Ei mitään päälle pantavaa

Puhelimeni muistista löytyi ajatus siitä, että nukkumista ei voi ulkoistaa. Onhan se niin, että melkein kaiken muun voi teettää toisilla jos rahaa riittää. 

Minut on kasvatettu siihen, että päivä menee pilalle, jos nukkuu myöhään. Tämän vuoksi ja ehkä sisäisistä, ihan biologisista syistä, olen aamuihminen. Olen kuitenkin alkanut ajatella, että nukkuminen on tärkeää ja iloitsen, kun sattumalta aukaisen silmäni vasta seitsemältä. 

Nykyään puhutaan siitä, että pitäisi mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Minusta tuntuu välillä, että on vain epämukavuusalueita.  Miten sitten suu pannaan?

Olen tänään lähdössä pienen pienelle matkalle. Jos joku olisi tänä aamuna kysynyt "Lähdetkö?" en olisi lähtenyt, vaikka tiedän, että tulee olemaan kivaa. Nyt nuo välimerkit varmaan menivät päin persettä, mutta menkööt. 

Kaiken lisäksi minulla ei tänään ole mitään päälle pantavaa, vaikka kaapit tursuavat vaatteita. Olen tämänkin kertonut, mutta ei se mitään. Päiväkodissa oli keskusteltu siitä, että aikuisetkin voivat itkeä, ja poikani oli sanonut, että äiti itkee kun sillä ei ole mitään päälle pantavaa.

Uskalla olla huono!

Heräsin viime yönä huutoon: pepperoonia...aurajuustoa...slaisseina.

Olen ankara itselleni ja nukkuminenkin on tietysti tiukka suoritus. Jos sitä voisi jotenkin treenata niin tekisin sen. Usein vietän yöni jonkinlaisessa jännitystilassa, vähän samantapaisessa kuin päivystäessä.

Olen opiskellut nukkumista noin teoriassa. Illalla en anna itselleni lupaa luovia somessa ainakaan tuntiin ennen sänkyyn kömpimistä. Kaikki mieltä kuohuttava on kiellettyä. Ei liikaa syötävää liian myöhään (vähän pitää syödä, ettei nälkä herätä, joka olisi tietysti katastrofi), eikä missään nimessä alkoholia. Tästä säännöstä saa poiketa. Sitähän varten säännöt ovat.

Ikkunan asettelen niin, että se on noin viisi cm auki (sieltä tuo aurajuustohuutokin kuului), makaan futon-patjalla, jota pehmentää paksu petauspatja, sillä pelkällä futonilla joutuisin vaihtamaan asentoa tiuhaan, sillä se oli liian kova. Mikään ei saa painaa paitsi painopeitto.

Illalla luen sängyssä ja sitten kun nukuttaa suljen silmäni ja nukun. Heräilen yöllä, hengittelen, sanon itselleni, että nyt nukut prkl. Jos tämä ei auta, sytytän lampun ja luen.

Tiedän, että asiat pitäisi tehdä rennosti ja leikkisästi, silloin niistä nauttii ja ne onnistuvat, mutta en saa millään sovellettua tätä nukkumiseen. Tästä syystä on nykyään vaikea nukkua kylässä tai toisen ihmisen kanssa. Odotan lihakset jäykkinä, että saan herätä.

Luen amerikkalaisen Julia Cameronin kirjaa Tyhjän paperin nautinto - Tie luovaan kirjoittamiseen (Like 1998, suomentanut Juha Ahokas). Olen aiemmin vierastanut kirjoittajan tyyliä, josta tulee mieleen self help -kirjallisuus, johon suhtaudun coolin kyynisesti. Nyt löysin muutaman itselleni sopivan ohjeen (olen vasta sivulla 112, mutta eiköhän asian ydin ole jo tullut selväksi).

Pitää uskaltaa kirjoittaa huonosti (no sehän sinulta jo sujuu, saattaa moni ajatella), sillä rentous tekee kirjoittamisesta hauskaa ja täydellisyyteen pyrkiminen tappaa siitä kaiken ilon (tätä voisi soveltaa nukkumiseen, pitää uskaltaa nukkua huonosti niin sitten nukkuukin paremmin tai sitten nukkuu huonosti kuitenkin, saat sen mistä luovut ja muuta roskaa). Kun sekundaa pukkaa kuitenkin, niin kannattaa tehdä täysillä. Näinkin voisi Cameronia soveltaa (naisen kirjoja on myyty miljoonia).

Cameron suosittelee järjestämään itsensä kanssa taiteilijatreffit (treffeille pitää mennä yksin!). Treffit voivat olla elokuvanäytös, taidenäyttely tai haahuilu rauta- tai lankakaupassa. Ei voi suoltaa loputtomasti tekstiä täyttämättä varastoja. Tämä on kyllä minulla melko hyvin hallussa, mutta korona-aika lopetti taiteilijatreffit.

Cameron suosittelee aamusivuja. Ne kuuluisi kirjoittaa käsin ja heti herättyä. Itsekritiikki pitäisi unohtaa. Tämä teksti korvatkoon tänään aamusivut.

Siteeraan loppuun vielä Cameronia "Suosittelen koston takia kirjoittamista. Suosittelen näyttämisen takia kirjoittamista. Silloin luot pettymyksen kuonasta kultaa. Lopulta henkilö, jolle näytät, olet sinä itse."