maanantai 26. lokakuuta 2015

Lääkäristä wannabe kirjailijaksi

Metallinen kynsiviila irtosi kädestäni, putosi lattialle ja jäi pystyyn varpaitteni viereen. Kuin tikka tikkatauluun, sillä erotuksella, että tikkani lentävät katolle tai putoavat maahan lappeelleen. Katsoin hölmistyneenä kynsiviilaa ja ajattelin "tästä kirjoitan facebookiin".

Koska kaikki valittavat, että kirjamessuilla oli tungosta, niin minä en valita. Kirjoitusopettajani huitoi ja veti tuolia pöytänsä ääreen ja minä luulin, että hän pyysi minut siihen istumaan vaikka hän haali tyhjää tuolia ystäväänsä varten. Ehdin jo istahtaa joten en kehdannut enää lähteä pois. Ystävälle saatiin toinen tuoli. Opettajalla oli ihanat punaiset kengät ja minä saan kuulemma ostaa samanlaiset. Pitää lähteä Tallinnaan kenkäostoksille.

Terhi Rannela, joka haastatteli Joel Haahtelaa ja Katri Lipsonia otsikolla "Lääkäristä kirjailijaksi", istui samassa pöydässä.

Haahtela ei kokenut lääkärinammatin olleen kutsumus (sitä tietysti kysyttiin). Joel Haahtelan isä on keuhkolääkäri (melkein kaikki naispuoliset keuhkolääkärit ovat innostuneet alasta Tari Haahtelan vuoksi), joten lääkärin ura tuntui kotoisalta ja turvalliselta.

Katri Lipson (työterveyslääkäri) sanoi, että sekä kirjailijan että lääkärin ammatissa annetaan enemmän kuin otetaan. Miten hienoa olla sellaisen luottamuksen arvoinen, että joku vieras ihminen kertoo asioistaan. Ihanteena on, että lääkäri ei tuo itseään esille vaan on vastaanotolla yksinomaan potilastaan varten (ja tilastointia ja laskutusta varten, kirjoittajan lisäys). Silti Katri Lipsonkaan ei kokenut lääkärin uraa kutsumusammatiksi. Lääkärin koulutuksesta on kirjailijan ammatissa hyötyä: lääkäri on joutunut pänttäämään siinä määrin, että jaksaa istua paikallaan ja näpertää paksunkin romaanin valmiiksi asti.

Tulin taas siihen tulokseen, että julkaisukynnyksen ylittäminen on mahdotonta. Se olisi kuitenkin tärkeää, että voisin saada kirjoitusvapaata leimautumatta täysin kahjoksi.

Ostin neljä kirjaa, jota pidän kohtuullisena. Tilasin Image-lehden seitsemän numeroa hintaan 29 euroa. Yritin estellä sanomalla "Luen lehden kirjastossa", johon myyjä "Moni tämän tilannut sanoo aiemmin lukeneensa lehden kirjastossa, mutta olevansa nyt todella tyytyväinen kun se putoaa omasta postiluukusta".

Lainasin kirjastosta George Saundersin novellikokoelman "Joulukuun kymmenes". Jukka Petäjä sanoo kritiikissään kirjailijan tyylistä: Jonathan Franzenilla tuunattu David Forster Wallace. En osaa kuvailla novelleja (olen lukenut kokoelman vasta puoliväliin), ne ovat jollain sympaattisen hillittömällä tavalla kammottavia ja samalla viihdyttäviä.

2 kommenttia:

Outo Paimen kirjoitti...

En muista olenko tätä joskus kysynyt mutta onko sulla mitään käsitystä siitä että montako opusta olet lukenut? Melkoinen määrä niitä varmasti on, eikö vaan?

Heidi kirjoitti...

Ei mitään käsitystä. Muutaman. Liian vähän.