sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Kapinaa!

Mietin vielä miksi Alice's Restaurant aikoinaan vaikutti, mutta ei enää. Kapinaksi vanhempia vastaan riitti tuolloin pitkät hiukset pojilla ja ripsiväri tytöillä. Isäni vihasi rock-musiikkia (vihaa vieläkin). Musiikki oli tuolloin sellaista, jota nykyään soitetaan lähinnä kypsässä keski-iässä taivaltaville kuten Beatles, Rollarit, Santana, Procol Harum jne. Elokuvassa pariskunta osti kirkon ja asettui sinne asumaan, ei juuri hetkauta nykyään, kirkkoihin on tehty mm. ravintoloita. Elokuvan "vapaa seksi" sopisi lähinnä lapsikatsojille tähdättyihin päivittäissarjoihin. Elokuvassa nauretaan armeijalle, poikani on sivari ja olen täysillä hänen ratkaisunsa takana. Ei ihme, että elokuva on enää lähinnä sen ajan kuva, ei kosketa enää edes minua kuin pienen haikean ajatuksen verran.

2 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Kapinana ei vakuuta nykynuorison jatkuva roikkuminen internetissä ja peliyhteyksissä, vaikka se on ainoa asia, josta olemme jatkuvasti perheessä eri mieltä. Toivoisin kapinalta enemmän aatteen paloa; lienenkö vanhakantainen?

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kapinoin aikoinaan vasemmistolaisilla ajatuksilla. Isän kanssa tapeltiin niin, että ikkunalasit helisivät. Feminismi oli toinen tärkeä aate. Pohjimmiltani olen monesta asiasta samaa mieltä kuin tuolloin.