Lento

Tällä hetkellä Suomessa eläminen tuntuu samalta kuin unessa, jossa on joutunut Turkmenistan Airlanesin lennolle. Ei ole tietoa mihin kone on menossa, mutta vaikuttaa todennäköiseltä, että se rysähtää päin vuorenrinnettä. 

Nämä halpaa bensaa arvostavat, liharuoalla käyvät, muukalaisia vihaavat ja ilmastonmuutoksen kieltävät tyypit ovat ihan demokraattisesti meitä johtamaan valittu. Olen aina ajatellut, että monipuoluejärjestelmä hioo politiikasta pahimmat kulmat pois, ja suojelee meitä ääriajattelulta. Näin ei siis ole. 

Muuta sanottavaa ei politiikasta tällä hetkellä ole. Muutaman adressin olen allekirjoittanut. Ei siitä mitään hyötyä ole. Anteeksi pessimismini. 

Kävin ystävien luona. Istuimme omakotitalon pihalla ja tuijotimme komeaa peltoa, jossa seisoi kaksi kurkea. Myöhemmin näimme kalasääsken ja tuulihaukan. Pääskysen poikaset harjoittelivat lentämistä talon toisen kerroksen parvekkeelta, jonne heidän vanhempansa olivat rakentaneet perheelleen kodin. Toivottavasti poikasista tulee kelpo lentäjiä. Ja kunnon pääskysiä.

Sellainen pelto on rauhoittava. Omasta ikkunastani näkyy kerrostalo ja muutama tyyppi tupakalla.Voihan heitäkin tarkkailla.

 

"Se en ollut minä", Kerttu kommentoi

Vietin pari päivää Rahjassa. Siellä oli paljon verenhimoisia hyttysiä. Joku saattaa olla niin tietämätön, ettei ole selvillä, missä Rahja on. Nykyajan ihmisten yleitietous on heikkoa. Moni tietää kyllä Kalajoen hiekkasärkät, jotka sijaitsevat siinä lähistöllä. 

Valistunut lukija tuntee korvamadoksi luokittelemani laulun Kalajoen hiekat, jonka Tapani Kansa aikoinaan levytti. Alkuperäiskorvamato oli nimeltään California Dreamin'. Kaivelin suomalaisversion sanat, joissa lauletaan mm. Kesäleikit meikit ohentaa.

Ajoimme Rahjasta Kaustiselle, jossa on meneillään kansanmusiikkifestivaalit. On muuten alle viidentuhannen asukkaan kunnassa hieno sali! Kaustisella oli kiva tunnelma, mutta tiistaipäivän ohjelma ei ollut minusta hirmuisen kiinnostava. Luultavammin paras anti olisi ollut illalla, mutta ei jaksettu sinne asti. Pienet kansantanssijat olivat kyllä liikuttavia. Toivottavasti kenellekään ei nyt tule FOMO. 

Tampereella pelastuslaitos sai keskiviikkona tehtävän omistajansa kimppuun käyneen kissan vuoksi. Kyseessä ei ollut Kerttu! Kerttu tuomitsee kaiken väkivallan. Kerttu pyytää anteeksi, jos on vuosien mittaan tuottanut jollekin mielipahaa. "Nykyään en enää käyttäisi niitä sanoja, joita vuosia sitten käytin", Kerttu kommentoi.

Kiirehdi rakkain

Heräsin viime yönä kahdelta kesken kamalan painajaisen. En koskaan muista uniani aamulla ja sekös harmittaa. Niitä olisi kiva kertoa Kertulle (kissaparka). 

Koska olin jo hereillä, nousin ylös, hain muistikirjan ja kuulakärkikynän ja kirjoitin painajaisen muistiin. 

Kaikki hienot ja luovat ihmiset kirjoittavat uniaan muistikirjoihin. Kukaan ei jaksa kuunnella toisten unia, korkeintaan terapeutit ja hekin rahasta. Jos romaanissa kerrotaan unesta, hyppään sen ylitse. 

Luin Alex Schulmanin autofiktiivisen teoksen Kiirehdi rakkain. Romaani epäilytti etukäteen, sillä koin tietäväni miehen perheestä riittävästi. Olen lukenut alkoholistiäidistä ja tyrannimaisesta isoisästä. 

Tässä viimeksi suomennetussa (mutta ensimmäisenä kirjoitetussa) kirjassa keskitytään Alexin ja hänen isänsä Allanin suhteeseen. Allan oli suomenruotsalainen sodan käynyt mies,  joka muutti Tukholmaan ja josta tuli Ruotsissa aikansa julkkis. Hän teki uraa televisiossa. 

Romaani alkaa siitä, kun isä on jo kuollut, ja Alex menee yksin mökille, joka oli ollut isälle rakas. Mökillä kalastettiin, pidettiin rapujuhlia ja kisailtiin jalkapallossa (isä järjesti kilpailuja, joiden palkintoina olivat Coca Cola -tölkit). Muistot isästä palaavat mieleen yksinäisyydessä. 

Romaanissa kuvataan myös terapiaa, jossa Alex käy isäsuhdettaan läpi. 

Isän vanheneminen tuli kirjassa kovin liki. Vanhuuteen liittyvän väsymisen ja luovuttamisen surullisuus. Oma isäni on yli yhdeksänkymmenen ja äitini kuoli lokakuussa. Omat vanhempani ovat olleet melko nuoria, kun synnyin, mutta Alex joutui jo nuorena huolehtimaan omasta iäkkäästä isästään. Minun vanhempani eivät ole oikeastaan koskaan antaneet periksi vanhenemiselle. 

Suosittelen Alex Schulmanin  romaaneja, tätä viimeksi käännettyäkin. Kiirehdi rakkain on tietysti napattu Tove Janssonin Syyslaulusta. 

Luin aamulla, mitä olin muistikirjaani yöllä raapustanut. Kuulosti kamalalta. Aiheesta voisi kirjoittaa suljetun paikan kauhutarinan. Unessa olin Ruotsin laivalla, uneen liittyi sadistista väkivaltaa. En itse ollut sen kohde, enkä myöskään toimija, en ole väkivaltainen edes nukkuessani (heitin kerran siskoani maitopussilla, uskokaa vaan, sellaisiakin on joskus myyty). Unessani en päässyt Buffet-pöytään syömään saati Tax Free-ostoksille. 

Nielet villaa

Kerttu asettui tuohon viereeni kehräämään, levittelemään karvoja läppärilleni ja nuolemaan käsivarsiani. Sitä ennen se piti perinteisen aamuhuutonsa. Kertun repertuaariin kuuluu myös yöhuuto, joka muistuttaa aamuhuutoa, joka sekin on kärsimätön ja kiukkuinen. Kestää onneksi alle puoli minuuttia. Kerttu sopisi armeijaan, ainakin huutonsa puolesta. Annan Kertun Ukrainan puolustusvoimille. Se olkoon painava panokseni valtiolle, joka puolustaa itseään hyökkääjää vastaan.

Maailma on mennyt sekaisin, ihmiset vihaavat toisiaan, Yhdysvallat antaa Ukrainalle rypälepommeja, joka on karsea ase (toki Venäjä on hyökkääjä, eikä valtio ole noudattanut sodan sääntöjä, mitä ne nyt sitten ovatkaan), hallitukseen otetaan tyyppi, jonka välit pääministerin kanssa ovat tulehtuneet ja joka on kuulemma tykästynyt nuoriin tyttöhin. Suomi laitetaan sillä porukalla ”kuntoon”. Miki Liukkonen on kuollut. 

Luin Instasta Laura Frimanin muistoja Liukkosesta (Friman käsikirjoitti haastattelusarjaa Sivullinen, jossa Liukkonen esiintyi). Friman kertoi, että työskentely oli välillä turhauttavaa, sillä kirjailija ei noudattanut käsikirjoitusta. Pidin ohjelmasarjasta, jossa haastateltiin kiinnostavia tyyppejä kuten Syksy Räsästä, Anu Silfverbergiä ja Antti Nyléniä.  Liukkonen oli kuulemma vähän tumpelo ja tietämätön arjen asioissa. Hän oli kysynyt, ovatko kaupoissa myytävät postimerkit samanlaisia kuin postin kauppaamat. Että tuleeko kirje niillä kaupan merkeillä perille yhtä nopeasti. 

Olen lukenut Liukkosen runoja, mutta hänen proosaansa olen pelännyt. Hyllystäni löytyy hänen esikoisrunokirjansa Valkoisia runoja, jonka hän kirjoitti muistaakseni 17-vuotiaana. Luin jostain haastattelusta, että Liukkonen piti itseään prosaistina, ei runoilijana.

Luin kirjasta mm. ahdistuksesta. Ahdistus: istut saunassa, nielet villaa. Entäpä sitten rakkaus Rakkaus: Kaukonäön heikkeneminen. Tuoksukynttilä aivoissa.  

Emme ymmärrä toisiamme

Huitaisin silitysraudan lattialle ja se meni rikki. Ei ihan osunut varpaisiini. 

Ostin eilen Tokmannilta uuden, ehdin jo ostaa sellaisen höyrystimenkin, mutta haluan edelleen myös silittää. Tai en tiedä haluanko, mutta pidän sileistä kankaista. 

Kysyin, saanko tuoda sen vanhan silitysraudan kauppaan, kun olen sen sieltä ostanutkin ja se sopi. Sanoin, että pudotin rautani ja se meni rikki. Kassahenkilö kertoi, että hänelle oli juuri pari päivää sitten käynyt samoin. Annoimme toisillemme vertaistukea. 

Tampereen Kauppakadulla toimii liike, jonka ikkunassa lukee "Varaa ilmainen keskusteluaika juristin kanssa". Jotenkin tekisi mieli varata, sillä en ole koskaan keskustellut juristin kanssa politiikasta, säästä tai vaikka elokuvista. En mistään. En tunne yhtään juristia ja minut yllättää, että heillä on aikaa ilmaisille keskusteluille. Ensin kannattaa ehkä kysyä, että ”Onko tämä ihan varmasti ilmaista?” Lääkäreillä on tapana sanoa, että juristi ottaisi tämmöisestäkin todistuksesta vähintään kymmenkertaisen maksun.  

Eräs kaverini kirjoitti Facessa, että Twitterin perusteella voisi päätellä, että Suomessa on meneillään vähintään sisällissota. Emme enää ymmärrä toisiamme. Olisimme tarvinneet jotain kansakuntaa yhdistävää: Euroviisuvoiton tai jääkiekon maailmanmestaruuden.

Komiikka ja runous

En ole viime päivinä päivittänyt blogiani. Tuntuu kuin olisi laiminlyönyt työtehtäviäni ja koen nyt syyllisyyttä laiskuudestani. Pyydän anteeksi.

Aiemmin tapanani oli lukea aamulla Hesari ja katsoa illalla puoli yhdeksän uutiset. Nyt kannan uutisia taskussani. Niitä kommentoidaan somessa, ja ilma on vihasta sakeaa. Käsi hapuilee puhelinta koko ajan. Voi tietysti miettiä, että kuka käskee seurata kaikkea jatkuvasti. 

M:n kassi ja puhelin olivat pudonneet järveen ja puhelin oli kuivumassa riisin seassa. Kännykän piti olla suljettuna melkein vuorokauden. Puhelin tuli hänelle jatkuvasti mieleen, vaikka hän ei ole edes somessa. 

Huomasin, että tarkastan jopa pankkitilini saldon mobiilipankista päivittäin kuin pelkäisin rahojen muuten häviävän tililtäni. Tai odottaisin sinne suurta summaa. 

Kävin P:n kanssa kahvilla Tammelantorilla (minulla oli ilmainen kahvi+pulla -lippunen, jonka sain yhdeltä mieheltä Nääshallin kuntosalilla, kun valitin, ettei kahvilassa käy pankkikortti). Siinä istuessamme alettiin tuoleja ja pöytiä koota kasaan ja sanoimmekin, että nostetaanko meidätkin kohta syrjään. Ei nostettu. Lähtiessämme kahvilanpitäjä antoi minulle muovikassin, jossa oli neljä viineriä ja neljä munkkia. Se saattoi olla kesän paras päivä. 

Olen lueskellut kymmenen vuoden takaista kirjaa "Miten kirjani ovat syntyneet 5" ja kiinnitin huomiota Sinikka Nopolan tekstiin: "Sanojen järjestys luo komiikkaa. Komiikan kirjoittaminen muistuttaa runouden tekemistä: se on hienomekaniikkaa, jossa sentinkin siirto, sanan vaihtaminen toiseen, voi tuhota koko rakennelman." Tämä on niin totta!

Olen iloinen Junnilan erosta, mutta ei se ongelmia kokonaan ratkaise. En povaa hallitukselle kovin pitkää ikää. Tämän halusitte varmasti tietää. Politiikasta puheen ollen, Mika Aaltola on nyt tullut siihen tulokseen, että haluaa pyrkiä presidentiksi, vaikka sehän on ollut koko ajan selvää.