Vastuullinen reppu ja temppuileva lukko

Koska elämä on niin arvaamatonta, on paras kirjoittaa vain pienistä asioista. Korkeintaan viidentoista litran vetoisista. Uudesta repusta. 

Vanha reppuni veteli viimeisiään. Olin käyttänyt sitä kerran suutarin korjattavana ja sittemmin paikannut itse. Omatuntoni on reppuostoksen suhteen puhdas (muuten se onkin pikimusta), mutta teidänkin on hyvä tietää miten vastuullisesti olen toiminut. Reppuostoksesta ei tule toivottavasti minkäänlaista mainehaittaa.

Ostin Patagonia- merkkisen repun (tästä maininnasta ei makseta mitään, mielellään ottaisin pienen palkkion). Patagonia osallistuu kansallispuiston perustamiseen, rahoittaa ympäristöohjelmaa ja käyttää repuissaan kierrätysmateriaaleja. 

Repun kangas näyttää siltä, että nyt vanheneva nainen on villiintynyt, mutta seesteisellä, ikään sopivalla tavalla. Repussa on erillinen pehmustettu pussi läppäriä varten. Oletan, että läppärini tulee viihtymään siellä mainiosti. Elämme repun kanssa tutustumisvaihetta ja vältämme toistaiseksi muita kontakteja.

Huomasin tänä aamuna, että asuntoni oven lukko oli jotenkin väärässä asennossa taivaankappaleisiin nähden tai siinä oli jotain muuta häikkää, joten eteiseeni saattoi kävellä kuka vaan ihan vapaasti. Roisto olisi voinut hiipiä yöllä makuuhuoneeseeni. Kiduttaa, raiskata ja murhata. Hän olisi voinut repiä Kertun sohvan alta ja suolistaa. Rosvo olisi voinut viedä kirjani, CD-levyni, hopeoidun porokynttilänjalkani, Teema-astiastoni (kaikissa astioissa ei ole lohkeamia ja ne olisi voinut myydä torissa) ja Kertun raapiman Ektorp-sohvan (siihen voi ostaa uuden irtopäällyksen). Onneksi sain tilanteen korjattua viime hetkellä.

Arkisia

Talooni vaihdetaan lukot. Jonotin eilen uusia avaimia talon kellarissa. Vanhan talon kellaritilat ovat niin vinksallaan, että hämmästelen, miten pytinki yleensäkään pysyy pystyssä. Lohduttaudun ajatuksella, että kun talo on kestänyt sellaiset 85 vuotta, niin kai se jaksaa sinnitellä vielä muutaman vuosikymmenen. En ole koskaan keskustellut naapureiden kanssa yhtä vilkkaasti kuin avainjonossa. Avaimet ja kellarin vinksallaan kenottavat tiiliseinät lähensivät meitä. Suurin osa tämän talon asunnoista on yksiöitä ja kaksioita. Paljon sijoitusasuntoja. 

Vietin lapsena ensin kaksi ja puoli vuotta mummon luona. Ensimmäinen asunto, jonka oikeasti muistan, oli vanhempieni vuokrayksiö Haagassa. Alkovissa sijaitsevat sängyt oli eristetty muusta tilasta verhoilla (luulin muuten, että se on alko-ovi, mutta onneksi googlasin). 

Vanhempani ostivat omakotitalon Espoosta, kun kävin Töölön yhteiskoulua. Mieleeni on jäänyt bussin odottelu yksin tien varressa ja vaikuttavan näköinen hirvi, joka seisoi kerran olohuoneen ison ikkunan edessä. Omakotitalon aiemman omistajan kaulassa roikkuivat helmet ja hänellä oli epätavallisen punaiset posket. Äitini sanoi, että ne oli tatuoitu.

Seuraavaksi muutimme väliaikaisasunnon kautta Kuopion liepeille rivitaloon ja sen jälkeen rakennutettiin omakotitalo samalle paikkakunnalle. Vanhempamme tekivät rakennuksilla aputöitä aina kun suinkin kerkesivät. Sitten he muuttivat seuraavaan ja sitä seuraavaan omakotitaloon. Nyt isä asuu senioritalossa. 

Ihmiselämä voidaan kuvata siis muuttohistorian kautta. Ensin pienemmistä tiloista isompiin ja taas pienempiin. Minäkin olen asunut omakotitalossa, nyt nautin siitä, ettei minun tarvitse yksin päättää, milloin lukot uusitaan tai tehdään putkiremontti. Joku tekee lumityöt ja istuttaa pihalle kukat.

Asuntoni patterit ovat kylmät, joten lämmittäminen on ilmeisesti lopetettu, onhan kesäkuu. Syyskuussa sitten varmaan taas saadaan lämpöä. Välillä tuntuu, että sisällä on kylmempää kuin ulkona, mutta mittarin mukaan se ei pidä paikkaansa. Sisälämpötila on sentään 18 astetta.