Kollega väittelee huomenna. Olen saanut kutsun karonkan jatkoille. Sovittelin vanhaa iltapukuani, joka mahtui ilokseni päälleni. Pyörähdellessäni peilin edessä huomasin selässäni kummalliset pussit. Näytti siltä kuin minulle olisi kasvanut kyttyrä. Yritin peitellä tilannetta erilaisilla huiveilla, kunnes huomasin pukeneeni leningin väärinpäin.
Sain eilen kodinhoitokohtauksen. Luin marttojen sivulta pyykinpesukoneen puhdistuksesta, johon suositeltiin käytettäväksi sitruunahappoa. Ostin 100g kyseistä tuotetta apteekista, annostelin sen koneeseen ja pyöritin koneen 90 asteen ohjelmalla. Osan, johon pesuaine kaadetaan, voi näköjään irrottaa koneesta. Pesin lokerot pulloharjalla ja tunsin voimakasta tyydytystä puhtaasta koneesta. Käytin tyhjää pesukonetta vielä pesuaineen kanssa. Tyhjänä lingotessaan se ei sanonut tsunami, tsunami, kuten sillä on yleensä tapana. Tyhjä kone lie kevyempi pyörittää kuin täysi. Kävin illalla moneen otteeseen katsomassa ja haistelemassa puhdasta kodinkonetta.
Olen vienyt vanhat lääkkeet apteekkiin, kahdet kengät suutariin, pessyt hellan tauksen ja kahvinkeittimen (marttojen ohjeilla tietysti).
Mitä ei ihminen tekisi, ettei tarvitsisi kirjoittaa. Claes Andersson kirjoittaa kirjassaan "Luova mieli", kuinka hänen oli pakko lähteä etsimään kaupoista punaista pannumyssyä kesken kirjoitusprojektin . Käsikirjoituksessani on tällä hetkellä sata liuskaa. Sanoja on vain 20 405. Väillä kirjoittaminen on hauskaa, välillä ei. Niinä vähemmän hauskoina hetkinä alkaa pohtia projektin järjellisyyttä. Varsinkin kun kyse on harrastuksesta. Harrastuksien kuuluisi kai rentouttaa.
torstai 6. marraskuuta 2014
keskiviikko 5. marraskuuta 2014
Arvon mekin ansaitsemme
Seurasin eilen hetken ajan tapetointia. Olen tottunut siihen, että tapetoidessa riidellään ja kiroillaan. Nyt ei kiroiltu. Kun tapetin kuvioissa tuli häikkää, sanoi toinen tapetoija PERjantai. Tapa johtunee siitä, että nainen työskentelee päiväkodissa. Mietin muita päiväkotiin sopivia kirosanoja, joita voisivat olla JUMALanpalvelus, SAATAvat ja VIntti.
Ihailen Juha Hurmetta. Mihin ihailu sitten perustuu? En erityisemmin pitänyt hänen romaaneistaan Puupää ja Volvo Amazon. Näin eilen miehen viimeisimmän näytelmän Maailmankaikkeus. Minusta se oli osin löysä tekele.
Varmaankin Jaakko Juteini (1781-1855) ansaitsee näytelmänsä, sillä hän oli tasa-arvoisine ajatuksineen aikaansa edellä. Hänen kirjojaan poltettiin viranomaisten määräyksellä. Mies joutui itse sytyttämään kirjarovion. Juteini lopetti teologian opiskelun omatunnon syistä. Vieläkin pitää paikkansa se, että ne jotka ovat näyttävästi uskovaisia, ovat teoissaan ja sanoissaan kauimpana Jeesuksen ideologiasta. Juteini tunnettaneen parhaiten kirjoittamastaan laulusta "Arvon mekin ansaitsemme".
Näytelmässä on neljä näyttelijää, jotka kaikki esittävät Jaakko Juteinia ja monia muita. Yksi heistä esittää sydäntä. Alussa lauletaan paskasta ja kusesta, joita tuotamme. Näyttämö pysyy kiusallisen pitkään pimeänä. Näytelmässä esitetään myös vitsejä ja sananlaskuja. Sekavaa. Jotenkin näytelmä ei koskettanut.
Ihailen edelleen Juha Hurmetta, joka on viisas ja omia teitään kulkeva mies, jos moinen kliseinen sanonta sallitaan. Kävin ensimmäistä kertaa Teatteri Telakan salissa, joka oli oikein oivallinen. En kylläkään ymmärrä, miksi ovi aukaistiin niin myöhään ja saliin piti jonottaa. Sekava jono tukki tien ravintola Telakan vessoihin.
Ihailen Juha Hurmetta. Mihin ihailu sitten perustuu? En erityisemmin pitänyt hänen romaaneistaan Puupää ja Volvo Amazon. Näin eilen miehen viimeisimmän näytelmän Maailmankaikkeus. Minusta se oli osin löysä tekele.
Varmaankin Jaakko Juteini (1781-1855) ansaitsee näytelmänsä, sillä hän oli tasa-arvoisine ajatuksineen aikaansa edellä. Hänen kirjojaan poltettiin viranomaisten määräyksellä. Mies joutui itse sytyttämään kirjarovion. Juteini lopetti teologian opiskelun omatunnon syistä. Vieläkin pitää paikkansa se, että ne jotka ovat näyttävästi uskovaisia, ovat teoissaan ja sanoissaan kauimpana Jeesuksen ideologiasta. Juteini tunnettaneen parhaiten kirjoittamastaan laulusta "Arvon mekin ansaitsemme".
Näytelmässä on neljä näyttelijää, jotka kaikki esittävät Jaakko Juteinia ja monia muita. Yksi heistä esittää sydäntä. Alussa lauletaan paskasta ja kusesta, joita tuotamme. Näyttämö pysyy kiusallisen pitkään pimeänä. Näytelmässä esitetään myös vitsejä ja sananlaskuja. Sekavaa. Jotenkin näytelmä ei koskettanut.
Ihailen edelleen Juha Hurmetta, joka on viisas ja omia teitään kulkeva mies, jos moinen kliseinen sanonta sallitaan. Kävin ensimmäistä kertaa Teatteri Telakan salissa, joka oli oikein oivallinen. En kylläkään ymmärrä, miksi ovi aukaistiin niin myöhään ja saliin piti jonottaa. Sekava jono tukki tien ravintola Telakan vessoihin.
tiistai 4. marraskuuta 2014
All work and no play
Marraskuussa kasvatetaan viikset (Movember) tai kirjoitetaan 50 000 sanan romaani (Nanowrimo). En aio osallistua kumpaankaan, en kasvata viiksiä enkä kirjoita huonoa romaania kuukaudessa. Minulla menee siihen vuosia, joka on tietysti vielä säälittävämpää. Voi kustannustoimittajaraukkoja, kun marraskuun saavutukset tavoittavat heidät joulukuussa.
Kävin eilen KAVI:n sarjassa katsomassa Stanley Kubrickin elokuvan Hohto (Shining). Näin sen edellisen kerran 1986. En muistanut muuta kuin Jack Nicholsonin mielipuolisen virneen, kun hän yrittää tulla kirveen avulla kylpyhuoneen oven läpi. Filmi oli rätisevä ja rakeinen, mutta paikoin vaikuttava. Jack Nicholsonin roolityö järkensä menenettävänä kirjailija Jack Torrancena on paikoitellen kestänyt huonosti aikaa ja aiheutti välillä tahatonta naureskelua.
Elokuvan juoppo kirjailija pestautuu talonmieheksi syrjäiseen hotelliin, joka suljetaan talven ajaksi. Mukaan tulevat vaimo ja poika. Pojalla on yliluonnollisia kykyjä. Jack menettää eristyneessä hotellissa järkensä. Vaimo ymmärtää tilanteen, kun löytää miehensä romaanikäsikirjoituksen, johon on kirjoitettu sivukaupalla yhtä ainoaa lausetta "All work and no play makes Jack a dull boy". Siinä on varmasti vähintään 50 000 sanaa.
Katsoin elokuvan edellisen kerran 27.4.1986. Seraavana aamuna syntyi poikani. Istuin keinutuolissa ja minua supisteli, joka toi elokuvaan ihan oman säväyksensä. Voi olla, että jotain jäi silloin näkemättäkin.
Tähän perään Heikki Salon laululyriikkaa marraskuuhun
Ohi syyskuun
läpi repaleisen lokakuun
kaipuun kaljakori kilisee
yli taivaan
päivät niinkuin varisparvi
raahautuu
mua vaivaa
ikävistä ikävin
milloin beibi palaat takaisin
etkö tiedä
voi yksinäisen miehen viedä marraskuu
maanantai 3. marraskuuta 2014
Kurkkuni on kipeä
Vierailin eilen kirjoittajaystävän uudessa kodissa, vieraassa kaupunginosassa. Kirjoitin osoitteen puhelimen karttaohjelmaan ja polkaisin matkaan. Välillä pysähdyin ja tarkastin että sininen pampula (minä) liikkui kohti punaista palloa (määränpää). Jostain syystä sininen pallo alkoi vieriä epätoivottuun suuntaan. Tarvittavan korjausliikkeen hahmottaminen oli yllättävän hankalaa. Ehdin perille viisitoista minuuttia myöhässä.
Joimme vaaleanpunaista kuohuviiniä. Päätimme alkaa kirjoittaa kahviloissa joulukuussa, kun oikea julkaissut kirjailija aloittaa virkavapaansa. Moni tekee nykyään töitä kahviloissa, minä en ole vielä oikein kehdannut. Muistan vielä nuoruuden Valion baarin, jossa juotiin henkilökunnan armosta vähillä rahoilla kitkerää kahvia. Kahvikupin tyhjennyttyä meitä alettiin tuijottaa ulos. Lisäaikaa sai uudella kahvikupillisella.
Puin eilistä pyöräilyä varten jalkaani vettä pitävät mustat lenkkihousut, jotka jostain syystä imevät kissankarvoja. Ei tarvitse kuin kävellä asunnon läpi, istua nojatuoleissa ja sohvalla, niin kissankarvat siirtyvät housukankaan pinnalle. Housuja voisi mainostaa vähän kuin robotti-imuria. Kun vielä keksisin miten kissankarvat saa irti housukankaasta. Toisaalta nehän lämmittävät näin syksykylmillä.
Olenkin odotellut hetkeä, jolloin en keksi muuta kirjoitettavaa kuin uneni. Heräsin kesken painajaisen, jossa minun piti hoitaa vaikeasti sairasta potilasta, jonka taudista en ymmärtänyt mitään. Ihmisraukan sisäelimet näkyivät kyljessä ammottavan aukon läpi. Kollega neuvoi minua. Hänelle reikä potilaan kyljessä tuntui olevan arkipäivää. Työpäivän päätyttyä astuin huojentuneena bussiin, jossa kauhukseni istui tuo sama omituisesti ja vakavasti sairas ihminen. Hänelle tuli tietysti matkan aikana jotain hankaluutta. Etsittiin lääkäriä. Yritin raukkamaisesti karata bussista. Herätessäni kurkkuni ja pääni olivat kipeät. Hain keittiön kaapista Burana-tabletin. Tein arviota kunnostani, palasin peiton alle ja jätin jumpan väliin.
Joimme vaaleanpunaista kuohuviiniä. Päätimme alkaa kirjoittaa kahviloissa joulukuussa, kun oikea julkaissut kirjailija aloittaa virkavapaansa. Moni tekee nykyään töitä kahviloissa, minä en ole vielä oikein kehdannut. Muistan vielä nuoruuden Valion baarin, jossa juotiin henkilökunnan armosta vähillä rahoilla kitkerää kahvia. Kahvikupin tyhjennyttyä meitä alettiin tuijottaa ulos. Lisäaikaa sai uudella kahvikupillisella.
Puin eilistä pyöräilyä varten jalkaani vettä pitävät mustat lenkkihousut, jotka jostain syystä imevät kissankarvoja. Ei tarvitse kuin kävellä asunnon läpi, istua nojatuoleissa ja sohvalla, niin kissankarvat siirtyvät housukankaan pinnalle. Housuja voisi mainostaa vähän kuin robotti-imuria. Kun vielä keksisin miten kissankarvat saa irti housukankaasta. Toisaalta nehän lämmittävät näin syksykylmillä.
Olenkin odotellut hetkeä, jolloin en keksi muuta kirjoitettavaa kuin uneni. Heräsin kesken painajaisen, jossa minun piti hoitaa vaikeasti sairasta potilasta, jonka taudista en ymmärtänyt mitään. Ihmisraukan sisäelimet näkyivät kyljessä ammottavan aukon läpi. Kollega neuvoi minua. Hänelle reikä potilaan kyljessä tuntui olevan arkipäivää. Työpäivän päätyttyä astuin huojentuneena bussiin, jossa kauhukseni istui tuo sama omituisesti ja vakavasti sairas ihminen. Hänelle tuli tietysti matkan aikana jotain hankaluutta. Etsittiin lääkäriä. Yritin raukkamaisesti karata bussista. Herätessäni kurkkuni ja pääni olivat kipeät. Hain keittiön kaapista Burana-tabletin. Tein arviota kunnostani, palasin peiton alle ja jätin jumpan väliin.
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Muutto
Kävin eilen auttamassa hiljattain eronnutta ystävääni pakkaamisessa. M muuttaa omakotitalosta kerrostalokolmioon. Kaikki tavara ei millään mahdu seuraavaan asuntoon, varsinkin kun M ja hänen entinen miehensä ovat kovia keräilemään kaikenlaista. M oli jo hävittänyt sekalaista tavaraa kuten Maon puheita, jotka olivat aikoinaan jotenkin päätyneet kirjahyllyyn. Muutenkin pakkaaminen oli jo hyvässä vaiheessa.
En ole varma oliko minusta paljonkaan apua. Käärin Neuvostoliitosta hankittua teeastiastoa pehmeään muoviin. Sokeri oli jähmettynyt kovaksi paakuksi kauniiseen astiaan, jota koristivat oranssit kukat. Samaan laatikkoon asettelin hellästi äidin perintönä tulleen sinivalkoisen sievän kahviastiaston.
Opiskeluaikana kaverini poikaystävä pakkasi kaikki tavaransa muuttoa varten mustiin jätesäkkeihin, astiatkin. Sirpaleet tuovat onnea.
Muistan oman muuttoni Jyväskylän seudulta Kuopioon. T:n veli oli hommannut halvan muuttoauton (myöhemmin ilmeni, ettei autolla olisi edes saanut ajaa). T ja minä olimme ensimmäistä kertaa lähdössä eri teille. Kannoimme autoa odotellessamme naapurin kanssa huonekalut ulos. Muuttoauto oli hajonnut matkalla. Alkoi sataa. Peittelimme huonekaluja muovilla. Kannoimme lopulta huonekalut uuteen asuntoon kerrostalon neljänteen kerrokseen keskellä yötä.
Vuosia myöhemmin T muutti lopullisesti. Hän otti mukaansa vain stereot ja levyt. Yhtenä päivänä töistä tullessani parisängyn toinen puolisko oli hävinnyt. Päiväpeitto valui T:n nukkumalla puolella surullisesti pitkin lattiaa. Muistelin eilen näkyä ja minua nauratti. Ei huvittanut silloin. Moni sanoo eronneensa ystävänä. Me emme totisesti eronneet sovussa. Tapasin T:n sattumalta lokakuussa 2008. Emme hyökänneet toistemme kurkkuun ja alkaneet huutaa vaan keskustelimme leppoisan sivistyneesti.
En ole varma oliko minusta paljonkaan apua. Käärin Neuvostoliitosta hankittua teeastiastoa pehmeään muoviin. Sokeri oli jähmettynyt kovaksi paakuksi kauniiseen astiaan, jota koristivat oranssit kukat. Samaan laatikkoon asettelin hellästi äidin perintönä tulleen sinivalkoisen sievän kahviastiaston.
Opiskeluaikana kaverini poikaystävä pakkasi kaikki tavaransa muuttoa varten mustiin jätesäkkeihin, astiatkin. Sirpaleet tuovat onnea.
Muistan oman muuttoni Jyväskylän seudulta Kuopioon. T:n veli oli hommannut halvan muuttoauton (myöhemmin ilmeni, ettei autolla olisi edes saanut ajaa). T ja minä olimme ensimmäistä kertaa lähdössä eri teille. Kannoimme autoa odotellessamme naapurin kanssa huonekalut ulos. Muuttoauto oli hajonnut matkalla. Alkoi sataa. Peittelimme huonekaluja muovilla. Kannoimme lopulta huonekalut uuteen asuntoon kerrostalon neljänteen kerrokseen keskellä yötä.
Vuosia myöhemmin T muutti lopullisesti. Hän otti mukaansa vain stereot ja levyt. Yhtenä päivänä töistä tullessani parisängyn toinen puolisko oli hävinnyt. Päiväpeitto valui T:n nukkumalla puolella surullisesti pitkin lattiaa. Muistelin eilen näkyä ja minua nauratti. Ei huvittanut silloin. Moni sanoo eronneensa ystävänä. Me emme totisesti eronneet sovussa. Tapasin T:n sattumalta lokakuussa 2008. Emme hyökänneet toistemme kurkkuun ja alkaneet huutaa vaan keskustelimme leppoisan sivistyneesti.
lauantai 1. marraskuuta 2014
Rouvalin mielipunaviini
Kun tamperelaiselle kertoo käyneensä Tampere filharmonian konsertissa, tamperelainen kysyy oliko Rouvali? Oli. Näin tuon pörröpäisen kapellimestarin johtavan orkesteria ensimmäistä kertaa. Rouvali vetää tamperelaista yleisöä kuin Cheek.
Tampere filharmonia on mielestäni ärsyttävä nimi orkesterille, englannin kielestä mukaeltu. Tampereen kaupunginorkesteri olisi parempi.
Tampere talon aulasta sai ostaa lasillisen italialaista punaviiniä, jonka ensimmäinen kulaus kuulemma lämmittää. Myyjä kertoi, että viini on Rouvalin mielipunaviini. Olihan sitä pakko maistaa ja valmistaa itseään kemiallisesti Verdin Requiemiin. Entäpä jos harmaapäiselle joukolle myytäisiinkin jotain bilehuumetta, vaikkapa ekstaasi- nappeja. Millaiseksi tunnelma muodostuisi? Malttaisivatko kaikki odottaa teoksen loppumista, ennen kuin alkaisivat läpyttää käsiään ja huutaa bravoota.
Matka orkesteriin on kääntäen verrannollinen siihen miten hyvin ajatus pysyy musiikissa. Konsertti oli loppuunmyyty ja istuimme melko takana, joten ajatukseni harhailivat. Tunnen patarumapalin, joten seurasin välillä hänen toimiaan. Tässä teoksessa paukutetaan patarumpuja melko tiuhaan. Välillä T otti kapulat, joiden päissä oli pehmeät pampulat, välillä hän hakkasi rumpuja julmasti ilman pehmustuksia.
Jätän esityksen arvioinnin asiantuntijoille. On se vaan niin ylentävää tuo taidemusiikin kuuntelu. Aloin jopa harkita kausikortin hankintaa.
Pyöräilin kotiin tyytyväisenä korkokengissäni. Hollantilaiset asiantuntijat kävivät tutustumassa Tampereeseen pyöräilykaupunkina. He havaitsivat saman kuin minä. Amsterdamissa polkupyörä on väline, jolla ajetaan töihin tai konserttiin. Kaiken ikäiset pyöräilevät ja kaiken kuntoiset. Pyöräilijät ovat pukeutuneet määränpään vaatimiin vetimiin. Suomessa pyöräily on urheilua, pukeudutaan pyöräilyasuihin ja huomioliiveihin. Päähän tökätään kypärä. Ajetaan niin lujaa, että ollaan vaarallisia kanssakulkijoille ja itselle. Haluaisin kaupunkipyöräilystä tasavertaisen turvallisen vaihtoehdon autoilulle.
Tampere filharmonia on mielestäni ärsyttävä nimi orkesterille, englannin kielestä mukaeltu. Tampereen kaupunginorkesteri olisi parempi.
Tampere talon aulasta sai ostaa lasillisen italialaista punaviiniä, jonka ensimmäinen kulaus kuulemma lämmittää. Myyjä kertoi, että viini on Rouvalin mielipunaviini. Olihan sitä pakko maistaa ja valmistaa itseään kemiallisesti Verdin Requiemiin. Entäpä jos harmaapäiselle joukolle myytäisiinkin jotain bilehuumetta, vaikkapa ekstaasi- nappeja. Millaiseksi tunnelma muodostuisi? Malttaisivatko kaikki odottaa teoksen loppumista, ennen kuin alkaisivat läpyttää käsiään ja huutaa bravoota.
Matka orkesteriin on kääntäen verrannollinen siihen miten hyvin ajatus pysyy musiikissa. Konsertti oli loppuunmyyty ja istuimme melko takana, joten ajatukseni harhailivat. Tunnen patarumapalin, joten seurasin välillä hänen toimiaan. Tässä teoksessa paukutetaan patarumpuja melko tiuhaan. Välillä T otti kapulat, joiden päissä oli pehmeät pampulat, välillä hän hakkasi rumpuja julmasti ilman pehmustuksia.
Jätän esityksen arvioinnin asiantuntijoille. On se vaan niin ylentävää tuo taidemusiikin kuuntelu. Aloin jopa harkita kausikortin hankintaa.
Pyöräilin kotiin tyytyväisenä korkokengissäni. Hollantilaiset asiantuntijat kävivät tutustumassa Tampereeseen pyöräilykaupunkina. He havaitsivat saman kuin minä. Amsterdamissa polkupyörä on väline, jolla ajetaan töihin tai konserttiin. Kaiken ikäiset pyöräilevät ja kaiken kuntoiset. Pyöräilijät ovat pukeutuneet määränpään vaatimiin vetimiin. Suomessa pyöräily on urheilua, pukeudutaan pyöräilyasuihin ja huomioliiveihin. Päähän tökätään kypärä. Ajetaan niin lujaa, että ollaan vaarallisia kanssakulkijoille ja itselle. Haluaisin kaupunkipyöräilystä tasavertaisen turvallisen vaihtoehdon autoilulle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)