Näytelmän esillepanosta ja ihmisistä tulevat mieleen Tsehovin näytelmät (ne muuten puuttuvat tämän kesän Tampereen teatterikesän ohjelmistosta), mutta Tsehovin näytelmät ovat niin viisaita, ettei tämä pärjää niille. Dialogia Sivuhenkilöissä on kovin niukasti.
Alussa otetaan hääkuvaa, sen jälkeen ihmissuhteet ovatkin monimutkaisempia ja koskettaminen vaikeaa. Äitikin kiipeilee tikapuita miten sattuu.
Näin ensimmäistä kertaa, että akrobatiaa ja vakavaa näytelmää yhdistettiin. Olihan se tavallaan hienoa. Kohtaukset tapahtuivat keskellä näyttämöä, mutta myös molemmilla laidoilla ja välillä näyttämön takaosassa. Jotenkin juttu tuntui tämän vuoksi hajanaiselta. Äiti makasi lasinpalasten päällä, äidillä oli hevosen naama, naisen hihasta työntyi pitkä tekokäsi, mies loiskahti täysissä pukeissa vesialtaaseen.
Me kaikki olemme jossain tilanteissa sivuhenkilöitä. Mitä vanhemmaksi tulemme sitä useammin. Kaipaamme kosketusta.
Välillä näytelmä tuntui hieman tekotaiteelliselta. Ehkä kaikkein jännintä oli kun katsoja sai sairaskohtauksen ja ambulanssi tuli.
Ai niin näyttelijät olivat oikein hyviä ja notkeita.
Kuva Heli Sorjonen Tampereen teatterikesä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti