torstai 12. elokuuta 2010

Pietari



Tätä kirjoittaessa jo tiedän, ettei Pietaria ehdi nähdä ja käsittää puolessatoista vuorokaudessa.

9.8

Intercity 2 juna, vaunu 1 ja paikka 21. Typerä juna, jossa ei ole ravintolavaunua vaan kiertokärry. Kahvi pitää saada juoda oikean pöydän ääressä.

Olen lähdössä Pietariin entisen luokkakaverini kanssa, olemme tehneet ensimmäisen yhteisen matkamme 17-vuotiaina. L. on lukenut koulussa venäjää ja osaa kyyrilliset aakkoset. Luotan siis hänen kielitaitoonsa. Hän osaa pyytää ravintolassa laskun. L:n juna on reilusti myöhässä radalle kaatuneiden puiden vuoksi. Osa junamatkasta on muuttunut bussimatkaksi.

Istun terassilla ja luen tuttavani novellikokoelmaa. Ostin sen kirpparilta 2 eurolla. Hyvä muistaa silloin kun jonkinlaiset kirjailijahaaveet iskevät.

Matkaan olen valmistaunut lukemalla opuksen Sankarimatkailijan Pietari, siinä suositellaan matkailijaa tekemään juuri niitä juttuja,joita Suomen ulkoministeriön sivuilla ei suositella, hauska opaskirja.

Astumme St.Peter Linen laivaan. Lienee joskus toiminut Tukholman tai Tallinnan liikenteessä. Meillä on A-luokan hytti, joka tarkoittaa pikkuista ikkunaa, josta näkyy meri.

Laivan irrotessa laiturista soittaa nuori nainen sähköviululla ikikuluneita kappaleita, basisti komppaa taustalla. Syömme ala carte ravintolassa ja voin suoraan sanoa, että hinta-laatu-suhde on surkea. Yökerhossa esitetään "show", johon kuuluu saksofonin soittoa taustanauhoineen, pikkutuhmia "eroottisia" tanssiesityksiä, eli sitä mitä noihin esityksiin yleensä kuuluu. Tappavan tylsää.

10.8

Viiniä tuli nautittua huonon ruoan kera sen verran, että on pakko ottaa aamulla Buranaa. Minibussi vie hotellille. Hotelli on fiini, voisi olla missä vaan, venäläisyys ei näy.

Oletko ihan oikeasti nainen? Näytät ihan artisokalta. Repliikit ovat Felliinin elokuvasta La Strada. Venäläinen nainen huojuu 12 senttimetrin koroilla, hameenhelma on lyhyt. No eivät toki kaikki. Jalkani ovat huomattavasti matalammissa jalkineissa, silti illalla jalkapohjat ovat tulessa.

Erään fiksun ihmisen suosittelemana käymme Smolenskin hautausmaalla. Hautaristehin on jollan tavoin laitettu vainajien valokuvat. Hautausmaalla sijaitsee Ksenja Pietarilaisen tsasouna, jonka seinänraot on kuulemma tilkitty onnettomasti rakastuneiden esirukouspyynnöillä. Huivipäiset nuorehkot naiset nojaavat kaksin käsin tsasounan ulkoseiniin ja rukoilevat. Tsasounaan on pitkä jono emmekä jaksa heltessä jonottaa. Melkoinen kokemus hautausmaa on jo näinkin. Käväisemme kirkossa, joka on ääriään myöten täynnä. Olen suomessa käynyt ortodoksisissa jumalanpalveluksissa ja nähnyt vain kourallisen seurakuntaa pääsiäistä lukuunottamatta .

Tämän jälkeen kävelemme ympäri kaunista kaupunkia, istahdamme välillä kahville ja syömään. Hienolta näyttää. Illalla käymme vielä viinilasillisilla hotellia vastapäätä olevan nuhruisen kuppilan terassilla. Hotellissa on niin kuuma, että avaamme ikkunan, yön vietämmekin sitten rattoisasti itikoita metsästäen.

11.8

Edellisen päivän kipeistä koivistamme viisastuneina ajamme metrolla Nevski Prospectille. Käymme oppaassa mainitussa kauppapaikassa, jossa kauniissa tiloissa myydään Dolce et Gabbanaa yms. Mainitun merkin pröystäilevissä myyntitiloissa on muuten baaritiski. Mahdollisesti asiakas juotetaan ensin humalaan, jonka jälkeen hän suuruudenhulluudessaa hankkii satojen tuhansien ruplien edestä tuon merkin omaavia kimalluksia ja hörsellyksiä. Näemme myös kivan torin ja ihanan kirjakaupan, jonka kahvilassa juomme matkan kalleimmat kahvit. Pietarissa juodaan nykyään lattea kuten muissakin metropoleissa.

Käymme kanavaristeilyllä. Opas polottaa venäjää, joten anti jää vaillinnaiseksi.

Syön matkan parhaan aterian kansankuppilassa. Annamme loput ruplat minibussin kuljettajalle, joka vie taas meidät risteilyaluksellemme. Paluumatkasta voin sanoa, että se oli ikäänkuin palindromi, sama toisin päin kuin tullessa. Olemme kuitenkin viisastuneet sen verran, että syömme seljankaa kahvilassa emmekä ylihintaista pöperöä ala carte ravintolassa. Show-ohjelmaa emme jaksa katsoa loppuun asti, eikä aamulla tarvitse ottaa Buranaa.

Hieno kaupunki, museot jäivät käymättä (olen kyllä käynyt aimemmin kahdesti eremitaasissa, kertaalleen silloin kun kaupungin nimi oli Leningrad) samaten kaikenlaiset kulttuurihappeningit. Jäi näkemättä Nevan siltojen nosto. Taidan lähteä joskus uudelleen, mutta junalla. Kaupunki tuntui sitäpaitsi ihan turvalliselta.

2 kommenttia:

Nöpöstiina kirjoitti...

Melkein kade, tuo kuulosti mukavalta reissulta! En ole itse uskaltanut rajan tuolle puolen, tarvitsisin mukaan jonkun luotettavan ja vakaan henkilön :) Museot ja torit ja kirjakaupat ja ehdottomasti aina hautausmaat, ovat parasta viihdettä ulkomailla.

Heidi kirjoitti...

Kuulun myös kirjakauppa/hautausmaa ihmisiin.