Matkustin eilen Teiskoon Volvon kyydissä. Autossa ei ollut ohjaustehostusta, joten Volvoa ajanut eteerinen runoilija joutui vääntämään rattia tosissaan.
Istuimme kirjoitusporukan kanssa laavussa kirjoittamassa. Näytimme varmaan hassulta nuotion ääressä läppärit sylissämme. Itikoita ei vielä näkynyt, läppäri peittyi siitepölyyn ja jonkin sortin haikaran huhuili meille jostain läheltä. Emme saaneet paljonkaan aikaiseksi, mutta joimme monta pannullista teetä. M grillasi soijanakkeja.
Keväinen luonto kuhisee erotiikkaa: lintujen parinmuodostusta, sammakoiden kutemista ja siitepölyä.
Tieto kirjastani on levinnyt lähiesimiestä laajemmalle. "Ei se mitään taidetta ole", kuulin itseni taas vähättelevän. Suomessa kirjailijoita arvostetaan melko korkealle ja kirjan kirjoittaminen sekä julkaisukynnyksen ylitys tekee ihmisestä joidenkin silmissä erityisen.
"Mistä kirja kertoo?" on tavallisin kysymys. "Ihmissuhteista ja sellaisesta", vastaan epämääräisesti ja vaivaantuneesti. "Milloin se tulee?" "Syyskuussa ilmeisesti". "Joko kirjoitat uutta kirjaa?" "En". Ihan pieni alku on kirjoitettuna.
Kukaan ei ole kysynyt "Miksi kirjoitit kirjan?". Siihen olisi vaikea vastata. Pidän kirjoittamisesta, olen kunnianhimoinen, itsekeskeinen, satuin saamaan vuorotteluvapaata, jolloin ehdin viimeistellä tekstin, minulla oli ajatus romaanin juonesta, kävin kirjoituskoulutuksissa, joissa minua ohjattiin romaanin kirjoittamisessa. Minulla oli kaksi kannustavaa opettajaa: Niina Hakalahti ja Taija Tuominen.
"Minäkin voisin kirjoittaa romaanin, jos olisi aikaa", tämänkin olen kuullut muutaman kerran. "Minulla olisi loistava idea romaaniksi", mutta en ehdi kirjoittaa sitä.
Nyt pitäisi löytää aikaa käsikirjoituksen editoimiseen. Psykologisoin laiskuuttani: en oikeasti halua onnistua. Menestyminen on pelottavaa. Tuskin tämä edes menestyy, mutta ainahan on olemassa pienen pieni riski. Vaikka se olisi miten olematon, niin se on kovin pelottava. Toinen todennäköisempi uhka on, ettei kukaan huomaa romaaniani.
8 kommenttia:
No mä ainakin ostan sen sun kirjan.
Liiallinen julkisuus käy päähän. Joillain se sekoittaa pään kun ihmiset pysäyttelevät kaduilla ja haluavat jutella tai ainakin koskettaa ja sitten haluaisi jo olla pois julkisuudesta. Kaikki saa vapaasti haukkua kirjaasi ja kirjailijaa, mutta se on pieni riski.
Itse olen ajatellut että kirjoittelen kirjojani sen minkä huvittaa, perilliset saavat sitten päättää mitä teksteille tehdään vai heitetäänkö mokomat samantien bittiavaruuteeSaat kyllä suoraa palautetta heti luettuani, tai voi olla että sen joutuu samantien lukemaan kaksi-kolme kertaa. :D
Mukavaa ja aurinkoista päivänjatkoa sulle sinne!!
Nuo jotka sanovat, että kirjoittaisivat, mutta ei ole aikaa, valehtelevat itselleen ja muille. Heillä ei vain ole aihetta ja intoa tarpeeksi. Sama koskee lukemista "Voi kun sinä luet paljon, minäkin lukisin, mutta ei ole aikaa." Minä kuulen usein tällaista, ihan samassa elämäntilanteessa eli joutilaina olevilta.
Jee, ohjaustehosteeton Volvo on paras Volvo :)
On tuo ajan puuttuminen tällä hetkellä realiteetti, mutta onhan se myös valinta, mitä tekee. Aina löytyy aikaa lukemiselle.
Tuo tokavika kappale (timanttinen kirja, jota ei vain ehdi kirjoittaa) kuulostaa uskomattomalta!!! Ikään kuin sillä kommentilla sanoja haluaisi vähätellä kirjaasi ja samaan hengenvetoon kertoa, että hänen kirjansa olisi paljon parempi. Tsiisus!!!
Ostaja ilmoittautuu.
Åboriginal
Minustakin tulisi oivallinen lääkäri, mutta kun en ehdi muilta kiireiltäni lääkistä käymään. Turha silti lääkäreiden elvistellä, täältä meinaan tultaisiin ja lujaa jos vaan olisi aikaa!
Anne M.
Hyvä vertaus. Lääkäriksi on sinänsä suurempi mahdollisuus päätyä kuin kirjailijaksi, ei tarvitse muuta kuin olla kiltti kuuliainen oppilas, joka ei tiedä montakaan ammattia mistä valita.
Lähetä kommentti