perjantai 12. lokakuuta 2018

Rajoitukset

Blogin päivittäminen on nykyään vaikeaa, sillä minulle ei tapahdu mitään. Kenen muunkaan elämästä kirjoittaisin?  Houkuttelevia kohteita löytyy, mutta haluan säilyttää vähäiset ihmissuhteeni. Vaitiolovelvollisuus estää kertomasta työjuttuja.

Joskus saatoin elää kuin pellossa, mutta nyt on ilmaantunut tuoreita rajotteita, joista en pidä. En voi enää syödä vatsaani täyteen iltamyöhäisellä, sillä refluksivaivani äityvät kestämättömiksi. Kokeilin taas eilen illalla, enkä onnistunut. Minun pitää ilmeisesti mennä gastroskopiaan vaikka olen joskus päättänyt, että siihen en suostu vaikka aseella uhattaisiin.

En voi enää juhlia aamuun saakka, enkä oikeastaan kykene juhlimaan edes vähäisemmässä määrin, sillä kaikenlaisesta riekkumisesta saa jälkeenpäin kärsiä ja elämä menee sekaisin moneksi päiväksi. Sitäpaitsi nousuhumala on huonontunut. Alkoholikin oli aiemmin jotenkin parempaa. Liekö alkoholijuomien tuotantoprosessi jotenkin muuttunut?

On muitakin rajoituksia, mutta suurimman osan niistä olen itse itselleni asettanut. Lapseni sanoi, että olen ryhtynyt käyttämään ikääni tekosyynä, mutta mitä hyötyä vanhenemisesta muuten on?


13 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

Kuten Astrid Lindgren sanoi, vanheneminen on p-aa. Minulla sama havainto alkoholista. En tiedä mihin iloinen nousuhumala on kadonnut. Tulee vain pieni muutoksen tunne ja sen jälkeen väsähdys. Silti en oikeastaan tykkää kokata ilman pientä aperitiiviä. Jokapäiväisenä rituaalina kokkaaminen on ikävystyttävää. Kyllä kelpasi kun työpaikalla oli hyvä ravintola.

Parhaimmillaan tietynasteinen rentous voi tulla vanhenemisen mukana. Ettei ota ainakaan itseään turhan vakavasti, ei uusia eikä entisiä mokiaan.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Tytöt, olen justiinsa samaa mieltä. Minulla kaiken lisäksi tullut vanhenemisen myötä kaikenmaailman sairaudet. Parhaillaan mieltäni kalvaa pelko, että se, mitä olen yrittänyt vuosikausia ehdottaa lääkäreille, yleis- sekä erikoispuolella, että minulla on keuhkosyöpä tai fibroosi, on totta.
Rajoitteet, nehän vai lisääntyvät.
Ulkonäkö - hmm joskus sitä oli. Silmistä ei saa tähtisilmiä millään. Turha käyttää mascaraa.

Claes Andersson toteaa Oton elämä -kirjassaan saman mitä Astrid Lindgren. Ote:"Vanheneminen, mietti Otto ja tunsi miten raivo nousi hänessä, on itseasiassa helvetinmoista paskaa! Se pitäisi kieltää lailla, siitä pitäisi saada kuolemantuomio!" Claesin alter ego Otto sanoo myös, että kun ruumiilliset nautinnot (urheilu, seksi ym) vähenevät raihnaisuuksien takia, niin kirjoittaminen lähes ainoana jäljellejäänenä asiana maistuu aina vain paremmalta. Minulla sama, tykkään yhä enemmän kirjoittaa blogia.
Ehkä sulla Heidi ei ole vielä oikeaa vanhenemista, kun blogi kyllästyttää. :)

Leena, olen myös huomannut tuon rentouden. Työelämästä pois pääsy vapautti paljon.

Timo Lampi kirjoitti...

Seela Sella sanoi aikoinaan, että vanheneminen on vittumaista.
Sitä se pahimmoilleen on.

Refluksi vaiva ei mullakaan oo niin paha, että gastroskopiaan menisin, en me, en, en ja en. :D

Mukavaa vkl sulle ja Kertulle!!

Heidi kirjoitti...

Sitä työelämästä pääsyä olen ryhtynyt odottamaan. Innostuin tänään kun huomasin, että seuraavasta sekavasta kässäristä alkaa kuoriutua oikea tarina. Julkaisusta ei ole vielä tietoa, eikä minulla ole kiire. Voihan se olla, ettei se kelpaa kenellekään, mutta jostain syystä itse uskon siihen.

sorvatar kirjoitti...

Ystävät, ammattilaiset: sinne vaan ja pyydätte suoneen lääkkeet. Mulla oli hirviökokemus eka gastroskopia ja kun kysyin puhelimitse asiasta, minulle suositeltiin joogahengitystä. No onneksi sähköpostilla tuli kiltti vastaus, että saan lääkityksen ja niin minusta tuli gastroskopian ystävä. Kauhukokemus ekasta on niin vahva, että ajattelin olla urhoollinen muissa asioissa. Hautakiveeni saa mieluusti kirjoittaa: tämä tarvitsi voimakkaan lääkityksen gastroskopiaan, ei ollut yhtään reipas:) eikä joogahengittänyt. Blogisi on ihana kirjoitustyylisi vuoksi, vaikka kirjoittaisit Kertun ummetuksesta( jota toivottavasti ei ole)

Heidi kirjoitti...

Taidan kokeilla sitä joogahengitystä. Kertulla on välillä ripulia, mutta ummetusta ei ole valittanut.

Merja kirjoitti...

Niin totta, joka sana. Jäähdyttelyä työelämässä - soitin eilen jopa Ilmariselle, kun työeläkeotteestani puuttui alkupästä 25 vuotta palvelua yhteiskunnan hyväksi. Lupasivat hoitaa asian kuntoon ja lähettää korjatun työeläkeotteen ihan oikeassa postissa.
Mitä tulee tähtisilmiin, niin minulla on. Olin jo alkanut kaihia epäillä tiettyjen outojen näkyjen vuoksi ja sieltähän se löytyi, silmälääkärin mukaan vähän tavallisuudesta poikkeava, tähdenmallinen. Kun tähti sammuu (eli lakkaan näkemästä), on leikkauksen aika.

Seija kirjoitti...

Kaikista edellämainituista asioista olen samaa mieltä, paitsi gastroskopian kamaluudesta.
Kun minua valmisteltiin kyseiseen toimenpiteeseen, hoitaja heittäytyi minun päälleni, että en pääsisi rimpuilemaan. Teki mieli "laulaa" Sannin sanoin, että "mitä vi...a!"
Sitten hoitaja jo totesikin, että "tämäpä rouva on rauhallinen".
Joten neuvoni onkin, että olet rauhallinen ja pidät henkitorven tietoisesti auki ja hengität keskittyneesti. Liekö sitten joogaa, mutta toimii.

Heidi kirjoitti...

Tämä vanheneminen koskettaa kaikkia, jotka eivät kuole nuorena (ottaen huomioon tuo vaihtoehto, vanhenen mielelläni). Tiedän myös, että ihan todellinen vanhuus on vielä edessä jos elän niin kauan.

Enköhän minä sen gastroskopian kestä, kolonoskopia ja kolposkopiakin on jo tehty. Ei kahta ilman kolmatta, tämä täydentäisi hienosti tutkimusvalikoimaa.

sorvatar kirjoitti...

Tuota näkökulmaa olen paljon ajatellut: osa meistä saa tulla vanhaksi. Osa saa vanheta. Toiset sitten kuolevat nuorina/ taistelevat elämästään, että saavat vanheta. Kaikesta heikkenemisestä/vaivasta huolimatta, toisille on sallittu pitkä ikä. Ja toki pelkään itsekin yksinäistä vanhuutta/ laitosvanhuutta. Tunnen tyyppejä, joille gastroskopia oli leikkiä, iloinen olen heidän puolestaan. Tunnen myös pyörtyneen ja oksentaneen...Keho ei kohtele samalla tapaa.

Ana kirjoitti...

En mene enää ikinä gastroskopiaan, ja kuolen mieluummin kuin juon niitä perseskopian litkuja enää koskaan. Tosin ei tarvitsekaan, koska musta otetaan vähän väliä tt-kuvia, eiköhän niistä näy tarpeeksi.

Anonyymi kirjoitti...

Työelämästä pääsyn suhteen tein päätökseni jäädä pois ensimmäisen virallisen mahdollisuuden tullessa 1.2.2019 (63v 3kk). Olen tehnyt 60 % työaikaa viimeiset 6 vuotta (3 vk töissä, 2 vk vapaalla). NIin paljon säästövapaata, lomia ja ylityötunteja, että ei tarvinnut enää syyskuusta alkaen mennä töihin.

Vanhenemisessa on monenlaisia. Hyviä ja huonoja.

Heidi kirjoitti...

Onnea eläkeläiselämään!