Kävin aamulla muuttamassa kaveriani. Alkuun kannoimme tavaroita kolmestaan M. hänen miehensä ja minä. Seuraavaksi saapui M:n siskon poika. Sen jälkeen hintelä nuorukainen, näyttelijä, musta pipo päässä. Kannoimme nuorukaisen kanssa niitä kevyimpia tavaroita, kuten tyynyjä. Viimeinen apuri tuli kun kaikki tavarat oli kannettu. Tunsin itseni energiseksi ja hyväksi ihmiseksi, olinhan saapunut ensimmäisenä paikalle. Vedin sitten normi-Pyynikki-lenkkini siihen päälle. Nyt olen naatti ja laskeudun pian sohvalle kisun viereen makaamaan.
Istuin neljä tuntia kirjoittajakoulutuksessa. Kirjoitin koulutusta varten hädissäni tekstin, jonka oli reilun sivun pituinen. Koska teksti oli mielestäni liian lyhyt, tungin sinne lisää asiaa. Juuri näitä lisäyksiä pidettiin turhina ja suorastaan vahingollisina kokonaisuutta ajatellen. Aiemmin yritin tehdä teksteistä pidemmän näköisiä käyttämällä riviväliä 1 1/2 tai 2. Sitten aloin pelätä, että maailman luonto tuhoutuu turhamaisuuteni takia. Teksti nimittäin tulostetaan koko porukalle. Riviväleistä oli pakko luopua.
Tiedän blogin,jonka nimi on "Minusta tulee kirjailija". Älkää siirtykö sen lukijoiksi. Suunnittelin lähettäväni teksitini kustantajalle, en vain tiedä kustantajaa, joka julkaisisi 20-sivuisia kirjoja. Tällaisessa kuvitteellisessa tilanteessa suunnittelin muuttavani blogini nimen muotoon "Minustakin tulee kirjailija".
3 kommenttia:
Paivityksesi viimeinen kappale pisti minut taalla yksin hihittelemaan. :D
Kirjoitan kuusi kertaa vuodessa tekstin "Päätoimittajalta". Alkuun pitkästi, mutta taittaja kieltäytyi antamasta tilaa yhtä sivua enempää. Nykyään sivuni taittoa voisi kuvata sanalla "ilmava". Olen kuullut, että jotkut jaksavat sen lukeakin.
Varmasti. Pituus ei taida olla itseisarvo. Jos haaveilisi kuitenkin tuotoksiensa julkaisusta pitäisi mittaa olla enemmän kuin 20 sivua. En siis haaveile.
Lähetä kommentti