Kuulosti komealta kun muutama sata rakkauteen pettynyttä naista lauloi Keskustorin teltassa yhdessä Virve Rostin kanssa "Oon voimissain!".
Jean S väänsi "Tammerkosken sillalla"- tapahtumassa kaikki cover- klassikot "Ei elämästä selviä hengissä" lähtien aina kappaleeseen "R-A-K-A-S" ja kyllä me hoilattiin ja tanssittiin ja heiluteltiin käsiä kun miehet hihkuivat "Sommartiden!". Tällaiset tilaisuudet ovat kollektiivinen paluu lapsuuteen ja nuoruuteen. Jostain syystä kappaleiden sanat ovat painuneet mieleen toisin kuin Crebsin kierto, joka piti päntätä opiskeluaikana.
Paula Koivuniemi on karismaattinen artisti ja taustalla soittaa taitava bändi, kappleet ovat vaan kamalia: Romatiikkaa, Tummat silmät ruskea tukka... Lopussa saimme sitä mitä tilasimme kun veisasimme yhteen ääneen "Aikuisen naisen". Edessäni Paulaa kuuntelivat seitsemänkymppiset siskokset: toisen hiuksiin oli takertunut kissankarvoja ja toisella niitä roikkui mustan paidan selkämyksessä.
Meitä aikuisia lapsettaa, pompimme hassusti huonojen kappaleiden tahdissa ja laulamme äänemme käheiksi. Olemme ansainneet sen, sillä on vihdoin lämmintä, elämä on hetken kevyttä ja laulun voima nostaa jalkamme irti Keskustorin kivetyksestä.
Meillä on enemmän rahaa ja aikaa kuin aiemmin ja saamme olla ikuisesti lapsia. Hesarista luin aikuisista, jotka ovat käyttäneet viikkoja ommellakseen itselleen "My Little Pony"- vaatteet. Nyt he kokoontuvat Finlandia- taloon tapaamaan toisiaan. Jaamme kuvia itsestämme netissä ja minä kirjoitan tätä blogiakin ihan huvikseni. Tästä ei ole kenellekään mitään hyötyä. Isovanhempani käyttivät kaiken valveillaoloaikansa elannon repimiseen savolaisilta kivisiltä pelloilta.
En moralisoi nykyaikaa vaan olen iloinen, että saamme hetken nauttia elämästä. Asiat ovat todellakin paremmin kuin ennen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti