torstai 30. heinäkuuta 2020

Coctail

Kerttu on aina pelännyt imuria enemmän kuin ilmastonmuutosta tai eläinlääkäriä ja juossut sängyn alle piiloon heti kun tuo peto on otettu esille. Nyt Kertusta on tullut vanha (kenestäpä ei) ja se antaa imuroida itsensä imurin matalimmalla imuteholla.

Kävin neuvottelemassa netti- ja puhelinliittymien hinnoista. Poikani soitti minulle juuri kun asioin liikkeessä ja häntä huvitti vanhanaikainen tyylini, sillä ei kai kukaan mene hinnan alennusta ruinaamaan ihan paikan päälle.

Sain neuvoteltua edullisemmat sopimukset ja uuden modeemin kokeiltavakseni, eikä netti nyt pätki lainkaan! Olen monta kuukautta kärsinyt netin syklisestä toiminnasta tai oikeammin toimimattomuudesta, mutta en ole jaksanut ryhtyä mihinkään, sillä olen ryhtymisrajoitteinen.

Isäni täyttää elokuussa yhdeksänkymmentä vuotta. Hän ei ole nuoruudessaan tehnyt ruokaa, leiponut tai siivonnut. Valmiiseen ruokapöytään istuttuaan hän ei noussut ylös ennen kuin ruoka oli syöty. Äitini hypähteli hakemaan milloin puuttuvaa suolapurkkia, maitotölkkiä tai lisää perunoita.

Nyt isäni kokkaa. Siskoni kertoi, että hän on syönyt viime aikoina isäni valmistamaa lasagnea, ribsejä ja rosmariinilla maustettua lohta. Tämä kaikki sen arkisen kaurapuuron keittämisen lisäksi. Koskaan ei ole myöhäistä opetella valmistamaan lasagnea, tosin isän mielestä sen tekeminen oli niin työlästä, ettei hän aio siihen uudestaan ryhtyä.

Tästä tuli taas tällainen alkoholiton coctail. Sädetikku ja paperin aurinkovarjo vain jäivät puuttumaan.

Ei kommentteja: