lauantai 5. heinäkuuta 2014

Page turner

Lainasin kirjastosta kokeeksi Miki-kirjan. Sen silkkipaperia muistuttavat sivut toivat mieleen virsikirjan, taskuun sopivan raamatun tai muun uskonnollisen kirjallisuuden. Sivut tuntuivat mukavilta sormissa ja kirjan fontti oli riittävän kokoista aikuisnäöstä kärsivälle lukijalle.  Tällaisia kirjoja voisi pakata matkalukemiseksi. Miki-kirjaa kuljettaisi muutenkin helposti mukanaan. Kirjaahan saattaisi lukea vaikkapa bussia tai hammaslääkärin vastaanottoa odottaessa. Tarve lukea romaania saattaa iskeä yllättäen.

En ole pariin vuoteen lukenut dekkaria, mutta nyt siis luin. Kirjaohjelmassa kehuttiin Leif GW Petterssonia. Miehen 2010 julkaistu kirja Matkan pää on saanut arvosteluissa lähes poikkeuksetta suitsutusta ja se on palkittu mm. Lasiavain- palkinnolla ja valittu 2010 Ruotsin parhaaksi dekkariksi.

Kirjan päähenkilö on epäterveellisesti elävä eläköitynyt keskusrikospoliisin poliisipäällikkö Lars Martin Johansson, joka sairastuu heti kirjan alussa aivoinfarktiin. Sairaus ja kuntoutus on kuvattu noin lääketieteellisesti aika uskottavasti. Johansson on tosimies, joka ei luovu turmioon johtavista elintavoistaan ja häpeää infarktiin liittyvää itkuisuutta.  Päällikkö alkaa selvitellä 9-vuotiaan tytön raiskausta ja murhaa, jotka ovat rikoksina jo vanhentuneet. Vasta myöhemmin tulee voimaan laki, jonka mukaan murha ei vanhene koskaan. Voin kertoa heti, että se sosiopaatti roisto löytyy.

Kirja ei ole mikään varsinainen page turner (luin termin vasta tänään, mikä olisi sen suomalainen vastine?). Dekkari ei ole erityisen jännittävä vaan välillä jopa tuskastuttavan selittelevä. Dialogi on välillä epäuskottavan tuntuista. Kirjan loppu on kenties dekkarille hieman epätyypillinen, tai mistä minä tiedän, kun olen viime aikoina lukenut niin vähän dekkareita. Odotukseni olivat kirjan suhteen tolkuttomat, ja siitä johtunee tämä pettymys.

3 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Donna Leon tekee ainoan poikkeuksen dekkarilukemisessani, muita en lue, sillä en pidä dekkareistakin ja DL:sta vain Venetsian tähden. Nyt on mukana matkalla juuri tuollainen raamattupaperinen kääpiökirja, Kasvot kuvassa. Huomasin harmikseni, että olen lukenut sen aiemmin. Olen muuten kerran ollut V:ssa kongressissa ja koneessa tapasin kollegan, joka luki samaa dekkaria kuin minä, mutta englanniksi. Osa suomalaisryhmästä kävi jopa etsimässä kvesturan.

Heidi kirjoitti...

Dekkarin pitäisi mielestäni olla jännittävä ja tämä ei mielestäni ollut. On hyviä dekkareita ja huonoja. Yleensä rikoksia ratkaisee tyyppi josta jollain tapaa pitää, en pitänyt Johanssonista.

endorfiininmetsastaja kirjoitti...

Otsikon luettuani ajattelin 'page turnerin' tarkoittavan sellaista kumista sormen päähän laitettavaa juttua, jota joskus muinoin näki toimistotyöläisillä käytössä. Sellaista kaipasin lukiessani elämäni ensimmäistä minipokkaria. Sivut pysyivät sitkeästi kiinni toisissaan.