Kävin eilen valokuvassa kustantamon esitettä varten. Kuvaaminen on pelottavaa ja odotin toimenpidettä kuin viisaudenhampaan poistoa. Kuvaaja oli myöhässä ja ja plarasin hermostuneena odotushuoneessa kännykkääni. Kuvaustilanne oli onneksi yllättävän rento. Nainen antoi ohjeita jalkojen asettelusta. Teeskentelin kävelyä vartalo kummallisesti kiertyneenä. Kumma kyllä luonnoton asento näytti kuvassa melko luontevalta.
Ihailen monia tyylikkäitä kirjailijakuvia, mutta tästä tuli vähän hupsu. Minulla oli kaksi mekkoa mukanani, eikä toinen pukenut minua lainkaan. Kaikki vaatteet pitäisi oikeastaan kuvata päällään ennen ostoa.
Kirja julkaistaan tammikuussa, jolloin joululahjakirjat odottavat vielä lukemista. Toisaalta silloin tuskin kovin monta muuta romaania julkaistaan.
Istuin eilen kokouksessa. Kesän viimeinen viikonloppu on kiva aloittaa suunnittelemalla erilaisia ohjeita. Toinen mahdollisuus olisi ollut viettää aikaa kivassa seurassa saaressa tai kustantamon juhlissa. Molemmista jouduin nyt luopumaan. Edellinen kokous tapahtui skypen välityksellä, joka ei jostain syystä oikein toiminut.
Erään osallistujan äänen olin kuullut pari kertaa, mutta en ollut koskaan nähnyt naista, jonka kuvittelin kuusikymppiseksi ikiruskettuneeksi, mustatukkaiseksi naiseksi, jolle maalasin mielessäni hieman suttuiset pinkit huulet. Olin ällistynyt, sillä nainen olikin vaaleatukkainen ja huomattavasti kuvitelmaani nuorempi.
Koska en ole saaressa, en tiedä mitä tänään tekisin. Tämä on sekä uhka että mahdollisuus.
2 kommenttia:
Hieno kiteytys. Minulla sama juttu tämän täysin ohjelmattoman päiväni suhteen, uhka tai mahdollisuus.
Katsoin eilen Almodovarin elokuvan Kärsimys ja kunnia. Siinä kävi selväksi, miten tärkeää elämänhalun säilyttämiselle on innoitus. Aina sitä ei ole, pitää odottaa.
Päivän liikuntasuorituskin on jo tehty. Ehkä tänään odottaa se Kärsimys ja kunnia.
Lähetä kommentti