Koti-ihminen nro 3

(Julkaisen huvikseni täällä jutun, jota olen taas muokannut. Hömppää)
Siitä se alkoi kun Nina osti kotihousut. Jalat sujahtivat niin mukavasti trikoolahkeisiin. Vyötäröllä ei tuntunut tuttua kiristystä. Samalla ikään kuin jotain tuskaista olisi lauennut. Nina askarteli ja lähetti elämänsä ensimmäiset joulukortit. Vastineeksi hän sai pari puhelinsoittoa ja Uudenvuoden korttia. Nina teki karpalohyydykettä pieniin lasipurkkeihin ja koristeli ne pitsinauhoin. Purkit hän kiikutti lahjaksi hämmentyneille naapureille. Vastalahjaksi hän sai seitsemän kynttilälyhtyä. Sellaisia, joita annetaan ihmisille, joille ei keksitä mitään lahjaa.
Kaverit pyysivät Ninaa baarikierrokselle.

Olen nykyisin koti-ihminen, sanoi Nina.

Töihin meno alkoi tuntua vaikealta ja turhalta. Nina anoi vuorotteluvapaata ja sai sitä puoli vuotta. Sinä aikana hän ompeli suuren perinneryijyn, pesi katot ja seinät ja kutoi kaikille sukulaisille pikkuserkkuja myöten villasukat.

Kun puoli vuotta oli kulunut, joutui Nina palaamaan töihin. Hän leipoi töihinpaluujuustokakun. Runebergin päivänä hän kantoi toimistoon itse leipomiaan torttuja. Ne oli luonnollisesti tehty alkuperäisreseptillä. Laskiaiseksi hän vaivasi pullat sekä hillolla että mantelimassalla. Toimiston naisten leukoja pitkin valui rasvainen kermavaahto. Alkuun kaikki olivat tyytyväisiä. Sitten muille työtekijöille tuli huono omatunto. Leipomisesta kehkeytyi suoranaista kilpavarustelua: Sacher-kakkua, Ellen Svinhuvud- kakkua, lusikkaleipiä ja suklaamuffinsseja. Kaikki kyräilivät toisiaan. Ystävän päivänä pöydässä oli kolme kakkua ja yksi kääretorttu. Osastopäällikön mielestä naiset viettivät liikaa aikaa kahvihuoneessa.

Nina kaatoi muka vahingossa leipomansa suklaakakun tärkeilevän osastopäällikön puvun villakankaisille housuille. Suklaakuorrutus ei koskaan lähtenyt tummansinisestä kankaasta. Seuraavissa YT neuvotteluissa Nina sai lähteä. Nyt Nina lienee sikatilan emäntänä jossain Pohjois-Suomessa.