Alan tottua tähän uuteen bloggeriin ja melkein pitää siitä. Tämä osoittaa, että jonkilaista joustavuutta on minustakin vielä löydettävissä. Inhoan kuitenkin sanoja postaus ja postausasetukset.
Kävimme eilen M:n kanssa marjatilalla poimimassa vadelmia. Poiminta alkoi yhdeksältä ja seisoimme autojonossa jo puolta tuntia ennen starttia. Poimijat vilkuilivat toisiaan autoistaan kuin ravitsemus olisi kiinni näistä punaisista marjoista.
Jonotimme muovilaatikoita ja rasioita, kokeneemmilla oli mukanaan omat astiat, jotka punnittiin. Jonotimme marjapuskiin. Viereisissä puskissa marjat olivat selvästi parempia ja niitä oli enemmän.
Keräsimme molemmat vajaa kaksi ja puoli kiloa marjoja, omat marjansa meikäläinen tulee hotkaisemaan nopeasti kunhan ensin olen odottanut säädylliset puoli vuotta, sillä niitä ei saa syödä heti vaan niitä on säilöttävä pakastimessa kunnes marjojen pintaa peittää valkoinen jäähile.
Lapsena mummo käski meidät heti lähiseudun marjapuskiin kun niihin saapui vieraita marjastajia. Heillä oli ehkä poimimiseen laillinen jokamiehenoikeus, mutta meidän ikiomia ne tienpientareen vatut kuitenkin olivat. Puolustimme puskassa mummon vattuhilloa ja meidän kaikkien lettukestejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti