perjantai 5. lokakuuta 2018

Kääpiöajatuksia

Teoksen kirjakaupassa haastateltiin Olli Seuria, joka on yksi Totuuden jälkeen kirjan kirjoittajista ja kurssikaverini jälkeläinen. Totuuden jälkeinen aika käynnistyi Trumpin vaalikampanjasta ja Britannian EU-kansanäänistyksestä. Totena on esitetty hiuksia nostattavia valheita, joihin moni on valmis uskomaan. Tätä on vielä sekoittanut tekninen kehitys ja sosiaalinen media, jossa faktoista ei ole niin väliä kunhan klikkauksia kertyy.

Perinteinen mediakin on rynninyt muiden peesissä levittämään juttuja, joilla ei ole todellisuuspohjaa. Seuri kertoi, että eri puolilla Eurooppaa mediassa kiertävät jutut siitä mitä kaikkea EU kieltää (yleensä jotain kyseiselle valtiolle tärkeää, tyyliin EU kieltää mustanmakkaran). Kokeilin googlata "EU kieltää" ja sain tulokseksi mm. kalakukot, muovipillit, meemit, abortit, tinan, kebabit, puulämmitteiset saunat ja kertakäyttöastiat. Toimittajat tarttuvat näihin juttuihin innolla ehtimättä tarkastaa faktoja. Muistan jo vuosien takaa ne kuuluisat käyrät kurkut, joita yhdessä päivittelimme.

Puhuttiin siellä algoritmeistäkin. Tekoälyä voitaisiin tulevaisuudessa käyttää luomalla algoritmeja, jotka pisteyttäisi meidät. Korkeilla pisteillä varustetun ei tarvitsisi vaikkapa maksaa erilaisia etumaksuja ja huonot pisteet voisivat estää sinua matkustamasta junalla tai yöpymästä edes surkeimmassa matkustajakodissa.

Voiko mediaan sitten luottaa? Maksullinen media on luotettavampi kuin maksuton, vaikka perinteiset sanomalehdetkin havittelevat klikkauksia. Seuri piti Yleä luotettavana (Olli Seuri on vapaalla Ylen toimittajan hommista, joten mitä muuta hän voi sanoa). Olen innokas Ylen ykkösen kuuntelija tai no melko innokas. Välillä kanava vain muhii ajatusteni taustalla. Tämän aamun Hesarista luin, että kolmasosa suomalaisista uskoo perinteisen median pimittävän tietoja.

Keksin aamulla herätessäni, että kun puhutaan suurista ajattelijoista niin minun täytyy sitten olla pieni ajattelija (ajattelen paljon, mutta mietteeni ovat kääpiöitä).

Haastattelun jälkeen kävin höpisemässä Seurille jotain sekavaa siitä, etten ollut kuullut juttua räjähtävistä lepakoista, ikäänkuin se olisi ollut koko haastattelun pointti. Aina saa hävetä omaa käytöstään.

5 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Mulla kans vain pieniä ajatuksia.

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

"Häpeällähän siitä pääsee", muistan sun kirjoittaneen jokunen aika sitten.
Yle ykköstä kannattaa kuunnella, varsinkin kello 9:03⁓10:00. 😎

Mukavaa viikonloppua sulle sinne, turhaan pidät ajatuksiasi pieninä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Pienet ajatukset ovat sopivan kokoisia.

Leena Laurila kirjoitti...

Olispa enemmän kaltaisiasi ihmisiä, jotka kertovat mokistaan ja pienistä ajatuksista. Olisi meillä kaikilla helpompaa. - Mulla on usein semmoinen olo, että olen käyttäytynyt toisin kuin oli tarkoitus. Enkä nyt tarkoita alkoholin vaikutuksia, vaan että jotenkin spontaanisti pullahtaa ulos joku töks jota en saa enää takaisin. Tutulta siis vaikuttaa tuo kommenttisi räjähtävistä lepakoista:)

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Toisinaan suusta tulee muuta kuin mitä on tarkoittanut.