Onni on maitokiisseli

Tyttäreni ottaa kuvia asioista, jotka tekevät hänet onnelliseksi. Tämä missio herkistää hänet onnen etsintään virheiden hakemisen sijaan. Onnenkuvia on jo suuri määrä ja niitä voi katsoa silloin kun syytä onneen ei millään keksi. Tyttärellä ei ole enää töitä ja kohta ei ole asuntoakaan. 

Voi ottaa kuulemma tavakseen miettiä iltaisin kolme asiaa, josta juuri tänään on kiitollinen. Se muokkaa ajatuksia positiiviseen suuntaan. Testasin eilen. Aika työlästä oli keksiä kovin ajankohtaisia kiitollisuuden aiheita. Nykyään saa tietysti olla tyytyväinen kun ei herää uuteen aamuun halvaantuneena.Tällaiset kiitollisuusjutut ovat hankalia meille ironisille raukoille. Kun toiset julistava facebookissa elämän ihanuutta, perjantaita, ystäviä ja lemmikkieläimiä niin minun on vaikea suhtautua. Tyttären onnenkuvat saavat kuitenkin minut liikuttumaan.

Mihin ovat muuten hävinneet "Onni on koiranpentu", "Onni on savusauna" ja "Onni on maitokiisseli" postikortit ja lahjakirjat? Mitä hittoa se onni oikein on? Miksi sitä onkaan niin kamalan vaikea määritellä? Mistä johtuu, että niitä aikoja, joita joskus piti tylsinä, ajattelee nyt onnellisina ja seesteisinä?

Aivan vilpitöntä kokonaisvaltaista onnea olen kokenut välittömästi lasteni syntymän jälkeen. Epäilen osuutensa olevan synnytyksessä erittyvillä endorfiineilla, kivun loppumisella, hengissä selviämisellä (kun se on tuntunut hetkeä aiemmin mahdottomalta), haaveilla, jotka on tuohon pieneen käärön niskaan kasannut ja vauvan tuimalla katseella. Tuossa vaiheessa ei vielä ole luopunut yöunistaan ja on vielä muutakin kuin maitoa tuottava tissi.

Yritän nyt siis kirjoittaa ilman ironiaa: olen kiitollinen lapsistani. Olen iloinen kivoista juhlista, joihin sain tänään kutsun (juhlia on kahdet, toiset elo- ja toiset syyskuussa).  Onni on juhlat, joihin on saanut kutsun.

Laiska lehmä ja ruma vauva

Löysin aamulla erinomaisen työtakin: siinä ei ollut liikaa kasvunvaraa eikä lika ollut ehtinyt pinttyä taskuihin ja kaulukseen. Siirsin likaisen työtakin oikeasta taskusta stetoskoopin erinomaisen löytöni vastaavaan taskuun, Ekg-viivaimen sekä lyijy- ja kuulakärkikynän rintataskuun, epämääräiset nuhjuiset paperit ja dectin vasempaan taskuun. Ekg-viivaimeni on geriatrista mallistoa, sillä en ole oikein oppinut uuden version käyttäjäksi. Stetoskoopin olen varastanut jostakin ja se on oikein hyvä stetoskooppi. Alkuun stetoskoopin korviin laitettavat osat tekivät kipeää, hiljalleen korvat ovat niihin sopeutuneet.

Yritin napittaa takin, mutta napit olivat liian suuret suhteessa napinläpiin. Päätin ryhtyä tuhoamaan sairaalan omaisuutta: lainasin sairaalahuoltajan kärrystä sakset ja klips, klips suurensin napeille tarkoitetut aukot riittävän tilaviksi. Olin tyytyväinen takkiini, siinä oli tyylikäs pystykaulus ja kankaassa mahdollisesti häivähdys puuvillaa. Sähkönen keinokuitutakki ja metallinen pukukaappi ovat lähes tappava tai ainakin kivulias yhdistelmä. Alimmainen napinläpi tuli dilatoitua hieman liian avaraksi, mutta ei se mitään.

Valkoisen takin alle voi pukea melkein mitä vaan, kunhan kintut ovat jokseenkin säädylliset. Hoitajat joutuvat pukeutumaan lepsusta kankaasta tehtyyn siniseen pyjamaan, jonka taskuissa ei mikään pysy ja joka ei lämmitä. Asu ei ole kenellekään sopivan kokoinen ja paidan alle on pakko pukea jotain, sillä kaula-aukko on kovin avara. Jotkut kekseliäät kaventavat kaula-aukon klemmarilla. Kaiken kruunaa nimikyltti, jonka kuvaa ensin inhoaa, mutta viiden vuoden kuluttua muoviin painettu naama alkaa näyttää ihan freesiltä.

Minulla on kaapissa kahdet työkengät: toiset naisellisemmat, joissa vähän korkoa, toiset ovat perinteiset läpyskät. Vaihtelen niitä mielialan mukaan. Rannekelloa ei saisi käyttää, eikä myöskään sormuksia. Riisun ne työpöydälleni ja unohdan liian usein ottaa mukaani kun lähden kotiin. Koko illan vilkuilen tyhjää rannettani.

Kuten huomasitte, minulla ei ollut mitään asiaa. Oikeastaan kirjoittaminen onkin silloin kaikkein hauskinta.

Kirjoitusryhmäni tapasi sunnuntaina. Teimme velvollisuudentunnosta yhden kirjoitusharjoituksen. Tehtävänä oli kirjoittaa joko aiheesta Ruma vauva tai Laiska lehmä. Kirjoitin rumasta vauvasta, joka katsoi minua ilkeästi. Pohdimme voiko vauva olla ilkeä. Aikoinaan pidin lastenneuvolaa ja yritin sanoa jokaisesta lapsesta jotain positiivista. Minulla oli mietittynä fraasivalikoima "terhakka poika", "näpsäkkä tyttö", "seuraapa hyvin katseellaan" jne.Välillä oli todella vaikea keksiä vanhemmille mitään kannustavaa sanottavaa.

Vaaleanpunainen Kevin Costner

Kevin Costner on muuttunut vaaleanpunaiseksi tai minä olen vihdoin alkanut nähdä maailman vaaleanpunaisten lasien läpi.

Keskustelin metsästämistä harrastavan miehen kanssa. Metsästäjä ei ollutkaan mikään tavallinen hirvimetsällä kävijä. Leijonasta pitää kuulemma maksaa 7000 euroa, mutta kirahvin saa vaatimattomalla 3000 euron summalla. Miehen kännykkä oli täynnä kuvia, jossa metsästäjä poseerasi ase kädessä kuolleen villieläimen edessä.  Kuvat oli otettu Etelä-Afrikassa ja mies esitteli niitä hyvin ylpeänä.


Metsästäjä istui illallisella vieressäni ja aloitti lauseen "Neekeri...". "Minun kuulteni et käytä tuota sanaa" sanoin. "Minä saan puhua suomea" mies intti vastaan, mutta ei maininnut asiasta enää sinä iltana. Kerroin pojastani, joka luopui pitkistä mustista hiuksistaan "Meni armeijaan ja miehistyi" sanoi metsästäjä voitonriemuisena (poikani on sivari).

Emme todennäköisesti koskaan kävele käsikkäin kohti auringonlaskua.  Tavallaan se mies on ihan normaali, tekee töitä, vie roskapussin, rakastaa vaimoaan ja lapsiaan, katsoo televisiosta uutiset, nukkuu puhtaissa lakanoissa, herää aamulla, juo kupin kahvia ja ajaa töihin. Miksi ihmeessä mies haluaa maksaa 3000 euroa saadakseen tappaa niin sympaattisen ja vaarattoman eläimen kuin kirahvi. Niitä näki safarilla, yhdellä kirahvilla oli pieni kirahvivauva, reilun metrin korkuinen, huterajalkainen ja pitkäkaulainen.

Stressin ammattilainen

Istuin eilen kirjastolla tekemässä ensi viikon esitystä ja lukemassa apuraha-anomuksia. Sain esityksen tehdyksi, mutta anomusnipun tungin taas kerran ratkaisemattomana takaisin reppuuni. Paperit ovat hiljalleen nuhjaantunet ja tulleet täyteen kummallisia huomautuksia, joista en saa selvää vaikka olen ne itse tehnyt. Olen stressaantunut siitä, etten saa hommaa valmiiksi.

Olen stressiin taipuvainen ihminen. Työni ja siihen liittyvät sivujuonteet ovat oivia stressin lähteitä ja tokihan muitakin stressinaiheita löytyy, oikeastaan mikään asia ei ole niin pieni, etteikö siitä saa kehitettyä kohtalaisen mittavaakin stressiä. Periaatteessahan on koko ajan mahdollisuus johonkin peruuttamattomaan virhearvioon.

Muistan tarkkaan kaikki virheet, jotka olen työssäni vuosien mittaan tehnyt. Lääkärinä huomautukset ja selvityspyynnöt ovat usein kuitenkin tulleet ihan yllättäviltä tahoilta. Eniten valituksia saavat kollegat, joilla on huonot kommunikaatiotaidot. Se ei siis liity lääkärin tietoihin tai taitoihin sinänsä.

Opiskeluaikana työskentelin lyhytaikaisesti eräässä pienessä terveyskeskuksessa. Alkoholisoitunut henkilö vaati vahvassa humalatilassa pääsyä terveyskeskuksen vuodeosastolle katkaisuun. Oli sovittu, ettei häntä otettaisi sinne juopuneena. Tyypin humalainen örvellys aiheutti muille potilaille häiriötä. Hän poistui luotani uhoten ja hyppäsi saman tien sillalta. Ylilääkäri teki asiasta selvitystä viranomaisille. Silloinen pomoni ja kaikki kollegat olivat tukenani ja tukea minä totisesti tarvitsin. Kävin pitkään mielessäni tapahtunutta läpi. Vieläkin voin muistaa ambulanssin tuovan tuon ruhjoutuneen tyypin ja toivottamattoman yrityksen saada hänet henkiin. Claes Andersson kertoo saman omaelämänkerrallisessa kirjassaan. Kaikki nuoruuden ammatilliset epäonnistumiset muistaa hyvin tarkkaan, ikäänkuin ne olisivat tapahtuneet viime viikolla. Onnistumiset eivät sen sijaan jää mieleen. Tätä kohtaamaani alkoholisoitunutta ihmistä olen raahannut mukanani yli 30 vuotta. Ehkä jätän hänet lopultakin.

Stressaantuisin vaikka olisin R-kioskin myyjänä ja ehkä nimenomaan silloin. Sain kutsun eräisiin juhliin. Moni tyhmempi saattaisi pitää kutsua puhtaasti positiivisena ja hauskana asiana. Niin taitamattomia stressaantumisen amatöörit ovat. Menin juhliin yhtä rentoutuneena kuin tenttiin tai pitkän vitkuttelun jälkeen tilatulle hammaslääkärikäynnille. En tuntenut muita vieraita, ainoastaan juhlien isännän ja hänetkin vuosien takaa. Paikalla oli lehti-, teatteri ja taideväkeä. Jos siellä olisi ollut täysin tuntemattomia lääkäreitä, ei mitään ongelmaa olisi ollut, olisimme voineet yhdessä haukkua potilastietojärjestelmiä.

Olin juhlien ensimmäinen vieras vaikka yritin edes hieman myöhästyä. Pois lähdin ajoissa ikäänkuin minulla olisi ollut eilisillalle vielä jotain merkittävää tekemistä. Tilaisuus oli lopulta rennon boheemi ja ihmiset kivoja. En ole koskaan ollut kolmen kuohuviinilasillisen jälkeen yhtä hiljainen kuin eilen. Seisoin suurimman osan vierailustani keittiön nurkassa. Aika kylmä viima kävi keittiön avonaisesta ikkunasta (onneksi olin pukeutunut villatakkiin), muuten sijaintini herkkujen ja juomien ääressä oli hyvä sillä kaikkihan hakevat täydennystä laseihin. Isäntä valmisti boolia Virosta hankitusta Rainbow-merkkisestä vodkasta. Toisin kuin lääkärit, nämä ihmiset kävivät tupakalla, kuten saatoin keittiön ikkunasta havaita. Viehättävän isäntäpariskunnan residenssin ovea pidettiin avoinna ovikellon toimimattomuuden vuoksi. Sain kutsun taidemuseon johtajalta seuraavan näyttelyn avajaisiin, jonne en sentään tohdi mennä.

Tänään tulee kirjoittajia käymään. Olen totisesti menettänyt kaiken illuusion kirjoitustaidoistani, joten voin jatkaa kirjoittelua ilman stressin häivää.

Vaaleanpunainen uutistenlukija

Japanilaisessa ravintolassa  meidät ja englantilainen miesjoukkio oli paseerattu saman kapean baaritiskimäisen pöydän ääreen. Kokkimme Ketschup (saatoimme lukea hänen nimensä nimikyltistä) paistoi ruoat nenämme edessä. Show sisälsi paistolevylle sivellyn öljyn polttamisen ja näyttävät tulenlieskat, jotka saivat meidät perääntymään pöydän äärestä. Yleisen hämmennyksen aikana Ketschup pisti päähänsä sotkuisen valkoisen peruukin. Meitä nauratti valkotukkainen Ketschup. Ketschup paistoi perunoita ja viskasi niitä tarkoillla heitoilla asiakkaiden avonaisiin suihin. Mies ruikkasi päälleni valeketsuppia. Porukkamme moninkertainen Japanin kävijä ei ollut koskaan nähnyt perunaa tarjottavan japanilaisessa ruokapöydässä.

Beatles näkyy ja kuuluu Liverpoolissa, onhan kaupungin lentoasemankin nimi John Lennon airport. Matkamuistoksi on mahdollista hankkia kaikenlaista Beatles-krääsää. Ainoa turistillinen aktiviteettimme oli Beatles-aiheinen kiertoajelu Magical Mystery Tour. Kiertoajelun vetäjä puhui paljon ja nopeasti. Jotain me siitä ymmärsimmekin.  Kävimme katsomassa Ringon ja Paulin koteja ja monenlaista muuta yhtyeeseen liittyvää. Aikalailla karun kaupungin laitamilta löytyi kauniita puistoja ja sieviä asuinalueita, mutta myös taloja, joiden ikkunat oli peitetty rumalla harmaalla pellillä. Minulle ei selvinnyt odottivatko pytingit purkamista. Opas kommentoi talojen ikkunoita ironisesti ilmaisulla Laura Ashley style. Kierroksella soitettiin Beatlesien musiikkia. Mies esitteli ylpeänä kännykkäkuvaa, jossa hän poseerasi Paul Macgarthyn kanssa.

Minut on kutsuttu FB:n kautta juhliin, joissa ei ole isäntää (jonka tunnen kovin pinnallisesti ja nykyistä vaimoa en tunne lainkaan) lukuunottamatta ainuttakaan tuttua. Ilmoittauduin tilaisuuteen, joka järjestetään miehen kotona. Nyt minua stressaa. Minua vaivaa myös poikani entisen avovaimon uusi parisuhde, joka näyttävästi samaisessa FB:ssa esiteltiin.  Asiahan ei vähäisessäkään määrin kuulu minulle.

Televisioni kuva on muuttunut pinkiksi. Yritin säädellä väritystä siinä onnistumatta. Uutistenlukijan vaaleanpunainen naama on jokseenkin pelottava.

Epäloogisesti Englannissa

Juna oli myöhässä. Ekologisuus vaatii uhrauksia. Värjöttelin asemalla tunnin verran. Junan lähtöaika siirtyi aina muutamalla minuutilla, joten en uskaltanut pujahtaa lämmittelemään Tikkurilan asemarakennukseen, joka ei ole muutenkaan mikään erityisen viihtyisä paikka. Joku oli jäänyt junan alle. Junaa odottava mies huusi, että junan alle menneen jäännökset pitäisi jättää paikoilleen ja periä kustannukset omaisilta. Olisi tehnyt mieli tönäistä kusipää Kouvolan junan alle, mutta ehkei se olisi ollut kovin eettistä. Aikataulut olisivat menneet vielä ikävämmin sekaisin.

Söin ravintolavaunussa kiskurihintaisen lämpimän leivän (leipä oli kovin sitkeää, kuin olisi yrittänyt leikata sian kamaraa) ja join valkkarin. Kuuntelin viereisestä pöydästä Pieksämäen miehen Thaimaan tyttöystäväkokemuksia. Tyttöystävä on kuulemma kovin mustasukkainen. Mies kaipasi perunamuussia. Saanee sitä kun pääsee Pieksämäelle.

Liverpoolin hotellin ikkunasta näkyi Näsinneula-replikaatti, joten tuntui kovin kotoisalta. Muuten kaikki oli kummallista. Opin käyttämään suihkua varmakätisesti vasta vierailun lopussa. Kun ensimmäisenä päivänä kävin kiireessä peseytymässä (tarkoituksenani ei ollut pestä hiuksiani), niin hanoja sulkiessani alkoi täysin varoittamatta valua vettä katonrajasta. Luettelin kaikki tuntemani kirosanat. Vesi oli jostain syystä muuttunut kylmäksi. Ei auttanut kuin kiireessä kuivailla hiuksia ja yrittää saada niistä kelvolliset illalliselle.

Valokatkaisijat toimivat epäloogisesti. Autot ajoivat päälle yllättävistä suunnista ja ovet aukesivat aina eri suuntaan kuin odotin, joten törmäilin jatkuvasti oviin. On huomattavasti helpompi löytää pubi kuin kahvila, aina kun tekee mieli juoda kahvia joutuu ottamaan oluen.

Englantilaiset pukeutuvat oudon keveästi. Eräällä luennoitsijalla oli yllään kolttu, joka jätti olkapäät paljaiksi. Naisten minihameiden alapuolella vilkkuivat valkoiset kylmästä sinipunalaikulliset jalat. Vauvat olivat niin vähissä vaatteissa, että Suomessa heidän otettaisiin huostaan.

Luennot olivat erinomaisia. Eräs luennoitsija siteerasi Voltairea vapaasti käännettynä näin: "Lääkärin tehtävänä on huvittaa potilasta samalla kun tauti etenee omaa tahtiaan". Eräs nainen totesi vanhenemisesta: "Being female and over 55 is not good news". Nuorilla neutrofiilisolut (huolehtivat mm. puolustuksesta bakteeritulehduksia vastaan) kulkivat kuvassa määrätietoisesti aseet ojossa bakteereita kohti, mutta vanhuksilla samat solut liikkuivat kuin juopot pubin sulkemisajan jälkeen, melkoisesti harha-askeleita esiintyi.

Taidan lopettaa tähän. Jatkan huomenna. Pysykää kanavalla.