sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Yksinäinen illallinen

Kävelin eilen Tampereen taidemuseon ohi. Museon edessä seisoi japanilainen turisti, joka pyöritteli Tampereen karttaa käsissään. "Missä on keskusta?" Osoittelin jonnekin Keskustorille päin, enkä raaskinut kertoa, että oikeastaan hän oli jo kaupungin keskustassa. Nainen kysyi missä on Nokia village. Olin ihmeissäni, tarkoittiko hän jotain kännyköihin liittyvää, kunnes päättelin, että hän tarkoitti oikeasti Nokiaa. "There is nothing to see in Nokia" sanoin. Sorry Nokia.

Mietin monesti mitä turistit ajattelevat kun ottavat kuvia Muumi-museon mainoksesta tai patosillasta. Kipuavat Pyynikinharjulle. Mitä itse heille suosittelisin? Tammelan toria, Pyynikinharjun näkötornin munkkikahvilaa, Rajaportin saunaa, Rauhaniemen kansankylpylää, Filharmonian konserttia, Filkkareita, Pispalaa, Sara Hildenin taidemuseota, jääkiekkomatsia, Muumi-museota, Vapriikkia, uusittua Lenin-museota, Tampereen teatterikesää. Voisihan turistille ehdottaa elokuvakäyntiäkin. Vieraassa maassa on kiva käydä elokuvissa. Tampereella kannattaa mennä Kehräsaareen elokuvateatteri Niagaraan.

Luin elisestä Hesarista elokuvaesseen, jonka kirjoittajan nimen olen unohtanut. Elokuvateatterissa elokuvan katsominen on yhteisöllinen kokemus, vaikka siellä kävisi yksin. Jotain samaa on yksin koetussa konsertissa ja yksinäisissä kahvilakäynneissä. Ne eivät ole säälittäviä. Ravintolaillallisen nauttiminen yksin on todella säälittävää.

Viime kesänä katsoin elokuvan Taxi Teheran Plevnan suurimmassa salissa yksin. Niin kurjaa, että olisin voinut vaatia lippurahat takaisin. Vaikka elokuvateatterissa istuu mielellään mahdollisimma kaukana kanssakatsojista, niin heitä kuitenkin tarvitsee.

Kävin eilen R:n kanssa Paapan kapakassa. Sinne piti jonottaa! Hetken vain, mutta silti. Rikkonainen lasi ratisi kengänpohjissa. Olut läikkyi asiakkaiden tuopeista. Kaikki tönivät. Join lasillisen kuohuviiniä ja minulle riitti. Olen lopultakin tullut vanhaksi.


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä olen muinoin ollut Plevnan suurimmassa salissa katsomassa päivänäytöksessä animaation Kanan lento kolmistaan lapsieni kanssa. Poika vaihtoi istumapaikkaa noin kymmenen kertaa elokuvan aikana. Ehkä ihan yksin olisi ollut toisenlaista, mutta silloin tuntui hyvin ylelliseltä.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeestaan Näsinneula on se ykkönen; siis siellä ylhäällä. Upeeta nähdä se veden paljous.

Anonyymi kirjoitti...

Itsekin jossain kapakassa tullut samanlainen fiilis, että nyt riittää. Olen miettinyt, pitäisikö uskaltaa myöntää olevansa sen verran vanha (55v.), ettei tarvitse suostua kaikkeen epämukavuuteen. En järin usein ulkoiluta itseäni, mutta niinä harvoina kertoina kohtaan lapsieni ikäisiä nuoria ihmisiä, jotka ovat elämässään ihan eri vaiheessa. Mietin surullisena, mitä siellä teen. Pikkusen vissiin pohjakosketusta raappii..

Anonyymi kirjoitti...

Viime viikonlopun Tampere-vierailulla kävimme pitkästä aikaa Huurupiilossa. Ja mietin siellä, että Paappa on turistipaikka. Ei ole tehnyt mieli käydä siellä enää vuosiin. Hetken tunsin yhteenkuuluvuutta Kanarian tai Venetsian originaalien kanssa.

Åboriginal