Kaadoin aamulla vedenkeittimeen kalkinpoistoainetta. Kurkistelin välillä kannen alle ja seurasin prosessin etenemistä, tummuneiden alueiden kirkastumista ja tunsin suurta tyydytystä. Keittimen sisäpohja hohtaa nyt kuin peili. Hinkkasin vedenkeittimen ulkoiset osat töhnistä. Keitin keikistelee keittiössä kuin muinoin nuorena juuri kaupasta tulleena. Voi kun itsensä voisi puhdistaa jollain kemikaalilla sekä ulkoa että sisältä (eikös sitä tehdä sameille järvivesillekin?) ja aloittaa uuden elämän. Ei voi. Näillä kalkkeumilla mennään.
Facebook-ystäväni sairastaa syöpää, jonka hoidossa on siirrytty palliatiiviseen vaiheeseen. Parantavaa hoitoa ei siis enää ole, mutta oireita kuten kipua ja ahdistusta hoidetaan. Rohkeaa ilmoittaa asia yhteisesti kaikille. Ja vaikeaa meidän muiden kannalta. Pitääkö reagoida vai ei varsinkin kun ei tunne naista kovin hyvin tai ei juuri lainkaan.
Pitäisi tehdä meeting-esitelmää. Pakko, ei voi karkuunkaan juosta. Mutta että tänään, ei kai. Pitää ensin puhdistaa kaikki kalkit. Kalkkia löytyy ainakin kylpyhuoneen kaakeleista. Ilman esitelmää jäisivät kalkit kuuraamatta.
perjantai 31. elokuuta 2018
torstai 30. elokuuta 2018
Adressi
Kun katsoin aamulla peiliin, huomasin että etuhiuksissani roikkui muovinen sinivalkoinen hammastikku. Oli aika pestä hiukset.
Isäni täyttää tänään 88-vuotta. Hän kiipeää edelleen tarvittaessa mökin katolle. Isäni asensi yhdessä äitini kanssa tänä keväänä mökin terassille lasituksen. Isäni on elänyt esimerkillisen terveellistä elämää, ei ole koskaan tupakoinut, hän on nauttinut alkoholia vain kohtuullisesti ja lenkkeillyt tunnollisen säännöllisesti. Juokseminen on vähän vastentahtoisesti vaihtunut reippaaksi kävelyksi. Isä punnertaa, lankuttaa, makaa matolla, kuuntelee musiikkia ja hoitaa kukkapenkkejään. Vanheneminen on tehnyt hänelle hyvää, sillä nuorempana hän oli äkäinen.
Ystäväni äiti kuoli ja päätimme toisen ystäväni kanssa lähettää adressin. Adressi on A4 kokoa oleva kaksiosainen kortti, jonka kanteen on kuvattu kukkia tai maisema. Äitelä kuva on koristeltu joko kullalla tai hopealla ja sen selkämyksessä roikkuu punottu nauha. Adressista menee rahaa Punaiselle ristille, Kirkon ulkomaanavulle, sotaveteraaneille, sydän- tai syöpäpotilaille. Kansien sisältä löytyy kolme vaihtoehtoa, uskonnollinen lause, maallinen runo tai tyhjä runosivu. Toiselle sivulle on piirretty viiva vainajan nimeä varten, jonka alla lukee "muistoa kunnioittaen". Ostin Punaisen ristin adressin. Heitimme uskonnollisen lauseen paperinkeräykseen ja valitsimme maallisen (Kari Rydmanin tekstiä laulusta "Niin kaunis on maa").
Miksi adressit ovat niin rumia? Voisiko joku taho painattaa tyylikkään, modernin version adressista? Tarvitsevatko kuolleen omaiset kiiltäviä sivuja, mauttomia maisemakuvia tai kukkapuskia? Voisin kohdistaa toiveeni vaikka Punaiselle ristille mattapintaisesta tyylikkäästä adressista, jonka kanteen voisi painaa vaikka suomalaista maalaustaidetta.
Isäni täyttää tänään 88-vuotta. Hän kiipeää edelleen tarvittaessa mökin katolle. Isäni asensi yhdessä äitini kanssa tänä keväänä mökin terassille lasituksen. Isäni on elänyt esimerkillisen terveellistä elämää, ei ole koskaan tupakoinut, hän on nauttinut alkoholia vain kohtuullisesti ja lenkkeillyt tunnollisen säännöllisesti. Juokseminen on vähän vastentahtoisesti vaihtunut reippaaksi kävelyksi. Isä punnertaa, lankuttaa, makaa matolla, kuuntelee musiikkia ja hoitaa kukkapenkkejään. Vanheneminen on tehnyt hänelle hyvää, sillä nuorempana hän oli äkäinen.
Ystäväni äiti kuoli ja päätimme toisen ystäväni kanssa lähettää adressin. Adressi on A4 kokoa oleva kaksiosainen kortti, jonka kanteen on kuvattu kukkia tai maisema. Äitelä kuva on koristeltu joko kullalla tai hopealla ja sen selkämyksessä roikkuu punottu nauha. Adressista menee rahaa Punaiselle ristille, Kirkon ulkomaanavulle, sotaveteraaneille, sydän- tai syöpäpotilaille. Kansien sisältä löytyy kolme vaihtoehtoa, uskonnollinen lause, maallinen runo tai tyhjä runosivu. Toiselle sivulle on piirretty viiva vainajan nimeä varten, jonka alla lukee "muistoa kunnioittaen". Ostin Punaisen ristin adressin. Heitimme uskonnollisen lauseen paperinkeräykseen ja valitsimme maallisen (Kari Rydmanin tekstiä laulusta "Niin kaunis on maa").
Miksi adressit ovat niin rumia? Voisiko joku taho painattaa tyylikkään, modernin version adressista? Tarvitsevatko kuolleen omaiset kiiltäviä sivuja, mauttomia maisemakuvia tai kukkapuskia? Voisin kohdistaa toiveeni vaikka Punaiselle ristille mattapintaisesta tyylikkäästä adressista, jonka kanteen voisi painaa vaikka suomalaista maalaustaidetta.
tiistai 28. elokuuta 2018
Simpsoni
Potilas nimitti saamaansa lääkettä Simpsoniksi. Kun hän oli sanonut
Simpsoni neljä kertaa, korjasin Simponi. "Kyllä minä tiedän, Simpsoni on
vaan helpompi sanoa".
Simponissa ei ole edes Z-, C- , X- tai Z-kirjainta. Niitä lääketehtaiden nimienrakentajat rakastavat. Lääkkeen tuotenimen keksiminen ei ole ihan helppoa, sillä se ei saa missään kielessä tarkoittaa vaikkapa ihmiseritettä tai sukupuolielintä.
Aikoinaan terveyskeskuksissa päivystäessäni tapasin asiakkaita, jotka osasivat ulkoa Xanorit, Oxepamit, Rivatrilit ja niiden annostelut. Kun tarjosin heille lääkkeitä, joita meitä nuoria lääkäreitä opetettiin pamien tilalle ehdottamaan, niin eivät ne kelvanneet.
En oikein saa tätä juttua venytettyä säädyllisen blogi-kirjoituksen mittaan, vaan tämä jää korkeintaan facebook- materiaalin pituiseksi tyngäksi.
Simponissa ei ole edes Z-, C- , X- tai Z-kirjainta. Niitä lääketehtaiden nimienrakentajat rakastavat. Lääkkeen tuotenimen keksiminen ei ole ihan helppoa, sillä se ei saa missään kielessä tarkoittaa vaikkapa ihmiseritettä tai sukupuolielintä.
Aikoinaan terveyskeskuksissa päivystäessäni tapasin asiakkaita, jotka osasivat ulkoa Xanorit, Oxepamit, Rivatrilit ja niiden annostelut. Kun tarjosin heille lääkkeitä, joita meitä nuoria lääkäreitä opetettiin pamien tilalle ehdottamaan, niin eivät ne kelvanneet.
En oikein saa tätä juttua venytettyä säädyllisen blogi-kirjoituksen mittaan, vaan tämä jää korkeintaan facebook- materiaalin pituiseksi tyngäksi.
maanantai 27. elokuuta 2018
Ei ollut muutakaan tekemistä
Tungin sieraimiini villanöyhtää. Ei ollut muutakaan tekemistä. Kun ilma ei enää kulkenut nenän kautta, parahdin itkuun. Nöyhtää ei saatu sieraimista kotikonstein, joten minut vietiin lääkäriin.
Kun kirjoitin tämän faceen, joku kertoi ujuttaneensa legon sieraimeensa. Lego on kova, kylmä ja kulmikas villapalleroon verrattuna.
Jouduin kitarisaleikkaukseen. Päähäni painettiin koppa, jossa oli nukutusainetta. En saanut jälkeenpäin jäätelöä vaikka sitä kovasti odotin.
Sairastuin aivokalvontulehdukseen ja näin sairaalahuoneessa harakan. "Ei täällä ole harakkaa", hoitaja sanoi, vaikka selväsi olikin. Selkäytimestä otettiin näyte. Pääsin vappuna kotiin ja sängynpäätyyni kiinnitettiin ilmapallo.
Kun sormeen meni tikku, isä otti neulan, sytytti tulitikun, lämmitti neulaa liekissä ja kaiveli tikun mustuneella silmäneulalla ihon alta.
Pakkasella kieli jäätyi kiipeilytelineeseen. Kaatuessa polvesta lähti nahka ja siihen kehittyi rupi, jota en malttanut jättää rauhaan, vaan joka minun oli pakko repiä aina uudestaan irti. Ei ollut kai muutakaan tekemistä.
Voi näitä ihania lapsuusmuistoja.
Kun kirjoitin tämän faceen, joku kertoi ujuttaneensa legon sieraimeensa. Lego on kova, kylmä ja kulmikas villapalleroon verrattuna.
Jouduin kitarisaleikkaukseen. Päähäni painettiin koppa, jossa oli nukutusainetta. En saanut jälkeenpäin jäätelöä vaikka sitä kovasti odotin.
Sairastuin aivokalvontulehdukseen ja näin sairaalahuoneessa harakan. "Ei täällä ole harakkaa", hoitaja sanoi, vaikka selväsi olikin. Selkäytimestä otettiin näyte. Pääsin vappuna kotiin ja sängynpäätyyni kiinnitettiin ilmapallo.
Kun sormeen meni tikku, isä otti neulan, sytytti tulitikun, lämmitti neulaa liekissä ja kaiveli tikun mustuneella silmäneulalla ihon alta.
Pakkasella kieli jäätyi kiipeilytelineeseen. Kaatuessa polvesta lähti nahka ja siihen kehittyi rupi, jota en malttanut jättää rauhaan, vaan joka minun oli pakko repiä aina uudestaan irti. Ei ollut kai muutakaan tekemistä.
Voi näitä ihania lapsuusmuistoja.
sunnuntai 26. elokuuta 2018
Lukeminen on jännä harrastus
Näin viime yönä unta, jossa pidin aloitteleville lääketieteen opiskelijoille jonkinlaista pienryhmäopetusta, jossa puhuin lääkärin työstä. Kun opiskelijat tulivat opetukseen makasin peiton alla yöpuvussa, mutta nousin sentään heti ylös. Sanoin heille "Harrastakaa jotakin". Opiskelijat halusivat heti tauolle.
Lukeminen on jännä harrastus, se täyttää helposti melkein kaiken vapaa-ajan. En ole oikeastaan koskaan laskenut sitä harrastukseksi, lukeminen vaan kuuluu elämään vähän kuin aamukahvi, sanomalehti ja kadonneet tavarat aamuun. Kirja johtaa toiseen, televisio-ohjelma ohjaa romaanin luo, lehteä lukiessa löytyy uutta luettavaa.
Katsoin Netflixistä dokumentin amerikkalaisesta iäkkäästä kirjailijasta, Joan Didionista. En ollut koskaan kuullut hänestä, mutta kiinnostukseni kirjailijaan heräsi ja lainasin kaksi Didionin elämänkerrallista teosta, Iltojen sinessä ja Maagisen ajattelun aika. Kirjailija kertoo niissä miehensä ja adoptiotyttärensä kuolemasta ja tapahtumien aiheuttamasta surusta hyvin rehellisesti. Kirjoissa käsitellään myös vanhenemista. Teokset löytyivät jostain syystä kirjastosta otsikon kirjallisuudentutkimus alta.
Kuuntelin eilen Siperiassa (vanhassa tehdaskompleksissa Tampereella) kun Rosa Likson haastatteli toimittaja Kimmo Oksasta romanikerjäläisistä. Mies on kirjoittanut eräästä romaniperheestä kirjan Ohikuljetut, kuvat on ottanut Heidi Piiroinen. Kirja on ulkoasultaan tosi hieno, ostin sen itselleni. Oksanen ja Piiroinen ovat seuranneet romanikerjäläisiä vuosien ajan, matkustaneet monta kertaa Romaniaan heidän perheitään tapaamaan. Kerjäläisten rahoja ei kerää mafia vaan niillä yritetään rakentaa perheelle siedettävää elämää Romaniassa.
Myin kirjallisuustapahtumassa Pirkkalaiskirjailijoiden kirjoja ja sain yhden kaupaksi (Anneli Kanto, Veriruusut). Seuraava myyjä asetteli kirjat uudella tavalla, hyvin houkuttelevasti ja sai myytyä kaksi kirjaa, joista toisen ostin minä.
Lähden ulos poimimaan askeleita.
Lukeminen on jännä harrastus, se täyttää helposti melkein kaiken vapaa-ajan. En ole oikeastaan koskaan laskenut sitä harrastukseksi, lukeminen vaan kuuluu elämään vähän kuin aamukahvi, sanomalehti ja kadonneet tavarat aamuun. Kirja johtaa toiseen, televisio-ohjelma ohjaa romaanin luo, lehteä lukiessa löytyy uutta luettavaa.
Katsoin Netflixistä dokumentin amerikkalaisesta iäkkäästä kirjailijasta, Joan Didionista. En ollut koskaan kuullut hänestä, mutta kiinnostukseni kirjailijaan heräsi ja lainasin kaksi Didionin elämänkerrallista teosta, Iltojen sinessä ja Maagisen ajattelun aika. Kirjailija kertoo niissä miehensä ja adoptiotyttärensä kuolemasta ja tapahtumien aiheuttamasta surusta hyvin rehellisesti. Kirjoissa käsitellään myös vanhenemista. Teokset löytyivät jostain syystä kirjastosta otsikon kirjallisuudentutkimus alta.
Kuuntelin eilen Siperiassa (vanhassa tehdaskompleksissa Tampereella) kun Rosa Likson haastatteli toimittaja Kimmo Oksasta romanikerjäläisistä. Mies on kirjoittanut eräästä romaniperheestä kirjan Ohikuljetut, kuvat on ottanut Heidi Piiroinen. Kirja on ulkoasultaan tosi hieno, ostin sen itselleni. Oksanen ja Piiroinen ovat seuranneet romanikerjäläisiä vuosien ajan, matkustaneet monta kertaa Romaniaan heidän perheitään tapaamaan. Kerjäläisten rahoja ei kerää mafia vaan niillä yritetään rakentaa perheelle siedettävää elämää Romaniassa.
Myin kirjallisuustapahtumassa Pirkkalaiskirjailijoiden kirjoja ja sain yhden kaupaksi (Anneli Kanto, Veriruusut). Seuraava myyjä asetteli kirjat uudella tavalla, hyvin houkuttelevasti ja sai myytyä kaksi kirjaa, joista toisen ostin minä.
Lähden ulos poimimaan askeleita.
lauantai 25. elokuuta 2018
Halpoja kirjoja
Ihmisen pitäisi kuulemma kävellä 10 000 askelta päivässä, askelia ei tarvitse laskea, sillä siihen tarkoitukseen on keksitty erilaisia apuneuvoja. Muuten saattaisivat askelmäärät mennäkin jossain vaiheessa sekaisin. Olen huomannut, että 10 000 askelta saa kasaan helpoiten kaupungilla haahuillen. Ei tarvitse käydä kuin parilla pullakahvilla ja vaatekaupassa, niin askeleita saa kerättyä riittävästi. Lenkkipolulta niiden poimiminen on työläämpää.
Tänään nostetaan liput salkoon (miksei tankoon, eikös se valkoinen keppi ole lipputanko nimeltään) Suomen luonnon kunniaksi. Yleensä liputetaan mieshenkilöä (J.L. Runeberg, Mikael Agricola, Elias Lönnrot, J.V. Snellman, Eino Leino, Alaksis Kivi, Kustaa Adolf ja Jean Sibelius). Yhtenä päivänä vuodessa liputetaan naiselle (Minna Canth), samalla lippu liehuu tasa-arvolle.
Otan vielä kerran puheeksi armeijan kasvisruokapäivän uhkat. Ensin kasvisruokaa tarjotaan yhtenä päivänä viikossa, pian jauheliha korvataan nyhtökauralla ja seuraavaksi alokkaat heittävät pyssynsä nurkkaan ja ryhtyvät askartelemaan ikebana-asetelmia ja käyttämään meikkivoidetta.
Kasvisruoalle armeijassa altistuva sukupolvi ei ole syönyt koulussakaan puuroja, vellejä ja pinaattikeittoa, vaan tarjolla on ollut lasagnea ja uunimakkaraa, joista ei osattu aikoinaan edes haaveilla.
Finlayson Art Arealla järjestetään kirjallisuustapahtuma, josta kukaan ei ole kuullut. Kauppaan tänään klo 12-14 Pirkkalaiskirjailijoiden kirjoja. Vien pöytään myös pari omaa kirjaani, jotka myyn alle sen hinnan, jolla olen ne kustantamosta ostanut (tekijänkappaleet olen luovuttanut pois jo aikoja sitten). Maksoin kirjoista 13 euroa kappale, mutta kun se on kuulemma niin hankala summa niin pyydän yhdestä kirjasta vaatimattomasti vain 10 euroa. Varsinaisessa tapahtumassa esiintyvät mm. Pentti Linkola ja Rosa Liksom.
Tänään nostetaan liput salkoon (miksei tankoon, eikös se valkoinen keppi ole lipputanko nimeltään) Suomen luonnon kunniaksi. Yleensä liputetaan mieshenkilöä (J.L. Runeberg, Mikael Agricola, Elias Lönnrot, J.V. Snellman, Eino Leino, Alaksis Kivi, Kustaa Adolf ja Jean Sibelius). Yhtenä päivänä vuodessa liputetaan naiselle (Minna Canth), samalla lippu liehuu tasa-arvolle.
Otan vielä kerran puheeksi armeijan kasvisruokapäivän uhkat. Ensin kasvisruokaa tarjotaan yhtenä päivänä viikossa, pian jauheliha korvataan nyhtökauralla ja seuraavaksi alokkaat heittävät pyssynsä nurkkaan ja ryhtyvät askartelemaan ikebana-asetelmia ja käyttämään meikkivoidetta.
Kasvisruoalle armeijassa altistuva sukupolvi ei ole syönyt koulussakaan puuroja, vellejä ja pinaattikeittoa, vaan tarjolla on ollut lasagnea ja uunimakkaraa, joista ei osattu aikoinaan edes haaveilla.
Finlayson Art Arealla järjestetään kirjallisuustapahtuma, josta kukaan ei ole kuullut. Kauppaan tänään klo 12-14 Pirkkalaiskirjailijoiden kirjoja. Vien pöytään myös pari omaa kirjaani, jotka myyn alle sen hinnan, jolla olen ne kustantamosta ostanut (tekijänkappaleet olen luovuttanut pois jo aikoja sitten). Maksoin kirjoista 13 euroa kappale, mutta kun se on kuulemma niin hankala summa niin pyydän yhdestä kirjasta vaatimattomasti vain 10 euroa. Varsinaisessa tapahtumassa esiintyvät mm. Pentti Linkola ja Rosa Liksom.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)