lauantai 2. toukokuuta 2020

Kulkutauti

Ilahduin kuullessani, että Suomalaisen kirjakaupan mainoslehtisessä mainostettiin romaaniani Ei saa elvyttää. Tällaisia taputuksia tarvitaan näinä päivinä.

Hain munkkeja Pyynikin näkötornin kahvilasta, jonne kiemurteli alakuloinen harva jono jo puoli tuntia kahvilan avaamisen jälkeen. Kahvilatilaan otettiin vain yksi asiakas kerralllaan. Nykyään tuntuisi säädyttömältä jonottaa entiseen malliin ja istua pikkuruisessa kahvilapöydässä köhimässä.

Illalla osallistuin Zoom-ohjelman kautta vappubileisiin. Näin monta vierasta tyyppiä ja kotia. Poistuin melko pian, enkä enää sen jälkeen onnistunut avaamaan bilepaikan ovea.

Aamun ainoa toive on, että kirjastot avattaisiin mahdollisimman pian. Enempää en uskalla toivoa.

Luen lukupiirikirjaa Huvila meren rannalla (Axel Munthe) ja hämmästelen, sillä luulin sen kertovan Caprin saaresta, auringosta ja suolaisesta merituulesta.

Olen edennyt kirjan puoliväliin ja vähän ylikin, eikä saarelle ole juurikaan päästy vaan kirjan tarinoiden päähenkilö, Munthea muistuttava lääkäri on hoitanut kolerapotilaita Napolissa, ikävystyneitä hienostorouvia Pariisissa ja Roomassa ja tarponut Lapissa.

1800-luvun lopun muotisairaus oli kirjan mukaan colitis, joten muotisairaudet eivät ole mikään uusi ilmiö. Kirjan kolerakuvaukset ovat sen verran puistattavia, että otan mielummin tämän nykyisen kulkutaudin.

9 kommenttia:

Erikoiset Asiantuntijat kirjoitti...

Kirjaston avautumista minäkin odotan. Kirjat on jo luettu ja äänikirjojen kuuntelemisesta ei tule mitään, kun aina nukahdan tai ajatus harhautuu muuten johonkin muualle. Sinun ensimmäinen kirjasi on kirjatossa varattuna ja noudettavissakin, kunhan ovet aukeaisi.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Onhan niitä e-kirjoja, mutta ei se ole ihan sama. Kirjasto on toinen kotini! Ja on tässä sellainen juttukin, että jos kirjoja lainataan niin siitä saa vähän tuloakin.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Minä kyllä tukistan kustantamoasi, sanomalehtiä ja naistenlehtiä, jos eivät mainosta sinun kirjaasi äitienpäiväkirjana! Olis jo kiire!

Kirjastot aukeavat kohta, ensimmäisenä, kuten pitääkin, jipii!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minulle tuli eilen mieleen, että "Ei saa elvyttää", ei ole ehkä kovin hyvä nimi äitienpäiväkirjalle. Antaa ehkä vähän väärän viestin.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kirjastojen aukeaminen on ihana juttu. Ilmeisesti sekin tapahtuu toukokuun puolivälissä, en ole ihan viimeisimpiä tietoja seurannut.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Jos kirjasi nimi olisi Äitejä ja tyttäriä, niin olisi taatusti mainoksissa.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Nimen keksiminen on kaikkein vaikeinta! Kyllä minä vähän mietin jo silloin tuota nimeä ihan kaupalliselta kannalta, mutta se oli niin ok kustantamolle, joten en oikein enää jaksanut asiaa vatvoa. Onnea pojallesi hienosta kritiikistä!

Marjatta Mentula kirjoitti...

Minusta se on kyllä kiva ja vitsikäs nimi, nyt vasta tuli mieleen tuokin näkökulma. Luulisi, että nuoremmille äideille, tekloille, tämä ainakin sopisi hyvin ja huumorintajuisille vanhoille. Kyllähän vanhat yleensä ovat sinuja kuoleman kanssa.

Kiitos! Hän on mielissään ja jaksaa nyt hyvien kritiikkien (varsinkin se Hesarin) voimalla tehdä rehtorin työssään lukujärjestyksiä ja järjestellä koulukuljetuksia uusiksi ym kahdelle koululle kahden viimeisen kouluviikon ajaksi.
Tämä oli Sepon/Mooseksen neljäs kirja. Sinulla on vasta toinen, siitä se vauhti vain paranee.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Laskeskelen mielessäni montako vuotta on jäljellä (äidilläni on alzheimerin tauti). Voin kuvitella, että tämä kevät on kouluissa ollut vaativa. Tuo kritiikki on joka tapauksessa hieno juttu!