Kävin kylässä poikani ja hänen tyttöystävänsä luona. Heillä on neljä kissaa pienessä kaksiossa. Sirkku-Liisa häiritsee Biancaa kun hän yrittää käydä hiekkalaatikolla, niinpä Bianca pissii päiväpeitolle tai sohvalle. Bianca on kooltaan noin kaksinkertainen Sirkku-Liisaan verrattuna. Minä haaveilen kissasta, sellaisesta, josta ei lähde karvoja, joka viihtyy itsekseen, syö mitä vain, ei raavi huonekaluja, roiku verhoissa ja tekee tarpeensa oikeisiin paikkoihin. Sellaista kissaa ei ole.
Olen unohtanut kissanhiekan raahaamisen kaupasta. Alan unohtaa Harrin, joka makasi tiskialtaassa, suostui syömään vain yhtä merkkiä olevaa kissaruokaa, jonka jäljiltä huonekalut olivat riekaleina ja jota vieraat pelkäsivät. Harri oli löytökissa ja aito saalistaja, saalisti vieraiden varpaita.
Eräs psykiatri sanoi, että kissojen kohdalla patologisen ja normaalin raja kulkee seitsämässä (en ole ihan varma luvusta, kuitenkin selvästi vähemmän kuin kymmenen).
1 kommentti:
Minun Karviseni oli ihana. Vieläkin ikävä...
Lähetä kommentti