Man on the moon on esittäjälleen hyvin henkilökohtainen teos, sillä se kertoo hänen suhteestaan isäänsä. Heti alussa käy ilmi, ettei ole kyse mistään ihan tavallisesta isukista, sillä mies on vaihtanut nimeään kolme kertaa, ensimmäinen länsimainen nimi ei tuntunut omalta ja seuravaa olikin jo islamilainen nimi.
Isä ei ole tyttärensä elämässä varsinaisesti läsnä muuten kuin kirjojen ja kirjeiden kautta, joita hän pudottaa postiluukusta. Kun kirjeitä en viiteen kuukauteen tule, menee Keisha markettiin ostamaan isälleen kanakeittoa ja teetä (jotain muutakin, josta en ole varma) ja lähtee tapaamaan isäänsä. Nyt tulee esille se, että kyse on myös rodullisesta epätasa-arvosta, sillä myymälävartija kulkee hänen perässään.
Monologi on runollinen ja Thompson myös laulaa tarinaansa ja kauniisti laulaakin. Isästä sanotaan, että "he smells like old paper and unread story".
Näyttämö on kalustettu vain sohvalla ja kirjakasoilla.
Esitys kesti puolitoista tuntia ja nälkäni vain kiihtyi, suorastaan villiintyi.
Miksi nuoret naiset eivät Suomessa tee tämäntapaisia esityksiä tai ehkä tekevätkin, mutta minä en vain ole niitä nähnyt. Olisi hienoa kuulla jotain vastaavaa omalla äidinkielellä.
Kuva Benji Reid, Tampereen teatterikesä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti