Kirjoittamisesta ynnä muusta

Lähden tammikuussa Ateenaan kirjailijaliiton residenssiin. Tai lähden jos lähden. Ostin jo lentoliputkin. Harkitsin kyllä maata pitkin matkustamista, mutta se olisi vienyt vähintään kolme vuorokautta ja se olisi lisännyt ihmiskontakteja (tähän on tultu, kilttien ihmistenkin tapaaminen on vaarallista). Lippuehtojen mukaan lennon ajankohtaa voi muuttaa, mutta lippuja ei voi perua. Nyt sitten jännitän mihin suuntaan tämä pandemia kehkeytyy.  Toivoisin, että koronapassi otettaisiin laajemmin käyttöön.

Olen nolon kiinnostunut tositelevisio-ohjelmista. Katsoin Areenasta sarjan LAKEUSlife, joka kertoo parikymppisistä pohjalaisnuorista. Nämä nuoret haaveilevat omakotitaloista ja kunnanvaltuustopaikoista. Nuori mies parturoi metsiä valtavalla metsäkoneella, joka katkaisee järeät männyt kuin ne olisivat heinänkorsia. Kukaan ei murehdi ilmaston lämpenemistä. Ohjelman nuoret tuntuvat vanhemmilta kuin minä. Helena Anhavan runossa kirjoitetaan "Kun alkaa olla kyllin vanha. Uskaltaa olla nuori."

Pidän kovasti Erkka Mykkäsen Kirjoittamisesta -podcastista. Varsinkin niistä jaksoista, joissa hän pohtii vilpittömään tyyliinsä kirjoittamista. Viimeisimmässä jaksossa hän puhuu kirjoituskoulutuksesta ja kirjoittamisen opettamisesta. Toisin kuin jotkut luulevat, kirjailijat harvoin syntyvät kynä ja muistikirja kädessään valmiina kirjaamaan huomioita ympäröivästä maailmasta. Suurin osa tarvitsee koulutusta tai ainakin harjoittelua. 

Kuten olen jo aiemmin kertonut, kävin tamperelaisen Viita-akatemian, joka on kolmevuotinen kirjoittajakoulutus. Tapasimme alkuun joka toinen viikko lauantaisin ja sunnuntaisin, myöhemmin opetusta oli harvemmin. Koulutusta veti tuolloin kirjailija Niina Hakalahti, joka on hauska ja lämmin tyyppi. Tarkkasilmäinen ja kokenut tekstien lukija. Välillä tuntui, että hän oli liian kiltti, mutta nyt jälkeenpäin ymmärrän, että kannustava ote toimii paremmin kuin kovin kriittinen. Minuun se ainakin upposi, sillä ongelmani ei ole kirjailijaneroharha. Koulutus perustuu opetuksen lisäksi kirjoittamiseen ja toisten tekstien lukemiseen ja kommentoimiseen. Myös kirjailijavieraita kävi. Toisista kirjoitajista sai sen kirjoittavan yhteisön.

Viita-akatemiaryhmä kokoontui Sampolan sivurakennuksessa, jossa tuoksui kahvilta ja jonka seiniltä edesmenneet kirjailijat tarkkailivat meitä. Oli kivaa ja nauroimme paljon, vaikka kirjoittaminen on lopulta yksinäistä puuhaa. 

Muitakin kirjoittamiseen liittyviä kursseja on tullut käytyä. Oriveden opiston kesäkurssit olivat hauskoja, sillä siellä pääsi irti tavallisesta arjesta, sai istua opiston pihalla kirjoittamassa ja käydä hotellin terassilla kaljoilla. Viimeksi osallistuin Ahlmanin opiston kurssille, jota veti Petri Tamminen. Taija Tuominen ja Harri István Mäki ovat opettaneet minua. Isälläni on ollut tapana sanoa, että kun ei ole lahjoja, pitää vaan tehdä enemmän töitä. 

Erkka Mykkänen kävi vuoden ajan Viita-akatemaa ja saman verran Kriittistä korkeakoulua. Hän on siis kirjoittajakoulupudokas, mutta opettaa nyt kirjoittamista. Hän on julkaissut romaanin, novelleja ja runoja. Kuunnelkaa hänen podcastiaan.