Heräsin viime yönä huutoon: pepperoonia...aurajuustoa...slaisseina.
Olen ankara itselleni ja nukkuminenkin on tietysti tiukka suoritus. Jos sitä voisi jotenkin treenata niin tekisin sen. Usein vietän yöni jonkinlaisessa jännitystilassa, vähän samantapaisessa kuin päivystäessä.
Olen opiskellut nukkumista noin teoriassa. Illalla en anna itselleni lupaa luovia somessa ainakaan tuntiin ennen sänkyyn kömpimistä. Kaikki mieltä kuohuttava on kiellettyä. Ei liikaa syötävää liian myöhään (vähän pitää syödä, ettei nälkä herätä, joka olisi tietysti katastrofi), eikä missään nimessä alkoholia. Tästä säännöstä saa poiketa. Sitähän varten säännöt ovat.
Ikkunan asettelen niin, että se on noin viisi cm auki (sieltä tuo aurajuustohuutokin kuului), makaan futon-patjalla, jota pehmentää paksu petauspatja, sillä pelkällä futonilla joutuisin vaihtamaan asentoa tiuhaan, sillä se oli liian kova. Mikään ei saa painaa paitsi painopeitto.
Illalla luen sängyssä ja sitten kun nukuttaa suljen silmäni ja nukun. Heräilen yöllä, hengittelen, sanon itselleni, että nyt nukut prkl. Jos tämä ei auta, sytytän lampun ja luen.
Tiedän, että asiat pitäisi tehdä rennosti ja leikkisästi, silloin niistä nauttii ja ne onnistuvat, mutta en saa millään sovellettua tätä nukkumiseen. Tästä syystä on nykyään vaikea nukkua kylässä tai toisen ihmisen kanssa. Odotan lihakset jäykkinä, että saan herätä.
Luen amerikkalaisen Julia Cameronin kirjaa Tyhjän paperin nautinto - Tie luovaan kirjoittamiseen (Like 1998, suomentanut Juha Ahokas). Olen aiemmin vierastanut kirjoittajan tyyliä, josta tulee mieleen self help -kirjallisuus, johon suhtaudun coolin kyynisesti. Nyt löysin muutaman itselleni sopivan ohjeen (olen vasta sivulla 112, mutta eiköhän asian ydin ole jo tullut selväksi).
Pitää uskaltaa kirjoittaa huonosti (no sehän sinulta jo sujuu, saattaa moni ajatella), sillä rentous tekee kirjoittamisesta hauskaa ja täydellisyyteen pyrkiminen tappaa siitä kaiken ilon (tätä voisi soveltaa nukkumiseen, pitää uskaltaa nukkua huonosti niin sitten nukkuukin paremmin tai sitten nukkuu huonosti kuitenkin, saat sen mistä luovut ja muuta roskaa). Kun sekundaa pukkaa kuitenkin, niin kannattaa tehdä täysillä. Näinkin voisi Cameronia soveltaa (naisen kirjoja on myyty miljoonia).
Cameron suosittelee järjestämään itsensä kanssa taiteilijatreffit (treffeille pitää mennä yksin!). Treffit voivat olla elokuvanäytös, taidenäyttely tai haahuilu rauta- tai lankakaupassa. Ei voi suoltaa loputtomasti tekstiä täyttämättä varastoja. Tämä on kyllä minulla melko hyvin hallussa, mutta korona-aika lopetti taiteilijatreffit.
Cameron suosittelee aamusivuja. Ne kuuluisi kirjoittaa käsin ja heti herättyä. Itsekritiikki pitäisi unohtaa. Tämä teksti korvatkoon tänään aamusivut.
Siteeraan loppuun vielä Cameronia "Suosittelen koston takia kirjoittamista. Suosittelen näyttämisen takia kirjoittamista. Silloin luot pettymyksen kuonasta kultaa. Lopulta henkilö, jolle näytät, olet sinä itse."
8 kommenttia:
Olen yhtä huono nukkuja kuin sinäkin, mutta olen sen antanut itselleni anteeksi. Jos en saa unta, valvon ja luen kirjaa. Nukun sitten seuraavana yönä ehkä paremmin, kun on univelkaa. Herään myös tosi herkästi kaikkiin ääniin, mutta lasten kanssa se on ollut hyväkin asia, kun lapsi oksentaa kahden huoneen päässä ja herään siihen, olen heti tilanteen tasalla. Uskon että me huonostinukkujat olemme pelastaneet ihmisheimon vihollisilta. Aina valmiina ja aistit valppaana, toisin kuin ne jotka nauttivat syväunestaan.
Juu ainaisessa valmiustilassa olemme. Lopultakin se on ollut melko turhaa. Kamalinta aikaa oli, kun lapset alkoivat riekkua yötä myöten kaupungilla, enkä uskaltanut nukkua.
Herään myös melkein joka yö siinä klo 1.30 - 3.00 välillä ja sitten alkaa se valvomisen pelko. Jos joudun päästämään koiran ulos asioilleen, se virkistää liikaa. Mutta yhden hyvän keinon olen löytänyt: juon mukillisen jääkylmää vettä. Se auttaa. Kokeilepa sitä. Mukavaa alkavaa viikkoa. Blogissamme julkaistiin muuten jokin aika sitten juttu esikoisromaanistasi. Oletkohan huomannut?
Huomasin, kiitos! Linkitin sen blogiin (ja mainitsin blogissa) ja Faceen.
Ankaruus itseä kohtaan ja itsekritiikki ovat ankeuttavia ja kankeuttavia asioita. Olen kärsinyt niistä myös oman osani, mutta ihme ja kumma olen harvoja poikkeusaikoja lukuunottamatta nukkunut hyvin. On joitain asioita, jotka rentouttavat, esim. matkat, mutta nehän ovat nyt mennyttä aikaa, joka ei ehkä koskaan enää palaa samanlaisena.
Minua rentouttaa käveleminen, kivointa se on vieraassa ympäristössä, kun on uutta nähtävää, ihan vaikka polku, jota ei ole kävellyt tai vieras kaupunkiympäristö.
Jos viittaat matkailuun aikana, johon koronan takia ei ole enää paluuta, luulen että olet väärässä. Sain tänään postikortin (niitäkin lähetetään vielä!) ulkomailta eli kortin päiväyksestä päätellen matkalle on lähdetty heti, kun vaan rajat ovat "edes jonnekin" avautuneet.
Voi olla, että jotkut (pieni vähemmistö) muuttavat käytöstottumuksiaan pysyvästi, mutta suurin osa kuluttanee ja matkustanee jo ihan kuin mitään epidemiaa ei olisi koskaan ollutkaan.
Jos Veikkauksen pelikoneet kauppojen eteisessä eivät olisi
yhä suljettuina tai kirjaston omille kirjoille tarkoitettuvaihtohylly tyhjänä, voi olla etten enää itsekään muistaisi koko koronaa.
Se myös, ja uinti.
Lähetä kommentti