Luin kirjailijoiden ohjeita siitä miten tulla kirjailijaksi. Pidin Antti Heikkisen vinkistä, joka kannustaa oman tyylin löytämiseen lauseella "Toisen perseellä ei kannata mäkeä laskea".
Käyn uskollisesti Kavin näytöksissä Niagarassa. Eilen näin Tobe Hooperin kauhufimin Poltergeist vuodelta 1982. Ohjaajan ansiota ovat myös sellaiset taideteokset kuin "Texasin moottorisahamurhat" ja "Texasin moottorisahamurhat 2".
Sisältövaroitus: seuraava teksti saattaa sisältää juonipaljastuksia:
Elokuva sijoittuu yhdysvaltalaiseen lähiöön, josta ei löytäisi omaa taloaan, sillä jokainen pytinki näyttää identtiseltä. Alussa paistaa aurinko, mutta sen jälkeen pukkaa pelkkää myrskysäätä. Esineet alkavat liikkua itsestään. Lapsi puhuu harmaana väräjävälle televisioruudulle. Ruudun takana vaanii toinen maailma, jonne tyttö tietysti tempaistaan. Jotta hänet saadaan turvaan vaaditaan asiantuntijoita, kummallisia koneita, köyttä ja raakaa voimaa.
Elokuva oli tahattoman ja tahallisen koominen, eikä niinkään pelottava. No suljin kyllä välillä silmäni, sillä luurankoja ja muitakin iljettävyyksiä oli liikaa.
Mitä elokuvasta opin? Älä rakenna kotiasi hautausmaalle tai et saa hetken rauhaa. Onkohan meikäläisen talo rakennettu jonkun haudalle, sillä välillä tarpeelliset tavarat löytyvät vääristä paikoista?
1 kommentti:
Kissa siirtelee niitä tavaroita, niin käy täälläkin yhtenään. :D
Lähetä kommentti