Valmistaudun hiljalleen kirjoitusystävän 40-vuotis synttäreille, jotka pidetään jossain kaukana maaseudun rauhassa. Mahtavaa, että joku jaksaa järjestää juhlia. Kerttu hieroo poskeaan läppäriini, mikä ärsytää minua suuresti.
Eilisessä Tampere Filharmonian konsertissa soitettiin Sibeliuksen viulukonsertti. Kansainvälistyminen on vaikuttanut orkestereiden nimiin (Sinfonia Lahti, Jyväskylä sinfonia), vielä löytyy sentään Helsingin kaupunginorkesteri ja muutama muu.
Istuin salin takaosassa, jossa oli välillä melkein levotonta. Väliajan jälkeen iäkäs naisporukka ei huomannut, että orkesteri alkoi jo soittaa vaan jatkoi juttujaan. Vieressäni istunut mies valtasi osan elintilastani, otti väillä vaimon käsilaukusta pasitillirasian ja rapisutti karamellin esille. Selvitteli kurkkuaan.
Kummalle muuten käsinoja kuuluu? Onko siitä mitään sääntöä vai pitääkö se sopia vierustovereiden kanssa erikseen vai vallata vaan röyhkeästi tilaa? Saako polven ojentaa toisen maksetulle reviirille?
Tamperelaiset klassisen musiikin harrastajat ovat villiintyneet huutamaan bravota ja pomppaamaan pystyyn, kun ennen loistaviakin muusikkoja kiitettiin takapuoli sievästi penkissä.
Hyvä tämä oli, sen verran kun minä asiasta ymmärsin. Mietin konsertin aikana kässäriäni ja sunnuntaista lukupiiriä, jossa olen tällä kertaa emäntänä, enkä tiedä mitä tarjoaisin. Ne pippalot ovat menneet ehkä vähän liian kestitsemisen suuntaan, joten minulla on mahdollisuus tehdä muutos kehnompaan.
2 kommenttia:
Kissalla on poskissaan rauhaset, jonka erittämällä aineella Kerttu merkitsee sinut ja läppärinomakseen, omaan reviiriin kuuluvaksi.
Terveisiä ja silityksiä Kertulle!!
Lukupiiriin piparia ja glögiä - sesongin aloitus ajoissa!
(Se on "konsertto".)
Lähetä kommentti