lauantai 20. kesäkuuta 2009

Ihmiskoe

Olen todistamassa ja osallisena erittäin vaativassa ihmiskokeessa, jossa keski-ikäinen nainen viettää yksin Juhannusta keskellä Tamperetta. Yleensä hänen Juhannukseensa on kuulunut mökki, jossa on ollut joko sukulaisia tai ystäviä tai molempia. Hänen Juhannuksen viettonsa on siis ollut varsin normaalia. Kertaalleen hän on viettänyt Juhannuksen Amsterdamissa, kertaalleen joskus avioeron jälkeen sisävesiristeilyllä kohtalotoverin kanssa, mutta tuolloin tilanne oli lähes epätoivoinen. Koehenkilö on kohtuullisissa ruumiin ja sielun voimissa kokeen ollessa nyt kutakuinkin puolivälissä. Koehenkilömme pukeutuu verkkareihin, eikä ole vaivautunut meikkaamaan. Tämä on mahdollisen alkavan romahduksen merkki. Hän on kommunikoinut tanssitunnin jälkeen tyttärensä ja tämän ystävän kanssa kohtuullisen asiallisesti. Hän ei heittäytynyt lattialle anomaan heitä luokseen. Puhelimitse häneen on ottanut yhteyttä yksi ystävä matkallaan kesähäihin sekä kaksi siskoa. Hän sai hauskan kiertävän tekstiviestin ystävältään ilmeisesti joltain mökiltä, viesti tuli kolmeen kertaa sekä toisen ystävältä Toscanasta. Koehenkilö ei ole missään vaiheessa heittäytynyt lattialle ja repinyt hiuksiaan. Tänä aamuna hän kävi lenkillä ja kastui sekä nautti kevyen lounaan. Koehenkilömme on ostanut Juhannukseksi yhden omenasiiderin, mutta ei ole vielä nauttinut sitä.

Ei kommentteja: