Hesarin kolumnissa ystävä määriteltiin ihmiseksi, jonka seuraan voi hakeutua aiheuttamatta hämmennystä.
Ystävä on henkilö, jolle voi soittaa vaikka ei olisi mitään asiaa. Jos ystävä ei vastaa niin hän soittaa kyllä myöhemmin ja silloin sanotaan "Ei minulla mitään asiaa ollut, soittelin ihan huvikseni".
Jollain jurakaudella puhelut olivat niin kalliita, varsinkin kaukopuhelut, että isä huuteli ja komensi lopettamaan vaikka kuinka tärkeitä asioita olisi ollut pohdinnassa.
Kouluaikaan annettiin ystäväkirja kavereiden täytettäväksi. Kirjassa
kysyttiin hiusten ja silmien väriä, ikää, lempinimeä, toiveammattia,
harrastuksia ja kaikenlaista muuta. Minulla ei ollut lapsena lempinimeä
ja paha mieli siitä, että jouduin jättämään kyseisen kohdan tyhjäksi.
Enpä tuotakaan traumaa olisi muistanut ilman tätä päivitystä.
Nyt kaikkein kalleinta on ihmisen oma aika. On kuulemma mahdollista suoriutua sadastaviidestäkymmenestä ystävästä. Epäilen. Minulla on 282 "ystävää" ja lisäksi ne, jotka eivät ole facessa, joten kaikkien kanssa ei mitenkään ehdi kahville.
On lapsuuden ystäviä, kirjoitusystäviä, salaisia ystäviä (no ei oikeasti, ei ainakaan enää), työystäviä, homo- ja heteroystäviä, pariskuntaystäviä, sukulaisystäviä, rasittavia ystäviä (joita pidetään ihan vaan nostalgiasyistä), kadehdittavia ystäviä, ystäviä, joille tulee uskouduttua, kevytystäviä.
Ystävä on ennen kaikkea ihminen, jonka seurassa voi olla ihan oma typerä itsensä.
2 kommenttia:
Minä lasken suhteen mutkattomuuden tosiystävyyden merkiksi. Tavataan kun ehditään eikä tarvitse selitellä taukoja yhteydenpidossa. Sitten kun nähdään, vaikka olisi vuodenkin ollut näkemättä niin jatketaan - hämmentymättä, kuten Hesarin kolumnisti oli määritellyt - siitä, mihin jäätiin. Tämä ystävyys vaatii sen, että on nähnyt toisen eri elämänvaiheissa, myös kuopissa. Tuo että saa olla " ihan oma typerä itsensä" on tärkeää, vaihtaa mielipiteitään, motkottaa, kun on sen tarve, kehua itseään kun on aihetta ja ottaa vastaan samaa toiselta.
Kevytystävä on hyvä termi jumppakavereille ja muille, joiden kanssa on jotain rajattua tekemistä.
Minulla on kolme pitkäaikaista tosiystävää ja muutamia kevyempiä. Someystävyys on kiva ja helppo laji. Minulla se tarkoittaa vain blogikeskustelukavereita, kun en ole mukana facessa tai muissa semmoisissa.
Ja sitten yhtäkkiä, kun käy ilmi, että ystävän seurassa ei olisi sittenkään kannattanut olla "oma typerä itsensä", ystävyys loppuu!
Kuulostaa kamalalta, mutta on oikeastaan ihan ok. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä krantummaksi; myös sosiaalisten suhteiden suhteen. Kahvikin maistuu kotona paremmalta, vaikka blogin lisukkeena.
Lähetä kommentti