Pelkään lapsia

Tajusin eilen, että vaikka minulla on kaksi lasta (onneksi aikuisia), niin pelkään lapsia.

Pyynikin munkkikahvilan jonossa arviolta parivuotias pienokainen tuijotti minua isänsä sylistä. Yritin hymyillä, mutta lapsukainen vain katsoi minua vakavana kuin epäilisi minun piilottelevan jotain rikollista tekoa. Ei räpytellyt silmiään, eikä kääntänyt katsettaan kuten aikuiset tekevät.

Vauvat ovat suloisia, mutta en uskalla ottaa heitä syliini, sillä pelkään pudottavani hauraan ihmisenalun lattialle. Välillä heitä tarjotaan minulle, mutta kavahdan ajatusta moisesta vastuusta ja kieltäydyn tarjouksesta.

Pelkäsin, että tuo parivuotias näkee sisimpääni ja minut köykäiseksi tuomitsee tai huomauttaa jotain negatiivista ulkoisesta olemuksestani. Lapset ovat niin arvaamattomia.