tiistai 10. toukokuuta 2016

Kirjoittavat ihmiset näyttävät nuorilta

Aloitin Karl Ove Knausgårdin "Taisteluni"-sarjan viimeisen osan (1210 sivua). Tunnen Karl Oven paremmin kuin itseni. Tiedän, että kirjat ovat osittain fiktiota, sillä tuskin edes Karl Ove muistaa jokaista vuosien takaista dialogia sanasta sanaan.

Kirja herätti heti ajatuksia. Millaiseksi ihmiseksi muovaudun kun katson (muka ironisesti) Bachelor Finlandia, seuraan Affair-sarjaa, pyörin facessa, kuuntelen työkavereiden juttuja, luen aamuisin Hesaria ja selailen töissä Aamulehteä. Altistun jatkuvasti monelle sellaisellekin virikkeelle, jota en ole itse valinnut. Tai muovaudunko enää miksikään. Muovailuvaha on jo kuivunut.

Riki Sorsa on kuollut. Jos laulaja ei olisi aloittanut tupakointia, hän olisi luultavammin elossa. Toisaalta hän vaikutti ehkä eniten ihmisiin sairastumalla ja menehtymällä tupakoinnin aiheuttamiin sairauksiin.

Lauantaina teki mieli polttaa tupakkaa (vuosiin ei ole enää tehnyt mieli). Kuvittelin pitäväni rennosti savuketta etu-ja keskisormen välissä, kurottautuvani kohti sytkärin liekkiä, vetäväni savua filtterin läpi keuhkoihini, puhaltavani savukiekuroita ja karisuttelevani tuhkaa päälleni. En kuitenkaan polttanut.

M:n vieras mursi nilkkansa kyläreissulla Tampereella. Vieraspaikkakuntalaisena hän ei saanut sauvoja edes lainaksi. Voitte kuvitella, että kipsin kanssa on hankala liikkua yhdellä jalalla hyppien, kun ei ole pysynyt pystyssä edes kahdella terveellä koivella. Ehdotan, että kehitetetään teleskooppikävelysauvat, joista voi pienellä lisälaitteella muokata kainalo- tai kyynärsauvat. Kaikki kuljettaisivat sauvoja mukanaan ihan varalta.

Karl Ove mainitsee paksussa teoksessaan, että kirjoittavat ihmiset näyttävät ikäistään nuoremmilta. Jos Karl Ove kerran niin kirjoittaa, sen täytyy olla totta. Pitää siis jatkaa, vaikka juuri nyt(kään) ei ole mitään sanottavaa.


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen aina pitänyt kauhean rasittavana olla eri-ikäisen näköinen, mitä oikeasti on. Olen ollut puolet elämästäni ikäistäni nuoremman näköinen eikä ollut kivaa, kun aina luultiin ihan lapseksi. Sitten kun sain lapsen, tämä oli tosi isokokoinen ja ikäistään paljon vanhemman näköinen. Ei ollut kivaa sekään. Lapsi näytti nelivuotiaalta ja käyttäytyi ikäisensä tavalla (2v.) ja ihmiset pitivät huonokäytöksisenä "Kyllä tuon ikäisen jo pitäisi..." siihen saakka, että selitin, että kun se on vasta kaksi. Nyt olen lopultakin itse ihan ikäiseni näköinen. Ihanaa. Ikinä en tule värjäämään harmaita piiloon, vaan n-a-u-t-i-n, että näytän just siltä mitä olenkin.

Partapappa kirjoitti...

Hyvin sait kirjoitettua monenmonta riviä.
Olen aina tykännyt olla sen ikäinen mitä millonkin olen ollut.
No, kolmekymppisiin halusin kiiruhtaa, mutta se onkin jo toinen tarina. ;D

Sorsasta viellä. Olisihan se epämukavaa kuolla terveenä. Tuntuis että jäi paljon tekemättä.

Mukavaa illanjatkoa sulle sinne!!

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin aloitin "kuudennen taisteluni" viime viikolla. Karl-Oven mammuttisarjan viimeinen osa on taas kerrassaan mietityttävää tekstiä.

Hidasta lukunopeuttani lisää tieto, että kirjaston "bestsellerlaina-aika tälle teokselle on 14 vrk".Aika absurdia kirjastoväeltä. Näinköhän kirjailija tarkoitti tämän (1200 sivua) ahmittavaksi?

Toisaalta kyllähän tämä niin sujuvaa on että aika myöhään illalla jaksaa lukea, kunnes uni voittaa...

T.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Juhan ja Sadun välillä ei näyttänyt olevan yhtään kemiaa. Höh. Suloinen Jenny jäi nuolemaan näppejään. Epistä.