maanantai 13. lokakuuta 2014

Palkkatyö

Vielä viisi vuotta sitten kukaan kaveri ei puhunut eläkkeistä. Nyt niistä puhutaan yhtenään. Siihen on varmaan kaksi syytä: eläköityminen alkaa olla hahmotettavan ajan päässä ja toisaalta eläkeikää nostetaan koko ajan. Lääkärit jatkavat usein töitä vielä eläkkeelle jäätyään. Miksi heittääkään hukkaan tietoa ja taitoa, jota on vuosia kerännyt. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin raja vastaan.

Työväenopiston aamujumppa on ajankohtansa vuoksi eläkeläisten kansoittama. Meitä "nuoriakin" jumppaan osallistuu. Jumpassahan asiat voi tehdä kovin monella tavalla, kevyemmin tai kovemmalla teholla. Minä yritän hypätä silloin kun vaihtoehtona on pieni jalannosto. Teen sen koska se tuntuu kivemmalta. Ohjaajakin antaa monenlaisia vaihtoehtoja. Tänään teimme loppuvenyttelyjä Tapio Rautavaaran, Rauli Badding Somerjoen ja Emma Salokosken äänten rauhoittamina. Taidan olla eläkkeelle sopiva, sillä artistivalikoima tuntui mukavalta.  Jumpan vetäjä on ohjannut samaa jumppaa 16 vuoden ajan.

Siteeraan taas Stephen Fryn elämänkertaa. Kun koomikko, kirjailija, näyttelijä Fry:lle alkoi sataa rahaa, joku totesi "Sinun ei tarvitse enää koskaan tehdä töitä." Fryn mielestä tämä kuulosti samalta kuin neliraajahalvauksesta kärsivälle sanottaisiin "Sinun ei tarvitse enää koskaan kävellä."

Onneksi rahaa ei ole, mutta asuntolainaa on. Ei tarvitse pohtia mennäkö töihin vuorotteluvapaan jälkeen vai ei. Minustahan voi olla siellä jopa hyötyä. Tuonpahan ainakin kahvihuoneeseen oman seurallisen lisäni.

9 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Ymmärrän Fryn viestin niin, että työ maittaa paremmin silloin kun siitä olisi mahdollisuus myös luopua.

Pienipalkkaisena sinkkuna olen miettinyt viime aikoina toimeentuloani. Yli 20 vuotta kokopäivätyötä ilman taukoa (lähinnä opiskelua tai äitiyslomaa) leipiinnyttää, myönnetään. Kuitenkaan minulla ei ole mahdollisuutta ottaa itse vapaata. Kukaan ei tietenkään estä etsimästä paremmin palkattua työtä.

Äh. Turhauttaa, myönnetään.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Olen oikeasti etuoikeutettu, kun voin olla vapaalla. Fry sanoo tuon alle kolmikymppisenä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Siis vuorotteluvapaalla ja palata töihin sen jälkeen. Palkkakin on hyvä, tosin töitäkin on riittävästi ja yleensä enemmän.

Anonyymi kirjoitti...

En voi luopua yleislääkärin työstäni, vaikka haluaisinkin.
Olen aloittanut lottoamisen jo vuosia sitten, että voisin laittaa stetarit naulaan. Mökillä (osituken jälkeen lunastettu perintömökki, ei mikään hulppea kaikkine mukavuuksineen, vaan vain poistoviemäröinti ja ulkohuusi;ja erittäin rakas)on stetarille paikka seinästä jo katsottuna.
Olen perheen ainoa ansaitsija, mies jäi 3,5 v sitten IT-alan insinöörinä työttömäksi, on peruspäivärahalla nyt. Niitä ingengörareita on noin 2 km jono TE-keskuksen ovella nykyään.

T: Kymmenottelija

P.S. Vielä 18 v tämän hallituksen suunnitelman mukaan eläkkeeseen.
Saattaa käämit palaa ennen sitä.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Ei se minusta tee ihmistä vielä etuoikeutetuksi, että hänellä on pitkän työuran jälkeen mahdollisuus vuorotteluvapaaseen.

Tekisi mieli olla vihainen itselleni siitä, että en aikanaan tullut ajatelleeksi elämän realiteetteja pitkällä tähtäimellä.

Raha-asioita olisi hyvä miettiä, vaikka ei olekaan materialisti.

Anonyymi kirjoitti...

Minä pidän työstäni...nyt. Paljon on tullut ikäviä työpaikkoja vastaan ja nyt viihdyn. Kirjoitan kirjaa ja työ on mukava vastapaino. 4 päivää viikossa riittää kun olen viikonloput töissä. Palkka on pieni, mutta arki on mukavaa. Ehdin taiteilla myös.
- tiramisu

Anonyymi kirjoitti...

Muistan, miten kolmisenkymmentä vuotta sitten puhuttiin paljon eri aloilla toimivista, eläkeikää lähestyvistä ihmisistä, jotka olivat kovin muutosvastarintaisia työpaikkojensa tietokoneistamisiin. Minäkin taisin vähän alentuvasti suhtautua mokomiin hangoittelijoihin.

Nyt olen itse siinä tilanteessa, että työni (josta aikoinaan pidin kovasti) on viimeisen viiden vuoden aikana muuttunut aivan toisenlaiseksi, kuin se oli silloin, kun ammattia valitsin. Ikinä en tällaista hommaa olisi työkseni valinnut. Yhä pidän kovasti siitä osasta, joka on pysynyt ennallaan, mutta kun se on enää pikkuinen osa ammatistani.

Kyse ei ole siitä, etten tätä nykyista hommaa osaisi (väitän jopa, että osaan paremmin kuin monet nuoremmat), mutta kun en pysty näkemään tässä mitään järkeä. Minusta muutokset ovat lähinnä heikentäneet työni keskeisimmän tavoitteen toteutumista. Työpaikkaakaan ei kannata vaihtaa, koska sama muutos on tapahtunut kaikkialla. Uutta ammattia ei viitsi hankkia, kun eläkkeeseen on sentään niin lyhyt aika (elleivät nyt sitten ehdi muutamassa vuodessa hilata eläkeikää vielä 65 vuodesta eteenpäin).

Jotenkin kummasti olen alkanut ymmärtää niitä 1980-luvun vanhoja työntekijöitä. On ihan hirveän vaikea yrittää pitää jostain, mistä ei oikeasti pidä. On ihan hirveän vaikea tehdä innostuneesti jotain, joka vie erittäin paljon aikaa, mutta jonka hyödyllisyyttä pitää enemmän kuin kyseenalaisena.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Työ on muuttunut todella paljon. Osa muutoksesta on hyvää ja osa taas ei. Tietojärjestelmistä on paljon hyötyä, toisaalta kaikenlainen jatkuva kirjaaminen vie paljon aikaa siltä varsinaiselta työltä. Jos nimittäin katsotaan, että lääkärin työnä on hoitaa potilaita eikä toimia sihteerinä. Minkäänlainen valittaminen ei näytä auttavan, joten pitää yrittää toimia näissä olosuhteissa niin hyvin kuin on mahdollista. Muuten syytetään siitä muutosvastarinnasta.

Anonyymi kirjoitti...

Itse blokkasin tietokoneet ja nyt hoidan vain asiakkaita...vihasin sitä turhaa sihteerihommaa. Ja kas ilo on palannut työhön. Ennen kaikkea löysin kirjoittamisen sekä taiteilun aiempaa vahvemmin. Rahassa hävisin, mutta onnea sain rutkasti. Olen muutosvastarinnassa kaikkea Stubbimaisuutta/massapöhköilyä/tehokkuutta/kapitalismia kohtaan...miksi en olisi!
-tiramisu