuta 2020

Vaatteet

Minulla on ollut tapana säilyttää huonokuntoiset alusvaatteet siltä varalta, että lähden reppu selässä kiertämään Eurooppaa. On kätevää, kun ei tarvitse pestä pikkareita vaan ne voi laittaa suoraan roskikseen, matkatavarat vähenevät ja taakka selässä kevenee. 

Lentokenttähotellissa yöpyessäni vein matkatavarat jo illalla lentokentälle ja jätin itselleni pienen repun, johon pakkasin yö- ja lentotavarat. Kotoa lähtiessäni puin huonot pikkarit, heitin ne sitten hotellihuoneen roskikseen ja vedin jalkaani priimat lentokonenimettömät. V kylläkin totesi, että koneen pudotessa alushousujen pitsit kuitenkin hiiltyvät, joten sinne ei kannata panostaa. 

Lähdin 17-vuotiaana inter railille vaarin vihreä reppu selässäni. Siihen ei kuulunut lantiovyötä, eikä kompressiohihnoja. Junaan kiirehtiessä se keikkui selässä vähemmän harmonisesti. En muista mitä sinne pakkasin, tuskin olin vielä ehtinyt kerätä riittävää pois heitettävien alusvaatteiden valikoimaa.

Nyt näyttää siltä, että varastoin kulahtaneiden alusvaatteiden varastoa ihan turhaan. Ei tässä ole tarkoitus vähään aikaan matkustaa juuri mihinkään.