lauantai 25. lokakuuta 2014

Varoitus: sisältää sekalaisia ajatuksia

Luin äsken Aino Frilanderin kirjoittaman pukeutumista käsittelevän Hesarin lauantaiesseen Pintaa syvemmältä. Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, ettei pukeutuminen ole pinnallinen asia, ja että pukeutumalla ilmaisemme itseämme silloinkin, kun emme näe pukeutumista tärkeänä seikkana.

Kirjoittaja siteeraa Women in clothes kirjaa, jossa haastatellaan naisia pukeutumisesta. Eräs nuori kirjailija tuumii "Pyydämme aina jotain, kun pukeudumme. Pyydämme, että meitä rakastettaisiin, pantaisiin, ihailtaisiin, että meidät jätettäisiin rauhaan, että ihmiset nauraisivat meidän vitseillemme, että herättäisimme ihmisissä pelkoa, että näyttäisimme varakkailta, että saisimme sanoa 'olen köyhä, rakastan itseäni'."

Olen päättänyt olla vuoden ajan ostamatta uusia vaatteita. Tapanani on ollut palkita itseäni vaatehankinnoilla. Kun tein yöpäivystyksiä, ryntäsin aamulla väsymyksestä tutisten vaatekauppaan. Tajusin esseetä lukiessani, että nyt rankaisen itseäni langettamallani vaateostokiellolla. En tee työtä, joten en saa ostaa mitään kaunista itselleni. Toki vuorotteluvapaan vuoksi on oltava säästäväinenkin, mutta enemmän kyse on siitä, etten katso ansainneeni uutta mekkoa, farkkuja tai varsinkaan alusvaatteita. Vaatemottoni pitäisi olla: pukeudun kauniisti- rakastan itseäni.

Hesarin kirjallisuuspalkintoehdokkaat on julkistettu. Olen lukenut ehdokaskirjoista vain Tommi Kinnusen kirjan Neljäntienristeys ja Pajtim Statovcin romaanin Kissani Jugoslavia. Molemmat olivat erinomaisia teoksia. Yhtä hyviä, jos näin voi sanoa. Toivoisin voittoa jälkimmäiselle, sillä se ei ollut perinteinen suomalainen romaani. Toisaalta voi hyvinkin olla, että voittaja löytyy niiden kahdeksan joukosta, joita en ole lukenut. On mahdollista, että on esseiden tai runouden vuoro.

Kissoista puheen ollen, kylpyhuoneeni ovi on jo jonkun aikaa parahtanut niin, että olen pelästynyt Kertun hännän jääneen oven väliin. Jotain oli tehtävä, saranoita rasvattava. Keksin, että minullahan on ihoöljyä, joka on pakattu suihkepulloon. Suihkautin Ceridalia saranoihin ja nyt ovi aukeaa hillityn äänettömästi.

Luin lehdestä, että joku oli löytänyt vessanpytystään rotan tai liito-oravan. Rotat kuulemma liikkuvat viemäreissä  vaivattomasti ja saattavat uida vessanpyttyyn. Illalla unta odottessani, aloin pohtia tuota hyvinkin todennäköistä mahdollisuutta. Oli pakko nousta ylös, ja laskea vessanpytyn kansi alas. Kansi on kevyttä muovia, joka lie rotalle mitätön este silloin kun se aikoo asettua perheineen residenssiini asumaan. Laitoin varmuuden vuoksi vielä painoksi pullollisen vessanpytyn puhdistukseen tarkoitettua ainetta. Nyt rotat pysyvät poissa. Kertusta tuskin on rottakissaksi. Kärpänen on sille juuri sopivan kokoinen saaliseläin.

3 kommenttia:

Veela kirjoitti...

Minua on vähän ahdistanut ajatus, että oman ulkonäön ajatteleminen on pinnallista. Onhan se varmasti sitäkin, mutta ei pelkästään. Eihän tästä kropasta ja naamasta ja hiustenlaadusta pääse irtikään kuin lopullisesti, tässä nahassa pitää pärjätä, ja keinot ovat monet, kuten pukeutuminen siten että viihtyy.
Eikä ulkonäön ajatteleminen tarkoita, ettei ajattelisi muutakin.

Heidi kirjoitti...

Pukeutumisella ilmaisemme paljon vaikkapa maailmakatsomustamme, varallisuuttamme, ekologisuuttamme, ehkä koulutustaustaamme, kansallisuuttamme ja monta muuta asiaa. Mietin aina keski-ikäiset naiset viestittävät puumakuosilla (ehkä se viestittää, olen vielä nainen). No nythän se on muotia, eikä välttämättä viestitä mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Ps. Kertulla on hyvä maku ;) Ja muusta...unohda jo ne häkkyrät ja muotit ja rakennelmat!
pörriäinen