tiistai 14. kesäkuuta 2016

Kehtuuttaa

Olen lomalla ja kirjoitimme eilen kahvilassa (meitä oli kolme kirjoittajaa) tai minä editoin käsikirjoitustani. Reino on nyt deletoitu. Hän lähti tekstistä sovinnolla. Toimi kuin kypsä aikuinen ja ymmärsi asian. Kaivoi maahan 180 cm syvän kuopan ja kävi siihen makaamaan. Heitti multaa pullealle vatsalleen.  Tuskin nousee sieltä ketään häiritsemään.

Muistelen, että haudan syvyyden kuuluu lain mukaan olla 180 cm. Makaa rauhassa Reino. Olit hieno mies vaikka sinulla oli napatyrä.

Sain R:ltä kauniin itse sidotun muistikirjan. Minulla ei voi koskaan olla niin hienoa ajatusta, että kehtaisin sen tuohon muistikirjaan kirjoittaa.

Siellä mistä olen syntyisin käytetään kehtaamista kahdessa eri merkityksessä: siinä tavallisessa ja viitsimisen synonyyminä. 

Jatkoin tänään editointia kirjastolla. Tekstin edetessä alkavat kustannustoimittajan huomautukset olla kriittisempiä. Olen kirjoittanut ensimmäiset viisikymmentä sivua parikymmentä kertaa, sillä olen aloittanut aina alusta. Lopun olen naputellut nopeaan tahtiin sen kummemmin suunnittelematta ja hiomatta.

Kirjaston lainaussysteemit eivät toimineet tänään. Ei ole kirjastonhoitajillakaan helppoa. Kirjastolta voi lainata kahvakuulan ja siellä voi koota tuhannen palan palapeliä. Kirjojen lainaaminenkin lopulta onnistui, ei tosin automaatilla.

5 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Miksi kustannustoimittajat suuressa viisaudessaan eivät ole itse kirjoittaneet huimia kirjoja?

Heidi kirjoitti...

En oikein usko teoriaan, jonka mukaan kustannustoimittajat olisivat epäonnistuneita kirjailijoita. On hyvä, että joku ulkopuolinen lukee tekstin tarkkaan. Olen suurimmasta osasta kommentteja oikein tyytyväinen.

Hoo Moilanen kirjoitti...

En tarkoittanut sitä, että he olisivat epäonnistuneita kirjailijoita. Oikeasti vaan luulisi olevan näkemystä kirjoittaa hyvä kirja, kun kerran on rahkeita päteviin ohjeisiinkin. Ehkä oikea kysymys olisi ollut, että miksiköhän ihminen on mieluummin kustannustoimittaja kuin kirjailija. Heti tuli mieleen useampi vastaus, joista yksikään ei välttämättä ole oikea.

Heidi kirjoitti...

Voi olla, että joku on tarkka lukija, muttei osaa kirjoittaa romaania. En tiedä. Kaikki kirjallisuudesta kiinnostuneet eivät ehkä ole halukkaita kirjoittamaan kokonaista kirjaa. Kustannustoimittaja saa säännöllistä kuukausipalkkaa toisin kuin kirjailija.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Joo, ajattelin samankaltaisia ajatuksia. Harva edes elää kirjoilla. Plus se, että kirjan kirjoittaessaan - siis jos saa sen julki - "avaa" itsensä ja se vaatii paljon rohkeutta.