Lukupiiri kokoontui eilen luonani. Imuroin, pesin vessan, siivosin keittiön, leivoin raparperipiirakan (eipäs liioitella, piirakan pohja oli valmistaikinaa), silitin vierashuoneen sängylle kertyneen pyykkikasan, tein kirjan aiheeseen sopien burritoja, föönasin hiukseni, laitoin ripsiväriä ja katoin pikkuruiselle ruokapöydälleni lautaset, haarukat, veitset ja lasit kuudelle hengelle. Muuta siihen ei mahtunutkaan. Unohdin ripustaa vessaan puhtaan käsipyyhkeen. Avasin punaviinin hengittämään.
Olin valinnut luettavaksemme Cormac McCarthyn romaanin "Kaikki kauniit hevoset". Kirjan lukemisesta oli kulunut sen verran aikaa, että muistin juonen melko hatarasti. Näin romaanin lännenelokuvana, joita lapsena katsoimme mustavalkoisesta televisiosta. Kirjan hieno kieli saattaa tulevan romaanini häpeään.
McCarthyn kirjoittamaa dialogia on hankala lukea: aina ei kerrota kuka sanoo mitäkin. Repliikit on ladottu alakkain ilman vuorosanaviivoja. Osa keskusteluista käydään espanjaksi. Löysin kirjan lopusta sanaston, kun vihdoin pääsin kirjan loppuun.
"Kaikki kauniit hevoset" on kirja, joka oikeastaan pitäisi aloittaa uudelleen sen nimilehdeltä, jolloin lopulta ymmärtäisi mistä kaikesta on kysymys. Kirja on trilogian ensimmäinen osa, joten se on petollinen portti miehen tuotantoon.
Puhuimme muustakin kuin kirjasta. Koska kirjan henkilöt olivat nuoria, etenimme pedofiliaan, lasten seksuaalisen hyväksikäytön osoittamisen vaikeuteen, tutkivaan journalismiin, Anneli Aueriin, Annie Proulxiin ja nykylasten englanninkielen taitoon (ymmärtävät härskiyksiä vaikka ne puhutaan kummallisella aksentilla). Enää ei voi edes päiväkotilapsien kuullen puhua salaisuuksia englanniksi.
Tapaamme seuraavan kerran vasta syyskuussa, sillä pidämme kesäloman. Kirja on silloinkin amerikkalainen, John Williamsin Stoner.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti