Sain maanantaina ikäviä uutisia. Uutiset koskivat terveydentilaani. No ei se mitään ihan kamalaa ollut, mutta kuitenkin ikävää. Ensin ei tuntunut miltään.
Sitten loikin silmälasiliikkeeseen ja ostin liian kalliit silmälasit. Jo samana iltana kaduin ostostani ja itkin. Seuraavana aamuna minulla oli turta olo. Soitin ystävälle ja kollegalle ja kysyin neuvoa. Toinen ystäväkollega kirjoitti minulle reseptin (en ole saanut uutta VRK-korttiani toimimaan, joten en voinut sitä tehdä itse). Laitoin viestin kolmannelle kollegalle, joka lupasi kirjoittaa lähetteen erääseen tutkimukseen. Laitoin terveyskeskukseen viestin, että toivoisin laboratoriokokeita ja sain vastauksen, että minulle on tehty lähete laboratorioon. Hain lääkkeet apteekista. Kävelin kymmenen kilometriä. Otin HBO maxin. Toiminta helpotti oloani.
Kävin parissa päivässä läpi uhman, typerän käytöksen (liian kalliit silmälasit ja HBO max), itkun, turtumuksen, toiminnan ja asettunut uuteen normaaliin.
Jos joku kertoo sinulle muutoksista terveydentilassaan (ne ovat harvoin positiivisia), niin voisin antaa pari neuvoa (vaikka et niitä pyydäkään). Kuuntele. Älä anna neuvoja, ellei toinen niitä erikseen pyydä. Älä kerro tuttavistasi, ystävistäsi tai työkavereistasi, joilla on samoja terveysongelmia. Anna apua, jos sitä pyydetään. Älä hylkää, vaikka tästä ihmisestä tulee hetkeksi ikävää seuraa. En ole noudattanut näitä ohjeita, ikävä kyllä.
Olen kertonut tämän aiemminkin, mutta ei se mitään. Potilaat kertoivat aikoinaan lääkäristä, jonka sukunimi oli Tamminen. Kun Tammiselle meni valittamaan jotain vaivaa, hän sanoi kärsivänsä samasta ongelmasta ja jos kyseessä oli naistenvaiva, hänen vaimollaan oli ollut se sama. Potilaat kutsuivat lääkäriä tuhannen taudin Tammiseksi.
P.S. Olen nyt saanut paljon myötätuntoa. Kiitos! Pitää sanoa, etten ole tässä kuolemassa vaan terveen urheilullisen ihmisen kehonkuvani on rikkoutunut. Ei mitään hätää. En halua avata tätä asiaa sen paremmin.
6 kommenttia:
Kuvaat hyvin sitä epätodellista tunnetta, joka saattaa tulla, kun terveys on uhattuna.
Minusta sinä tarvitsit nuo lasit ja HBO maxin. Itsensä hemmottelu on paikallaan juuri tällaisissa tilanteissa. Se nostaa oloa ja itsetuntoa. Ei mitään syytä katua.
Itselläni auttoi rinatsyöpädiagnoosissa ja aiemmin muissakin pelästyttävissä muutoksissa se, että puhuin tilanteestani kaikkialla. Tässä ihmiset ovat erilaisia.
Minusta neuvotkin olivat kyllä tervetulleita, kunhan ne oli oikealla tavalla annettuja, ei vähätteleviä eikä liioittelevia.
Kun sain päälle nelikymppisenä omituisiin oireisiini diagnoosin sidekudossairaudesta yksityisellä asemalla, lääkäri suhtautui ylirennosti eikä selittänyt mitään ja vastaanottovirkailija kuiskaili osaaottavasti nyökkäillen, tiedänkö keuhkofibroosin. Tietenkin ryntäsin nettiin ja jouduin kauhusta sellaiseen tilaan, että oli pakko hakea apua psykiatrian poliklinikalta. No, asiat asettuivat uomiinsa ja tautikin on "nukkunut" jo kauan. Tässä lääkärin ja varsinkin vastaanottovirkailijan suhtautuminen olivat aivan vääriä. Ihan samoja kuin että minä opettajana olisin ohittanut oppilaani välinpitämättömästi tai lytännyt täysin.
Silmälasit tulivat takuulla tarpeeseen, olkootkin sitten liian kalliit! Joskus on vaan pakko nujertaa ikävä olo edes hetkeksi jollakin, ihan sama millä kunhan se nyt ei sentään aiheuta mitään pahaa. Itse olen toipumassa vakavasta sairaudesta ties monennenko kerran ja uskon pääseväni vähän kiinni tuohon lasien ostamisen fiilikseen.
Toivon sinulle kaikki voimat, hyvän onnen, sisua ja vahvuutta että jaksat. Toivon myös että uskallat olla heikko ja alamaissa, nekin tunteet tarvitaan, oikotietä ei taida olla.
Totta joka sana mitä kirjoitit neuvojen tyrkyttämisestä, sitä ei jaksa mutta kuuntelijaa ja olkapäätä tarvitsee jokainen.
Iso etähalaus ja voimarutistus sinulle! Blogiasi on tosi kiva seurata. Kertulle terkkuja!
t. Blogifani
Laitoinkin tuohon tekstiin, ettei minulla ole sinänsä mitään hätää. En voi/halua asiaa sen enempää avata. Olen jotenkin ajatellut olevani aina terve ja urheilullinen ja nyt minäkuvani on saanut kolauksen. Kiitos teille myötätunnosta!
Lieneekö oikeita sanoja joihinkin hetkiin?
Hiljainen kuuntelu voidaan tulkita kyvyttömyydeksi sanoa mitään tai asian torjunnaksi. Toista jotkut sanat lohduttavat, toinen kokee vähättelyksi. Huonojen uutisten kuulija (saati kertoja) on yksilö, jolla on oma taustansa, ja oma sen hetkinen tilanteensa. Kaikille soisin edes yhden niin läheisen ihmisen, että erilaiset yksittäiset hetket, väärinymmärrykset ja huonosti valitut sanat vaan laimenisivat osaksi yhdessä jaettua elämää.
Yleensä vertaistuen kanssa tuntee parhaiten tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi.
Minusta silmälasit eivät yksinkertaisesti vaan voi olla "liian kalliit"! Nehän ovat jokapäiväiset, suorastaan jokahetkiset, apuvälineet, eivät mikään ylellisyysasuste!
Jos olenkin montaa asiaa elämäni varrella katunut, uusia kakkuloita en milloinkaan. Kaikkia muitakin olen aina kannustanut hankkimaan parasta mahdollista laatua, mitä linsseihin tulee ja halpojen (lue: tylsien) kehysten sijasta juuri ne kauniit kehykset, joita kuitenkin tekee mieli. Kerranhan me täällä vaan eletään! Miksei sitten yhtä hyvin komiat prillit nenällä?!
Kiitos kannustuksesta. Tuli vaan ostettua lasit aika kiireessä, toivottavassti ovat hyvät.
Lähetä kommentti